Aamulehdessä oli kysely, että mitä hääparille lahjaksi.
Pari ihmistä mainitsi, että 500€. Toinen tosin, että 50-500€.
Onko teillä ollut noin varakkaita sukulaisia, että olette saaneet yhdeltä perheeltä tuon summan?
Pari ihmistä mainitsi, että 500€. Toinen tosin, että 50-500€.
Onko teillä ollut noin varakkaita sukulaisia, että olette saaneet yhdeltä perheeltä tuon summan?
Vastaukset 35
Vanhimmat
Ei markka-aikana olisi varmaankaan tuosta vain annettu 3000,- häälahjoja. Minusta tuntuu, että aika monet ei vieläkään hahmota euroja kunnolla, vaan ajattelevat että e500 on sama 500 markkaa joskus aikoinaan.
Tosin elintasokin on noussut hieman, mutta ei kyllä noin paljon.
Itse aion antaa 50 euroo veljen pojalle ja minusta sekin on ihan hyvä lahja.
Itse en mittaa lahjojen arvoa rahassa, joten en aio stressata jatkossakaan siitä mitä ja minkä hintaista lahjaa ostan ihmisille. Jos joku lahjaani arvostelee sen takia, ettei se ole tarpeeksi kallis tai mikäli rahalahja ei henkilön mielestä ole tarpeeksi iso, niin se on hänen murheensa, jos raha niin kovasti pyörittää hänen maailmaansa.
Itse ottaisin häälahjaksi mieluummin vaikka tunteella kudotut villasukat kuin 500e. Mitä muistoa niistä euroista on 20 vuoden päästä?
Joku antaa veljenpojalleen 50 €, siis häälahjaksi?? Täh? Siis oikeastikko? Anna nyt hyvä mies edes 100 €, toi 50€ on oikeasti jo naurettava.
Itse olen aina ajatellut että lajhan tulee olla sen arvoinen minkä hääpari on laittanut minuun, esim: ruoka ja juoma.
Omissa häissäni en tietenkään alkanut laskea mikä mitäkin oli maksanut, esim. vanhalta mummulta saimme kaksi itse tekoista tyynyliinaa mitkä oli itse kirjaillut ja ne olivat kyllä minulle arvokkaimmat lahjat.
Tosin rahaa saimme toiselta mummolta 1000 €. Kaikki lahjat ovat hääparille suuri ilo, mutta itse vieraana haluan näyttää kuinka rakkaita pari minulle on ja mitenkäs sen muuten näyttäisi kuin kunnon lahjalla? =)
50€ on mielestäni ihan iso raha. Ja eikö pääasia ole osallistuminen ja muistaminen. Tehdä päivästä ikimuistoinen? Ei siihen kalliita lahjoja tarvita.
Se 50 euroahan on 300 markkaa! Muistaako kukaan vielä markan? Ihmisiltä on mennyt rahan arvon taju kokonaan sen jälkeen kun markka vaihtui euroon. 300 markkaa on oikein sopiva häälahjan hinta.
olisin kyllä aika vaivautunut, jos saisin lahjaksi summan, jonka tietäisin roimasti ylittävän antajan kantokykyluokan. Jokainen varojensa mukaan.
Kaisuliinukan häissä varmaan tarjotaan pienemmän summan lahjoittaneille kotikaljaa ja enemmän rahaa antaneille kuohuviiniä!
P.S. Jos elettäisiin vielä markan aikaa, olisi tuo 50e ollut mk 100! Sen verran on eurot sokaisseet harkintakykyä.
hieman liioitella, ei täällä sellaista inflaatiota ole ollut. Viisi vuotta sitten euro oli 5,94573 markan arvoinen. Nytkö mielestäsi 2? Vai puhutko oikein siitä iki-ikivanhasta mummonmarkasta? Ei nyt oikein mennyt perille..
Puhtaasti mutu-pohjalta. Inflaatiolla ei ollut tässä mitää osaa.
Kuuluu siis ihan hääetikettiin, että lahjan arvon tulisi olla vähintään se summa jonka hääpari on kustantanut vieraan ruuasta&juomasta.
Eli yleensä enintään n.30€
Mutta WAU!!!! on teilläpäin hienoja pippaloita kun yhden vieraan kestitsemiseen törsätään satanen!?!?!
mitä arvioidaan pitopalvelun maksavan henkeä kohden yhdistettynä perheen lukumäärään. 50 euroa per nuppi on riittävästi vieraammalta, jollei ole ihan lähiomainen. Ja hekin toki antavat sitten omien varojensa mukaan. Yleensä isomman summan antavat omat vanhemmat, sisarukset, isovanhemmat tai kummit.
Mitä läheisempi lahjan antaja on,sitä arvokkaampi lahja.
Oma äitini kustansi aikoinaan hääni,itse tehtyinä n. 3500-4000€. Niistäkin on aikaa 15 vuotta.
Appivanhemmilta saimme 5000 mummonmarkkaa.
Tuhat mummonmarkkaa saimme molemmilta isovanhemmiltani sekä miehen siskon perheeltä.
Minusta serkun tai kaukaisemman sukulaisen häihin voi mennä 50-60€ lahjalla. Lähisukulaisen lahjaksi toki isompi summa.
Meidän lapsemme ovat niin allergisia, että heillä on aina omat ruuat mukanan kaikkialla. Siispä me voimme antaa vähemmän kuin muut. Kiitos tiedosta. Työttömien ja opiskelijoiden taas pitää muistaa pysyä häistä poissa tai ainakin olla syömättä niissä kahvikupillista enempää.
Niille, jotka valittavat ettei tarvitse tuoda lapsia riehumaan: tuodaan lapset mukana,jos on kutsuttu ja lähtevät. Nuorin on 13 ja ollut aina rauhallinen, jaksanee tuo jo vähän aikaa olla riehumattakin. Mutta allerginen voi olla teini-iässäkin.
Muutenkin, jos tarjoilussa ei ole omaan ruokavalioon sopivaa kovin paljoa, voiko silloin tuoda vähemmän? Jos vaikka ruoka on punaista lihaa, mitä en itse syö - usein on näin.
Olenkohan ainoa, kun sanon, että tuo 50 euroakin on paljon "tavalliselta" juhlavieraalta..? Siis sehän on melkein 300 markkaa!
Tuntuu näinä ökyhäiden aikoina aika kamalalta, että vieraiden olisi sitten kalliilla lahjoituksillaan annettava "oma osuutensa" juhlista kalliin lahjan muodossa takaisin. Jokainen hääpari kuitenkin itse valitsee järjestääkö kalliit vai edulliset häät ja niiden kustantaminen on jokaisen hääparin omalla vastuulla.
Ymmärrän hyvin lähisukulaisten (etenkin vanhempien ja isovanhempien) antamat isot rahasummat ja jopa juhlien kustantamiset, mutta tuo 50 euroakin on monessa perheessä tosi iso raha antaa lahjaksi ja vielä käteisenä...
Mieluummin ostan pienemmällä summalla jotain mukavaa hääparille, kuin lahjoitan isojen shekkien rinnalla naurettavalta tuntuvan 20 euroa rahana.
Meidän talous ei kestä kovinkaan paljoa enempää kuin tuon 50 €. Ja joinakin kesinä olemme olleet häissä 5 kertaa.
Siksi pidänkin paljon siitä, jos hääparilla on lahjalista. Jotakin lasisarjaakin voi sitten vaan ostaa sen yhden kappaleen (joka sekin voi maksaa 25€)!
Mielestäni on hassua ajatella niin, että vieraiden olisi kustannettava häät antamalla rahaa sen edestä mitä juhlat ovat omalta osalta maksaneet.
Itse järjestimme häämme vähällä rahalla ja juhlat olivat tosi mukavat ja meillä oli lahjalista ja vieras sai vaikka ostaa sen yhden lasin tai kupin ja olimme onnellisia saadessamme sen.
Toki raha on aina hyvä lahja jos ei keksi millään mitään tavaraa tai asiaa jonka voisi antaa, mutta se raha kun voi mennä sitten vaikka seuraavan viikon ruokiin tms. niin ei siitä mitään muistoa kyllä jää!
sitä, että ihmiset menee naimisiin ja samalla "kerää" itselleen lahjoja ja rahaa. Minusta tapahtuman tarkoitus on ihan jokin muu. Itse menin naimisiin viime vuonna. Hääkutsussa luki, ettemme vastaanota mitään häälahjoja. Hieno tilaisuus, mukava tavata sukua puolin toisin eikä kenelläkään päänvaivaa lahjoista. Ylipäätään maksoimme mieheni kanssa itse hääjuhlamme ja -matkamme.
Mulla ei jää käteen ees 500 euroo vuokran maksun jälkeen!!!! En laittais 20 euroo enenpää häälahjaan, kun en muihinkaan lahjoihin sen enenpää laittas! Oma tekemää vaan kehiin! Yksinkertasesti, mulla menee rahat oman pesueen elättämiseen PISTE
Miksi ihmeessä häälahjarahojen pitäisi kattaa juhlien hinta. Onpa omituista ajattelua, että järjestetään juhla, ja sitten osallistujilta kerätään kolehti, että tarjoilu saadaan maksetuksi. Yhtähyvin häävieras voisi mennä ravintolaan ja tilata sieltä huom! itseään miellyttävän aterian ja vaikka viiniä, eikä tyytyä jonkun pitopalvelun sörsseleihin.Monetkin häät ovat kaukana hyvistä bileistä!
Häät, joihin viimeaikoina olen osallistunut vieraana, ovat olleet järjestään sellaisia, että pari on asunut yhdessä jo useita vuosia ja sitten päättäneet ykskaks virallistaa suhteensa ja järjestää juhlat sukulaisille ja kavereille, kuin myös itselleen. Semmoiset häät eivät kertakaikkiaan edes tunnu siltä, että lahjoja pitäisi yleensä ollenkaan antaa, puhumattakaan, että satoja euroja.
Yksi huomionarvoinen seikka on sekin, kun joku tuolla väheksyi veljenpojalle annettua 50 e lahjaa, niin joillakin saattaa olla vaikka kahdeksan veljeä ja veljenlapsia vaikka 32 kappaletta ja kaikki parhaassa naimaiässä. Revi siitä sitten jokaiselle sata euroa, niin tunnet heittäneesi rahaa hyväntekeväisyyteen aika paljon.
mieheni täti ja mies (lapseton työssäkäyvä pariskunta) häälahjaksi 20 euron ryppyisen setelin... oisivat ees nostaneet automaatista sileän! heheheheh haahahahahahha hohoohohohoh. noh, sillä tavalla he halusivat meitä hääpäivänämme muistaa ja mielestäni lahja kuvaa lahjan antajan ajatusta lahjan saajasta. Miettikää sitä. No kyllähän se aika ikimuistoinen juttu tulikin olemaan :) hymyssä suin voidaan muistella, eikä katkeruus liity tähän, se on meillä lähinnä vitsi.
itse annan häälahjan sen mukaan, mitä arvelen ruokailun olevan per/hlö. eli 25 eurosta ylöspäin. jos minä ja mieheni menemme hääjuhlaan, annamme siis noin 50-60 e :n arvoisen lahjan yhteensä. jos emme pääse paikalle, lahjan arvo on pienempi, mutta lahjan laitamme silti jos kutsuttu on.
järjestäminenkin kuitenkin maksa aina jotain? harvoin mitään ilmaiseksi saa.
Ihan uutta mulle edes kuulla ajatustavasta, että rahalahjan pitäisi kattaa juhlien kuluja. Itse ajattelen, että jos mun pitäisi rahallisesti "maksaa" juhlia joihin osallistun, niin mieluummin jätän pirskeet väliin. Jos joku kutsuu minut mihin tahansa juhliin, niin eikös se nyt ole selvää, että juhlien järjestäjä on järkännyt sinne haluamansa jutut ja itse päättänyt, minkä verran mikäkin maksaa. Eikä niin, että kaiken pitää olla kalleimmasta päästä ja sitten kun siihen ei oikeasti ole varaa, niin keksitään että rahastetaan vierailta.
Omista häistä on ainakin tarkoitus tulla hyvät bileet, joihin vieraitten jo tulemista suunnitellessakaan ei tartte vaivata päätään tippaakaan raha-asioilla eikä etenkään lahjoista, koska mulle häät eivät tarkoita lahjojen haalimista. Bensansa joutuvat maksamaan jotta pääsevät paikalle, muu tarjotaan juhlimisen ilosta ;)
tulevat juhlat joihin lapsivierailta oli pääsy kielletty. jep jep. Toi sun ylempi vastaus olikin ENSIMMÄINEN järkevä vastaus kaikista sun keskuteluista. Saako kysyä minkä ikäinen olet? :)
Opettele lukemaan.
Eikö ole parempaa tekemistä kuin jauhaa pskaa?
asiaan kiinnitin huomiota minä. niissä juhlissa vieraitten täytyy vaivata päätään vain sillä että osaako niitten kakarat ja pennut käyttäytyä varmasti kunnolla koko päivän, osaako ne itse olla hillittyjä ja näyttää nuutuneilta, ettei huomio hetkeksikään kiinnity muihin kuin morsiammeen - että kyllä varmaan ihan hyvät bileet! itse en moisiin osallistuisi, vaikka maksettaisiin.
Pitänee tosiaan kirjottaa kutsuihin, että huolehdithan, ettei lapsesi huuda kurkku suorana kirkossa kesken vihkimisen. Ja hienoa, jos muutkin kaltaisenne kauhukakaroita kasvattavat ihmiset jättävät näin ollen häihimme tulematta. Kiitos siitä! :D
Voi voi . osuinko KIPEÄÄN paikkaan? häh?
Ps. minulla ei ole lapsia mutta täytyy todeta olet ITSERAKAS idiootti. OUTOA ja sairasta että kiellät lapsia tulemasta omiin häihisi ja Itse olet saamassa lapsen!?! todella OUTOA. Enkä minä jauha pskaa!!!! Täällä on moni muu todet samanasian. HALOO
Mä en ole kieltänyt lapsia tulemasta häihini. HALOOHALOO en keskustele enempää ihmisen kanssa, joka jauhaa vaan omia kuvitelmiaan. Kukahan tässä sairas on..
Jos on itserakas sen takia, ettei halua että joku lapsi huutaa ja kirkuu ja juoksentelee pitkin kirkkoa kesken vihkimisen niin KYLLÄ, olen itserakas!
Lahja on annettu sen mukaan, miten hän arvostaa teidät. Itsekin antaisin noin ahneelle jotain siitä muistuttavaa.
omasta kersastasi voi tulla KAUHUKAKARA vaikka kuinka yritäisit hyvin kasvattaa! Et näytä tajuavan että, jokainen lapsi on YKSILÖ! Ja JOKAISELLA lapsella on uhmaikä joten...
Mutta ainakin osaan viedä lapseni kirkosta ulos jos hän siellä parkuu.
tosin noita isoja summia oli antamassa sellaiset mummoikäiset joten joko oli varaa yllin kyllin tai sitten meni markat ja eurot sekaisin. Toisaalta myös ihmettelin jotakin 50e summaa. Aika pieni on lahja jos tuon maksaa!
Myös sukulaisuus kriteerinä summan koolle on hassu. Samanhan ne häät maksaa oli tuttu tai vieras vieras ja tavallaan jos oudomman kutsuu niin en itse ainakaan ihan pienen lahjan kanssa kehtaisi mennä..
Toki lapselleen tms läheiselel antaa ison lahjan, mutta että pikkuserkulle jo pieni??
Juhlat on juhlat, mutta kai lahjan tulisi edes hieman korvata kuluja? Varsinkin jos rahalahjaa on pyydetty. Raha on kyllä sikäli huono lahja että sen suuruus on paha määritellä sopivaksi. Itse mieluummin anna reilun lahjan kuin kitsastelen. Hyvä lahja ja onnistunut summa kruunaa juhlan ihan oikeasti.
että sinun, Äitee 4, kannanottosi asiaan kuin asiaan, lähes poikkeuksetta, onnistuu minua lievästi ärsyttämään. Toivottavasti emme koskaan tapaa, sillä varmasti olis riita pystyssä alle kahden minuutin.
Toisaalta, jos haluaa asiassa myönteisen puolen nähdä, niin avaan aina viestisi katsoakseni, että mitähän hölötystä sieltä nyt tulee. Siinä suhteessa et ole pettänyt juuri kertaakaan.
Luulisin ettei hääpari vaadi mitään, yleensä jokainen ymmärtää ettei jokaisella ole antaa suuria summia, jos kohdalleni osuu häät, en siis ole koskaan ollut, puhun kyllä laja-asian selväksi poikani kanssa. Tuskinpa muihin häihin koskaan menen. Poikani muuten eilen oli tyytyväinen saadessaan toisen tietokoneeni, annoin sen hänelle kihlajaislahjaksi. Olihan se vielä muutaman satasen arvoinen, mutta lahjan arvo ei ollut tärkeintä vaan se että saaja oli tyytyväinen.
Joku voisi kysyä, mitä annan sitten häissä, en ainakaan ferraria, annan sen mitä pystyn, mutta kyllä lahjojen ei pitäisi olla tärkeintä kun häistä on kyse.
Jos jollakin on varaa, antakoon 500e, antaisin itse vaikka miljoonan jos olisi, mutta jokainen antakoon mitä pystyy, olkoon se sitten muutama kymppi, satanen tai tonni.
Jotkut kylpevät rahassa, mutta ei se raha Onnea tuo, vaikka hieman elämää saattaa helpottaa.
En ole koskaan ollut häissä, en edes omissani, en ole saanut häälahjoja, jos yksissä juhlissa käyn, voisin kyllä sen 500e antaa ja annankin, jos elossa olen. Elän pari kuukautta vedellä ja leivällä, siinä tuollainen summa säästyy.
Jokaiselle hääparille hyvä muistutus: Ole valmis antamaan muille sama, mitä itse muilta odotat. Sinun juhlasi on sinulle ainutlaatuinen, mutta vieraillesi se voi olla samalle kesälle viides kerta.
Meillä oli viime vuonna vihille menossa neljä puolison sisarusten lasta. Vain yksi järjesti ökyhäät, onneksi. Sen lisäksi oli kolmet lakkiaiset, kahdet rippijuhlat ja yhdet valmistujaiset. Mieti paljonko itse vaadit itsellesi ja kerro se sitten tuolla määrällä, jos vaikka kaikki nuo plisi päättäneet järjestää ökyhäät. Oletko valmis jakelemaan rahojasi muille parin tonnin edestä vai pitääkö sinun saada se iso summa ja muilla ei niin väliä.
varojeni mukaan.. 50 euroa on meidän budjetissamme paljon. Jos joku odottaisi meiltä häälahjaksi 500 euroa niin häät jäisivät kyllä väliin. Hyvä jos meillä edes jää tuota 500 euroa kuukaudessa käteen vuokrien ja laskujen jälkeen..