Sekavuus

Katselin netistä, et alhasella sokerilla esiintyy sekavuutta. Mimmonen tämä sekavuus on?

Itselläni esim aamuisin (tai no silloin kun herään 10-12) saattaa esiintyä sekavuutta, aamupalaa ottaessa saatan unohtaa täytetyn limssa lasin pöydälle tai jopa unohtaa että otin ollenkaan juomaa ja huomata sen vasta tuntien kuluttua pöydällä ja ihmetellä milloinkas tuonkin tuohon toin.

Samaten saatan unohtaa muitakin itsestään selvyyksiä kuten tietokoneen ohjauspaneelin nimen jne... vaikka koko ikäni koneel leikkiny.

Ja muutenkin tuolloin päässä outo tunne eikä pysty ajattelee selvästi, sekä lukemani tekstinkin saatan käsittää väärin. Ja muutenkin teen tyhmiä virheitä tuolloin.

Tuota samaa sekavuutta saattaa esiintyä ihan milloin vain yks kaks alkaa ja sit ykskaks tuntuu kuin silmät aukenisivat ja ajattelee taas selvästi. Yleensä siin ½-1½ tuntia kestää. Silloin kun ei ole sekavuus kohtausta muistan kaik asiat ja muutenkin ajattelen normaalisti.

Joskus ruuan syönti saattaa lopettaa tuon sekavuuden mutta joskus syönnin jälkeen sekavuus alkaa. Joten siinä mielessä ei johtuisi alhaisesta sokerista. Joten mikäs mua vaivaapi?

Siinä vähän yli neljännes vuossataa vanha oon.
31642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mieti ensin kuinka paljon sokeria käytät
ja aloita niiden vähentäminen.
Pois turhat limut ja karkit,
pullat ja keksit ym...
Voit ne korvata marjoilla ja janojuomasi
on vesi tai Whissy.

Monesti tuollainen olo tulee,
kun on jatkuvassa sokerihumalassa.

Oletko masentunut ?
Masentunut ihminen ei muista asioita,
onko siis kaikki o.k.
Nukut paljon ja sekin on merkki masennuksesta.

Nukutko vain kesälomaasi vai yleensä
noin myöhään ?

Aamu päättyy klo: 9.00 jolloin viimeistään noustaan
ylös myös lomalla on hyvä pitää
kiinni arkirutiineista,
mutta jokainen lomailija valvoo ja nukkuu
kuten tykkää, eikös ?

Mieti sokerin käyttöä :)

Äänestä
  • *Monesti tuollainen olo tulee,
    kun on jatkuvassa sokerihumalassa.*

    Eikös sokerihumala ole silloin kun nopsaan popsii tyhjäänmahaan paljon sokeripitoista ruokaa?
    Ainakin tuommosen käsityksen sain kun Googlettelin tuota sokerihumalaa. Ja sitten siitä seuraa hirvittävä väsymys joka menee pienil torkuil ohi. Ainakin näin käy itselleni jos syön nopeesti berliinin munkin ja vaik pari isoa lasii Cokista.

    Tulee sokeria syötyä ihan liikaa janojuomana Cokis sitä kuluu melkein parinlitran pullo päiväs joskus jopa enemmäkin toisinaan vain lasillinen. Ja muutenkin leivoksia jne... makeeta tulee popsittua ihan liikaa.

    Jos olisi jatkuva sokerihumala niin eikös silloin tuo sekavuus olisi aina? Nythän se tulee ihan satunnaisesti saattaa olla päiviäkin jolloin tuota tuommoista sekavuutta ole.

    Vai voiskos olla, että olen sokerista riippuvainen jos sitä ei saa tarpees tulee tuommoset vieroitus oireit? Tosin monet asiat puhuu taasen tätä vastaan kuten olen syömättä sokeria pitkään niin silti tuota ei tule.

    Olen kiinittäny huomiota, että monesti tulee lämpösen ruuan jälkeen tosin ei läheskään aina. Ruoka on kyl oppikirjan mukaan sisältää yleensä puolet salaattia ja loput norm kotiruokaa. En ole kyl huomannut että sekava olo tulisi aina jonkin tietyn asian jälkeen.

    *Oletko masentunut ?
    Masentunut ihminen ei muista asioita,
    onko siis kaikki o.k.
    Nukut paljon ja sekin on merkki masennuksesta.*

    Jotkut on väittäny et oon masentunu tiedä sit. Kärsiikö masentuneet sekavuudesta ja muistamattomuudesta ajottain ei siis jatkuvasti?
    Muisti pelaa kyl muutoin ihan normaalisti. Vain silloin kun päässä on semmonen sekava olo niin silloin muisti temppuilee jne... kuten kerroin.

    *Nukutko vain kesälomaasi vai yleensä
    noin myöhään ?*

    Yleensä nukun noin myöhään tai jopa myöhemään. Vastavuoroisesti usein valvon neljäänkin saakka yöl joten siin mieles en nuku liikaa. Työttömyyden etuja tai haittoja tämmönen unirytmi.

    Täytyypä miettiä sokerin käyttöä, voishan tätä testata syömäl nyt kunnon sokerisen iltapalan ja katsomal onkos aamul sekava olo.

    Äänestä

  • Sokeripeikko kirjoitti:

    *Monesti tuollainen olo tulee,

    syöt sokeria eli mielestäni voisit sitä vähentää ja reilusti.
    Ehkäpä myös kärsit kuten mainitsit sokeri
    riippuvuudesta.
    Osta esim. K-kaupasta tai apteekista Kromia ja
    syö purkki kuuriluontoisesti tyhjäksi niin pitäisi vähentää makean himoa. Kokeile.

    Jos itse tai ystäväsi epäilee masennusta kannattaa
    käydä terv.as:lla juttelemassa lääkärin kanssa.
    Ei ole ihme jos etenkin työttömänä masentuu ja itsekin olen nyt ollut pitkään s-lomalla ja rupee pukkaa masennus päälle.
    Sulla samoja oireita kuin mulla tuota sekavuutta ja noi olotilat,
    sekä muistamattomuus sekä väsymys = masennusta.

    Koitahan pitää normaalista päivärytmistä kiinni.
    Mä lähden lomailee, joten kun palaan katson mitä olet raapustellut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sokeripeikko kirjoitti:

Katselin netistä, et alhasella sokerilla esiintyy sekavuutta. Mimmonen tämä sekavuus on?

Itselläni esim aamuisin (tai no silloin kun herään 10-12) saattaa esiintyä sekavuutta, aamupalaa ottaessa saatan unohtaa täytetyn limssa lasin pöydälle tai jopa unohtaa että otin ollenkaan juomaa ja huomata sen vasta tuntien kuluttua pöydällä ja ihmetellä milloinkas tuonkin tuohon toin.

Samaten saatan unohtaa muitakin itsestään selvyyksiä kuten tietokoneen ohjauspaneelin nimen jne... vaikka koko ikäni koneel leikkiny.

Ja muutenkin tuolloin päässä outo tunne eikä pysty ajattelee selvästi, sekä lukemani tekstinkin saatan käsittää väärin. Ja muutenkin teen tyhmiä virheitä tuolloin.

Tuota samaa sekavuutta saattaa esiintyä ihan milloin vain yks kaks alkaa ja sit ykskaks tuntuu kuin silmät aukenisivat ja ajattelee taas selvästi. Yleensä siin ½-1½ tuntia kestää. Silloin kun ei ole sekavuus kohtausta muistan kaik asiat ja muutenkin ajattelen normaalisti.

Joskus ruuan syönti saattaa lopettaa tuon sekavuuden mutta joskus syönnin jälkeen sekavuus alkaa. Joten siinä mielessä ei johtuisi alhaisesta sokerista. Joten mikäs mua vaivaapi?

Siinä vähän yli neljännes vuossataa vanha oon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu