että näin lämmin ja empaattinen ihminen kuin minä olen ( siis pidän itseäni ), muuttuukin ihan tunteettomaksi pikkuhiljaa. Kun mua loukataan, harvoin enää *tuntuu missään*. Jokin selviytymiskeinoko tää on? Olen hiukka huolissani itsestäni. Ei tää vihaa ole, mut silti..
voiko olla
tosiaan niin
4521
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
viime yönä yksi ystävä sanoi mun muuttuneen kyyniseksi ja erilaiseksi, etäiseksi ja varautuneeksi. Jotenkin itseään on suojeltava. Ei kait tämä lopullista tai jos on niin olkoon!!!
niin totta se taitaa olla osittain.,., Olen huomannut ajoittain kovettavani tunteeni täysin jottei kukaan vaan voisi loukata minua.... :)
...tulee kylmä ja kova, jos hän kokee jatkuvaa syrjintää ja halvksuntaa. Itsestäni on tullut aika kyyninen ja sarkastinen tiettyä väkiluokkaa (mikäsesanaon?) kohtaan. Pyrin muuten olemaan ystävällinen ja iloinen ihminen... (ha ha), mutta ei se aina ihan onnistu. Se on ehkä yksi tapa purkaa pahaa oloa. Voi ollakin, että se on joku kehon oma puolustusmekanismi sydämen kokemaa kipua vastaan. Kipuun tottuu ja sitä alkaa kasvattaa ympärilleen kuorta, tai sitten alkaa syyttä itseään ja hyppää sillalta.
Vihaa ja normaalista "syrjäytymistä" ruokkii tämä nopeasti muuttunut arkimaailmamme. Ja sen aikaansaama muutos tavoissamme toimia(no ainakin kaupungeissa), ja jos et sit kuulu johonkin sen tuhansien sirpaleiden osaan ... On sussa sit jotain vikaa.. Olen yhä enemmässä määrin sitä mieltä - et maalla asuvat ihmiset ovat paljon tervehenkisimpiä ku kaupunkilaiset