Ei hyvin mattilan neito, noilla promilleilla ei ollut vahinko...Aattelisit edes lastasi,jos sen päälle ajaa rattijuoppo,mitäs siitä ajattelet...
A Mattila
rattijuoppo
236220
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
eikös isäkin ole useasti tuomioistuimessa ollut, tuttu paikka siis perhessä.
Enpä enää tule keikoillesi, koska voit ajaa vaikka mun päälle humalassa, kun olet kotiisi lähdössä...
Ei se kyllä minunkaan mielestäni helteen ja väsymyksen syytä ole, että Anniina puhalsi 1,5 promillea. En ole ainakaan koskaan itse tullut niistä humalaan. Pitää ehkä kokeilla.
Anniinan isää on silti turha vetää tähän asiaan mukaan. Tuskin hän on tyttärensä suuhun väkisin alkoholia kaatanut ja sen jälkeen pakottanut auton rattiin, vaikka kuinka olisikin oman elämänsä joskus 'pilannut'.
Mattilan sisarukset ajattelevat samalla tavalla kuin muinaiset Kankaanpääläiset kenkätehtailijat; yksi menestyy, niin laitetaan oma kenkätehdas, kaksi menestyy, laitetaan kolmas kenkätehdas. Sitten vaan kaikki kaatuvat, kuten Matttilan sisarukset.
Annehan näistäkin sisaruksista parhaiten on pärjännyt, koska tuli julkisuuteen ensimmäisenä. Muut siinä siivellä.
Lisäänpä silti vielä: Tyttöjä on aivan turha syyttää isänsä rötöksistä, se ei ole heidän vikansa!
Anne osaakin laulaa, Annelin lempi elokuva tv haastattelussa oli moottorisahamurhaaja. Siinä sitä elämää opitaan. Anniinan nousu, tähtitaivaalle pysähtyi tuohon rattijuoppouteen, ei silti lauluäänikin puuttui. Ei se tarkoita että jos yksi suvussa osaa vaikka ajaa rallia, niin kaikki muutkin osaa...Esimerkkinä Kankaan suku Kankaanpäässä.
"Annelin lempielokuva tv-haastattelussa oli moottorisahamurhaaja. Siinä sitä elämää opitaan."
Vaikuttaako se silti käyttäytymiseen / lauluääneen? Ei minun mielestäni. Katson itsekin mielelläni juuri kauhuelokuvia, enkä siltikään ole sen epänormaalimpi kuin kukaan muukaan.
EIpä ole Mattilan sisaruksien koulutaustoista paljoa kirjoiteltu...
..Mutta miksi ihmeessä niistä pitäisi kirjoitella? Annehan on jossain lehtihaastattelussa myöntänyt käyneensä vain peruskoulun. Mitä siinä sitten, niin tekee nykyaikana moni muukin suoraan uralle suuntaava. Mitäpä sitä koululla tekee, kun pärjää muutenkin.
Kivaa kirjoitettelua täällä. Kerropa minullekin,miten sitä pelkällä peruskoululla pärjää? Taisi mennä minulla monta vuotta hukkaan,kun opiskelin. Harmittaa nuo vuodet sitten vietävästi, jos opiskelu ei kannata. Mattilan siskoja en sen enempää kuuntele, kun en edes tiedä kuka niistä laulaa...
Itse en ainakaan ole peruskoulun jälkeen käynyt päivääkään koulua, mitä nyt muutama kurssi ehkä kerran, kaksi vuodessa. Voin ilomielin kertoa, että en ole päivääkään ollut työttömänä. Töitä riittää, ehkä liikaakin. Joka paikkaan pitäisi revetä samaan aikaan. Palkka ei ole mitään huonoa näillä leveyspiireillä. Olen tyytyväinen.
Minua ei kiinnosta paskankaan vertaa se, mitä mieltä olet peruskoulunkäynneistäni sun muusta. Olen ainakin pärjännyt omillani, lainaa ei ole tarvinnut tähän päiväänkään mennessä ottaa.
Kenekäs kanssa Anne pitää yhteistä majaa
ja juntit tämä ihmisten asioiden repostelu.
Mattilat ovat julkiksia, jos ei muualla niin Karviassa ja Kankaanpäässä, siksi varmaa joku tuollaista kyselee.Utelias olen minäkin.
eipä "tummat" paljoo koulunpenkkejä kuluta.
Tiedän kenen kanssa Anne seurustelee, mutta kenenkään nimiä en paljasta netissä.
Nim. melkein naapurissa asuva.
Eihän se Anniina Mattila on ainoa rattijuoppo joka suomessa on! tehnyt mitä tehnyt ja toivottavasti oppinut asiasta jotain! tuskin se asia muuttuu vaik miten häntä/hänen sukulaisiaan arvostelette! Ja muuten käväsin vähän aikaa sit kankaanpäässä ja voin sanoa et kyllähän teillä kävelee kauniita ja mukavia naisia kaupungilla!!!
Mattilan sisarukset eivät ole tummia.
Liian pieni tuomio! Sakkojakin olematon summa, voi tätä oikeusvaltiota. Mattilan sisarusten isä on muuten tumma, se on sit faktaa.
Ja Iltalehden mukaan Anniinan muisti alkaa palailla..lähtikin ex-miestään pakoon, hmm..
Niinhän siinä Jämsänkin murhajutussa, mies alkoi muistaa tapahtumia ihan erilailla muutaman päivän päästä. Asianajajan käskystäkö?
Mahtaako olla kohta yksi nasaaliääninen Mattila vähemmän 'laulamassa' Lapuan lavalla?
Isä on tumma - se tiedetään, ja Ikaalisten käräjäoikeuskin sen tietää.
Kuten lastenkin laulussa lauletaan... ja nyt on laulu loppu, ja nyt on laulu loppu....
..Puhuinkin Mattilan sisaruksista, en ISÄSTÄ.
taitaa olla kankaanpäässä menestyminen kielletty...