Hei! Talostamme on löytynyt neljää eri homelajia ja sädesieniä yli sallittujen rajojen.Onko kaikki homelajit sellaisia ettei voi talossa sitten enää asua? Lapsemme joka jo kyllä aikuinen oli altistunut homeille (verikoe näytti).Asianajaja sanoi minulle että oikeudessa ei voi todistaa että poikamme olisi altistunut juuri "talossa" olleille homeille..??? Eks se nyt riitä että yleensä talosta löytyi homeita ja sädesieni itiöitä. Ps. emme asu enää ko.talossa.Mutta oikeuteen mennään...
homeet talossa
kysyjä?
9744
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
voin vain kokemuksestani sanoa, että pelkkä homeen löytyminen ei vielä oikein riitä. Pitää selvittää lisäksi ainakin mitä vaurion korjaaminen maksaa. Sekään ei ole ihan yksinkertaista vaan on todella kallista sekin.
Mitä verikokeeseen tulee, niin sehän kertoo vain, että on jossain altistunut homeelle.
Monimutkikkaita nämä jutut.
Tämä altistuminen tapahtui kyllä ko.talossa...koska ennen ei ole ollut mitään oireita. Ja muuton jälkeen noin 11kk oireet ovat lievittyneet ei silti aivan kokonaan vieläkään poissa.
Että tuo ei vielä riitä. Mutta saavatpahan juristit töitä...
Jos tuona asumisaikana kävitte lääkärissä ja lääkäri tekee lausunnon,joka puoltaa homeoireiden ja asumisen yhteyttä,siinä yksi todiste altistumisesta.
Jos verikokeissa testattu samoja homelajeja kuin teiltä kotoa löytyi ja niiden arvot koholla,siinä toinen yhteys.
Ylipäätään jos selvä näyttö siitä että talossa on homeita,ne ovat vika,joka ei kuulu sisäilmaan ja näin ollen terveyshaitta.Mutta tosi on,että tuomarien asiantuntemus on eri luokkaa kuin hometutkijoiden.Riippuen millainen päivä sattuu tuomarilla käräjillä olemaan,sellainen tuomio.Asiantuntemus siellä on erittäin heikkoa.Toisaalta sitä varten voitte pyytää todistajaksi sen tutkijan,joka homeet analysoi.Silti sekään ei vielä takaa,että voitatte.Tosi on myös se,että asianajajia ei todellakaan kiinnosta muu kuin raha teidän jutussanne.Kylmää faktaa ja läpikäytyä.
Hometestit otettiin hyvin pieneltä alueelta (näytteet)..Talossa hometta varmaan paljon enemmänkin. Muuttomme jälkeen talo on pesty jollain aineella..lattiasta kattoon..Terveystarkastajan toimesta ns.remontin jälkeen..(jälleen kerran lumous remontti)
verikoejutuissa on se riski, että ne ei kerro paikasta mitään missä altistus on tapahtunut, onko esim. kotona vai töissä vai missä. Ne vain kertovat, että altistus on tapahtunut. Mielestäni sekin voi olla altistuneelle hyvä tieto, varsinkin jos ei tiedä sitä ennen olleensa homeelle altistunut. Sittenhän voi käydä selvittelemään, että mikä on se paikka, missä altistuminen on tapahtunut.
Talosta otetut näytteet sen sijaan kertovat nimenomaan siitä talosta.
talollenne on tehty?
Saako sieltä enää otettua näytteitä?
Haetteko kaupanpurkua,hinnanalennusta tms???
Vai haetteko korvauksia mahdollisista sairasteluista???
Siinä melkoinen ero!
Haemme korvausvaatimuksia vuokrien osalta yli kahden vuoden ajalta ja myös sairauskuluista..Meillä on kyllä todisteet siitä että talonomistaja on ostanut ko.talon "vesivahinkotalona" ennen kuin vuokrasi meille,kaiken peittelevän "lumouksensa" jälkeen..Meidän tapauksessa neljällä perheenjäsenellä tuli tänä aikana oireita,pojallemme vain vielä voimakkaammin.