"näky"

Hei,
Minulla on ollut muutaman vuoden ajan "kykyjä"... olen nähnyt/aavistanut jotain asioita ennalta. Lähinnä olen saanut jotain visioita muille ihmisille mutta omat tuntemukseni ovat olleet aina vain ennakkoaavistuksia. Tuossa kk sitten näin kuitenkin kumman "näyn". En ollut hereillä mutta en toisaalta unessakaan, vaan aamulla sängyssä maatessani näin silmieni edessä miehen ( tapailin tuota miestä sillä hetkellä ja suhteemme oli vasta alkanut ) smokki päällä ja ajatukseni oli vain, että siinä hän on - tuleva mieheni hääpäivänämme.

Pari viikkoa tuon "näyn" jälkeen tämä mies ilmoitti, että haluaa olla vain ystäväni :(. Edelleen olemme siis ystäviä, mutta minä haluaisin enemmän ja hän tietää sen. Koskaan en ole kenestäkään seurustelukumppanistani saanut moista visiota silmieni eteen. Onko tämä vain omaa mielikuvitustani vai mitä??? Tunne oli todella vahva ja näky selkeä. Osaako joku tulkita ja auttaa..?! Kiitos tuhannesti etukäteen.
3785
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

menee naimisiin toisen kanssa. eli on jo kenties katsottuna uusi nainen. siksi haluaa vain ystävyyttä- näky hääpäivään- on sinun toiveesi ja siksi yhdistät sen omaasi. et saa miestä tästä miehestä.

Äänestä
  • vaan yksinkertaisesti sitä, että mies on pukenut smokin päälleen, koska on menossa piirikunnalisiin ripaskatanssikilpailuihin, ja hän myös jää sille tielleen, koska saa tanssinsa tiimellyksessä sydärin.

    Äänestä

Voihan myös olla, että palaatte vielä yhteen ja hän todella menee naimisiin kanssasi. Pitää vain katsoa mitä elämä tuo tullessaan, vaikka saammekin aavistuksia monista asioista, niin ne tietää varmaksi vasta kun niin tapahtuu, eli näyt ovat totta vasta kun niiden "ennustama" käy toteen, sitä ennen voi vain arvailla ja epäillä. Eli tämä näky, se mitä se todella tarkoittaa, tulet tietämään vasta kun asiat menevät niin kuin menevät. Elämästä ei koskaan tiedä, ja minusta voi ihan hyvin ollakin että joku päivä menette naimisiin, you never know.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kirppis73 kirjoitti:

Hei,
Minulla on ollut muutaman vuoden ajan "kykyjä"... olen nähnyt/aavistanut jotain asioita ennalta. Lähinnä olen saanut jotain visioita muille ihmisille mutta omat tuntemukseni ovat olleet aina vain ennakkoaavistuksia. Tuossa kk sitten näin kuitenkin kumman "näyn". En ollut hereillä mutta en toisaalta unessakaan, vaan aamulla sängyssä maatessani näin silmieni edessä miehen ( tapailin tuota miestä sillä hetkellä ja suhteemme oli vasta alkanut ) smokki päällä ja ajatukseni oli vain, että siinä hän on - tuleva mieheni hääpäivänämme.

Pari viikkoa tuon "näyn" jälkeen tämä mies ilmoitti, että haluaa olla vain ystäväni :(. Edelleen olemme siis ystäviä, mutta minä haluaisin enemmän ja hän tietää sen. Koskaan en ole kenestäkään seurustelukumppanistani saanut moista visiota silmieni eteen. Onko tämä vain omaa mielikuvitustani vai mitä??? Tunne oli todella vahva ja näky selkeä. Osaako joku tulkita ja auttaa..?! Kiitos tuhannesti etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu