Syömishäiriö kenties?...

Tuota, jos osaat ajatella noin terveesti ja niin voi tuossa iässä olla, että noita asioita hiukan kuvittelee. Mä kehottaisin sua menemään juttelee terkkarille ja siltä kysyy. Mun kaveri on ollu nyt päälle vuoden sairaalassa syömishäiriön takia. Syömishäiriö on psyykkinen sairaus, eikä sitä aluksi edes itse varmaan tajua. Yritä olla huolehtimatta liikaa painostasi, tuossa kasvavassa iässä ei sillä kovin ole väliä. (ellei siis ole kauheen laiha).

Mä en nyt tiedä, että onko tästä hirveesti mitään apuu, mutta kerronpahan ainakin omat 'kokemukseni'. No mun kaveri..olkoon sen nimi sitten vaikka Niina sairastaa anoreksiaa (se alkoi n. 2 vuotta sitten). 'Niinalla' se sairaus alkoi just lenkkeilyllä ja muullakin kuntoilulla. 'Niina' varoi myös aina syömästä rasvaisia ruokia ja söi muutenkin todella vähän ja uskoisin että se harrasteli myöskin syömänsä ruuan oksentamista pois. Se halus näyttää laihalta. (Se luuli että näytti lihavalta, vaikka 'Niina' ei koskaan oo ollut edes lihava..aina vaan normaali tai laiha)


No tää 'Niinan' äiti huomasi kuitenkin nää tyttärensä 'oireet' ja lähetti tän lääkärin luo, joka sitten totesi että 'Niina' sairastaa anoreksiaa ja tää oli hirveä järkytys kaverilleni. Se alkoi käymään ravintoterapeutilla ja säännöllisesti juttelemassa nuorisopsykiatrin luona. Sen paino oli kuitenkin laskenut niin alas, että se joutui sairaalaan viikoks tarkkailuun ja ette usko kuinka masentutnut ja surullunen se oli. Mä ja kaikki muut kaverit ja tietenkin sen vanhemmat ja sukulaiset käytiin kattomassa sitä joka päivä, mutta tällä 'Niinalla' oli varmaan todella kauheeta kun kaikki muut kaverit on koulussa ja se itse joutui vaan olemaan sairaalassa.


Tän sairaalassa olon jälkeen 'Niina' alkoi jo näyttää paremmalta, mutta sain kuitenkin kuulla siltä itseltään, että se oli saanut sen jälkeen ahmimiskohtauksia ja oksentanut sitten sen jälkeen kaiken ulos (siis bulimia). Musta se tuntui ihan kauheelta ja sitten se kertoi myös ettei se jossain vaiheessa enää edes jaksanut elää..ja oli yrittänyt itsaria, mutta ei sitten koskaan ollut uskaltanut tai ei onnistunut. Mun mielestä se oli aivan kauheeta, kun se sanoi mulle etten mä saisi kertoa noista itsemurhayrityksistä kenellekkään ja se lupasi ettei yrittäisi niitä enää. Mä olin tyhmä, koska mä en kertonut, vaikka näin myöhemmin ajateltuna olisin tehnyt toisin...


Nykysin 'Niina' ei mun mielestä enää käy siellä psykiatrilla ja näyttää muutenkin paremmalta, mutta ei se oo vieläkään parantunut kunnolla sairaudestaan...
Tän anoreksian johdosta sen vatsan toiminta on pilaantunut kokonaan eli ruoka tulee melkein suoraan alas ja sen vatsa on aina kipeä yms...
Joten asia jota mä yritin tällä sulle sanoa, on se että noi sun lenkkeilys ja muut vaikuttaa anoreksian oireilta, joten mä kehoitan sua juttelemaan sun äidilles tai vaikka terkkarilles tai lääkärille, mutta kuitenkin sun täytyy mennä jo varhaisessa vaiheessa hoitoon, sillä myöhemmin siitä ei enää olis paljoakaan hyötyä, sillä anoreksia on mielisairaus ja pakonomainen laihduttaminen jää vaan päälle, eikä siitä pääse eroon ja pahimmissa tapauksissa se sairaus johtaa kuolemaan, sillä silloin kun sun ruokatorves on 'syöpynyt' kokonaan oksentelun takia, sulla on vaihtoehtona joko elää koko loppuelämäs sairaalassa letkuissa, jotka antaa sulle ravintoa tai sitten sut lähetetään yksinkertaisesti vain kuolemaan kotiis, sillä ruokatorvea ei voi korjata ees millään leikkauksilla tai vastaavilla...ja mä tiedän tällaisia tapauksia...

Sun täytyy syödä enemmän kuin vain hedelmiä, sillä sä et pärjää muuten...ymmärrätkö sä? Sun täytyy syödä, sillä sä oot kasvuiässä ja koita ihan oikeesti ymmärtää sillä ilman ruokaahan ihminen ei edes voi elää.
Toivottavasti tää mun esimerkki toi sulle edes hieman järkeä ja mä pyydän, että sä puhut jollekin siitä...ihan oikeesti...

Tosiaan tuo sun kuvaus sopii syömishäiriöön.
Syömishäiriö on, mielensairaus, joten sun kannattaa nyt pikaisesti hakea apua sillä mielisairaudet on siitä pelottavia sairauksia, että jos ne on hoitamatta liian pitkään voi olla lähes mahdotonta parantua.
Sulla kuitenkin on niin tuore tapaus, että aivan ensimmäiseksi mentet ja kerrot äidillesi ja tilaatte lääkäriltä ajan ja menette juttelemaan sinne!

MUISTA: APUA HAKEMAAN JA PIAN!!!!

Katselitko äsken telkasta, kun tuli elokuva Karen Carpenterista?
Tuo Karen taitaa olla kuuluisimpia henkilöitä joka tunnetaan anorexiasta.Karen oli tuolloin seitkyt luvulla aika tunnettu laulaja joka sairasti anorexiaa, hän niinkuin säkin kuntoili ihan kohtuuttomasti ja söi tuskin mitään, ja se vaurioitti hänen sydäntään ja kerran hän sai sydänkohtauksen, mutta selvisi vielä siitä, mutta oli niin heikkona, että lopulta kuoli äitisä luona 32- vuotiaana vuonna 1983.
Ajattele kunka kamalaa se oli hänen äidilleen, kun lapsi kuolee "syliin" voimatta itse mitenkään auttaa lastaan vain toivoa ja anella, että hän söisi.
Et kai sä halua vanhemmillesi ja muille läheisillesi samaa kohtaloa?
Hae nyt näin alkuvaiheessa jo pian apua, ettei tuo sairaus kerkiä saamaan susta yliotetta!

niin eli minä olen tavallaan entinen syömishäiriö ihminen...minäkin laihduin suunnillleen saman verran kun sinä....mutta minä menin ihannepainon alas...eli olin tosi laiha....minulla oli samanlaisia oireita...mut sinä et kertonun painoa etkä pituutta...!! mutta oireista sinä ainakin käyt...!! minulla se todettiin silleesä kun minä laihduin...vanhemmat ja muut rupes valittaa...!! sit minä sanoin aina et ei minulla mikä ole...!! mutta en pystynyt enää pysäyttämään sitä etten enää laihtusi...ja sillon se oli menoa!! Sitten jouduin lääkäriin...jouduin jäämään sinne 2viikoksi...olin tiputuksessa..koska olin niin heikko...kun pääsin kotiin niin en jaksanut ajatella mitään koska kaikki aikani meni siihen että koitin syödä sen verran kun lääkärit sano..tai vanhemmat pakotti...!! Mutta jouduin käymään kaikissa eri jutuissa jotka koitti saada minut järkeen...ja se oli yhtä helvettiä...mutta kuiteskin lopulta tulin...vaikka olin saanu lihotettuu jo 2kg...mut se ei riittänyt!! minun piti saada vielä lihotettuu 12kg....lopulta ajattelin että pakko minun on lihottaa ihteni että pääsen täältä seurannasta pois...ja sain lihotettuu 10kg...mut kun en lihonu enempää niin en lihonu..joten pääsin pois tarkkailusta...!! mutta en elä vieläkään normaalia elämää...ja minun painoa tullaan tarkkailemaan koko elämän aikani...mutta parhaani minäkin yritän...joten sinulle annan tämmösen ohjeen...KOITA OLLA LAIHTUMATTA...MUTTA JOS SE EI ONNISTU NIIN MENE AJOISSA LÄÄKÄRIIN...ETTEI SE OLE JO TARPEEKSI PAHASSA TILANTEESSA...niin kuin esim. minulla...mutta pärjäile!! Ja syö kunolla