Raamattu

Olen antanut itselleni kertoa, että raamattu(uusi testamentti(todistus)) olisi väärennetty, koraanin oppineiden mukaan. Haluaisin tietää mistä näin on päätelty. Ja normaalit kysymykset(milloin, kuka, miksi).
14569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Islamissa ajatella näin joskus tuli dokumentti raamantun synnystä ja siihen vaikuttavista asioista ja kuinka eri aikakaudet ja ihmiset ovat sitä muokanneet.Voiko se silloin olla alkuperäinen jos ihminen on siihen kajonnut ja sehän nimenomaan on kielletty jopa raamatussa.

Jumalan sanaa ei saa muutella.

No ohjelma oli brittiläinen tai amerikkalainen dokumentti itseäkin harmittaa kun en muista mikä sen nimi oli mutta oli hätkähdyttävä ja mielenkiintoinen ja silloin olin itsekin kristitty kun katsoin sen.

Äänestä
  • linkki.

    Äänestä

Raamattu eroavat monissa kohdissa joissa Koraani lainaa Raamatun tarinoita, tämä selitetään niin että Raamattu onkin väärennetty ja Koraanin lainaukset "alkuperäisiä". Itse asiassa Muhammed sai tietonsa Raamatusta ei suoraan lukemalla, vaan sekä kristityiltä ja juutalaisilta joiden tietotaso vaihteli ja jotka toisinaan kuuluivat erilaisiin lahkoihin, jotka selittivät kirjoituksia omaan tapaansa.
Raamattu on juuri se ja sellainen miksi se määriteltiin kun tietyt kirjat julistettiin pyhiksi ja ne tulivat osaksi suurempaa kirjoituskokoelmaa joka myöhemmin alettiin kutsua nimellä Raamattu (Biblia).

Äänestä
  • sitten on peräisin ja miksi ihmiset sitä ovat väännelleet ilman Jumalan lupaa?

    Äänestä

  • se raamattu kirjoitti:

    sitten on peräisin ja miksi ihmiset sitä ovat väännelleet ilman Jumalan lupaa?

    ettei ole väärennetty. En muuten tiennytkään että Jumalalta voi saada luvan väärennöksiin.

    Äänestä

  • dan x kirjoitti:

    ettei ole väärennetty. En muuten tiennytkään että Jumalalta voi saada luvan väärennöksiin.

    veikö kissa kielesi missä se raamatun muuttelu on sallittu???

    Sinun omassa päässäsikö annahan värssynpoikasia sieltä...

    Että koraania viilataan pilkulleen kuin terroristit kuunaan mutta raamatun tulkinnassa hällä väliä oletus näköjään riittää muuntelemiseen.Olen muslimina lukenut raamatun ja sen muutteleminen on ankarasti kielletty!!!

    Äänestä

  • sanomaansa kirjoitti:

    on sinulla nyt vähän heikkoa:Raamattua ei ole muutettu. Tulkinta ei ole sama kuin teksti. Koraaniakin- kuten tämä palstakin on osoittanut- tulkitaan miten sattuu. Esiin vedetään kirjoittajalle sopivin kohta: muslimit saavat Allahin nimissä tappaa kenet vain ja hetken kuluttua eivät saakaan. Koraani muuttuu toisinaan minuuteissa. Mutta kun et edes ymmärrä että tulkinnat ja kirjoitettu teksti ovat eri asia tätä ei kannata jatkaa.
    Kiva jos olet lukenut Raamatun, tunnet sen kertomukset nyt alkuperäismuodossa, kun olet lukenut muutakin kuin Koraanin. Lue vielä muitakin kirjoja, se kannattaa.

    Äänestä

Länsimaista probagandaa!koraanissa totuus!muosta se!1!!

Äänestä

Niinkuin Jeesus (Jumalan sana) jätettiin ihmisten käsiin, niin on Raamattukin. Kirjain on kuollut, ellei Pyhä Henki tee sitä eläväksi.

Miten sitten voisi suhtautua niihin, jotka väittävät n. vuodelta 1300 peräisin olevaa Barnabaan evankeliumia luotettavammaksi kuin n. vuodelta 100 peräisin olevia neljää evankeliumia? Eikö tuollainen väite jo itsessään osoita, että nuo neljä evankeliumia ovat luotettavampi kuin väitteen esittäjän mielipiteet?
http://www.islamopas.com/bok/jeesus/luku3.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Barnabaan_evankeliumi

Jos Raamatun evankeliumeja vastaan islamilla on esittää noin huonoja väärennösiä, sehän todistaa, ettei parempia vastaväitteitä ole olemassakaan. Ja samalla tavalla 600 vuotta evankeliumien jälkeen tullut Koraani jää toiseksi luotettavuudessa.

Äänestä
  • Muslimit ovat kirjoittaneet Barnabaan evankeliumin.

    Äänestä

  • Jake-Waits kirjoitti:

    Muslimit ovat kirjoittaneet Barnabaan evankeliumin.

    olisi taas hyvä paikka itse kullekin selvitää, että mitä se muslimien taqiyya oikein tarkoittaakaan. ;)

    Koska Koraani sanoo, että Raamattu on väärennös ja koska Raamatun väittämät ovat ristiriidassa Koraanin kanssa, nämä muslimit väärensivät oman evankeliumin vastaamaan Koraania. Heidän itsensä mielestä Baranabs ei tietenkään ole väärennös, vaan Koraanin mukainen erehtymätön totuus.

    Taqiyya ei-muslimin silmin:
    Valehtelu islamin leviämisen auttamiseksi.

    Taqiyya muslimille:
    Se, joka muuntelee totuutta edistääkseen Allahin asiaa, ei ole valehtelija.

    Millä tosidtat oman tulkintasi ei muslimit ole sitä barnabbaan evankeliumia kirjoittaneet vaan tarkoittavat sitä että kristityt mitätöivät omansa ottamatta mukaan barnabbaan evanlekiumia.Raamatusta puuttuu täysin kohdat barnabbaan evankeliumista nikean takia.Koraanissa vastaavuuksia ISA=jeesus elämän vaiheista löytyy.Lukekaan kristinusko on aivan politiikan vääristelemää sen alkuajoilta lähtien lukekaa faktaa kristinuskon alkuajoista, historiasta ym.ja kattokaa vielä extrana da vinci koodi.

    Voi kun laittaisivat sen dokkarin uudestaan tuosta raamatun synnystä ja ihmisten elinvaiheista silloin.Niin tajuaisitte tekin.

    Äänestä

  • JW/sananvapaus kirjoitti:

    Asia on selvää pässinlihaa historian tutkijoille.

    Barnabaan evankeliumi on ajoitettu 1500-luvulle. Nikean kokous pidettiin 300-luvulla. Onko Elon laskuoppi tuttu?

    >Millä tosidtat oman tulkintasi...>

    Let's make one thing perfectly clear.
    Kyseessä ei ole minun tulkintani, vaan kyllä se on ihan yleisesti hyväksytty tieteellinen tulkinta, johon minä viittaan.

    Tuossa aikaisemminhan oli jo Wikipedian linkki, josta olen tavuttanut sinulle ne kohdat, jotka näyttävät tuottavan sinulle vaikeuksia.

    "Barnabaan evankeliumi on keskiaikainen is-la-mi-lai-nen kirjoitus, joka esittää olevansa Jeesuksen opetuslapsen Barnabaan kirjoittama evankeliumi. Kirjoituksen kaksi varhaisinta versiota on ajoitettu 1500-luvulle."

    "Se kuvaa Jeesuksen elämän is-la-mi-lai-ses-ta näkökulmasta yh-teen-so-pi-va-na Ko-raa-nin Jeesus-näkemyksen kanssa. Muslimit väittävät, että kirjoitus on ainoa Jeesuksen opetuslapselta ensimmäiseltä vuosisadalta peräisin oleva evankeliumi, ja että se olisi ollut hyväksyttynä kanonisten evankeliumien joukkoon vuoteen 325 saakka. Lä-hes kaik-ki kriit-ti-set tut-ki-jat, mukana myös mus-li-mei-ta, ovat sitä mieltä, että kyseessä on kes-ki-ai-kai-nen vää-ren-nös."

    Ai sinun lähdeviitteesi on DaVinci-koodi... ;P

    Kirjoituksestasi näkee, että et ole syntyperäinen suomalainen. Mistä maasta olet alunperin?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

islamin silmin kirjoitti:

Olen antanut itselleni kertoa, että raamattu(uusi testamentti(todistus)) olisi väärennetty, koraanin oppineiden mukaan. Haluaisin tietää mistä näin on päätelty. Ja normaalit kysymykset(milloin, kuka, miksi).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu