Olen TÄYSIN tullut siihen pisteeseen, että en enää kestä sitä, että saan JATKUVASTI kuunnella muiden murheita, huolia ja ongelmia ja yrittää auttaa ja keksiä lohdutettavaa, mutta silti ketään ei kiinnosta minun jutut eikä murheet.
En koskaan saa kerrottua omia kuulumisiani kenellekään, koska he suu vaahdossa jauhavat omia juttujaan.
Olen oikeasti kuin psykologi, parisuhdeterapeutti ja vaikka mikä.
Jos yritän kertoa edes joskus omia asioitani, niin siihen vain sanotaan, että "jaa" tai ohitetaan koko juttu "joo, mutta minä minä minä minä minä minä poikakaverinini minä minä plaa plaa" eli se siitä.
Juttelemme mesessäkin ja siellä sama rumba jatkuu. jos yritän kertoa omista murheistani, niin he vain ohittavat sen ja alkavat jauhaa omista asioistaan.
Olen liian kiltti, enkä uskalla sanoa,ja hukutan itseni muiden murheisiin.
Olen ihan iloinen, että minä juuri olen sellainen, joka koetaan luotettavaksi ja auttavaksi henkilöksi ja mielläni kuuntelisin muidne juttuja ja yritän lohduttaa muita, MUTTA KUN KENELLÄKÄÄN EI OLE AIKAA MINULLE! Ja sen takia on alkanut mennä hermot!
Saan päiväkaudet kuunnella muiden ongelmia livenä, mesessä, puhelimessa, mutta on tunne, että ketään ei kiinnosta omat juttuni koskaan.
Esim. mesessä on tympeää, kun jos kirjoitan, että huonoa kuuluu, niin siihen ei reagoida mitenkään! Vaikka itselläni tulisi mieleen ekana, että no miksihän sille ei kuuluu hyvää ja haluaako se kertoa tarkemmin siitä ja että onko mitään, missä minä voisin auttaa!
kun noita murheita itsellänikin riittää!
Tuntuu pahalta ajatella näin, koska haluan olla ystävällinen ja auttaa, mutta HALUAN, ETTÄ MINUNKIN JUTTUJA EDES JOSKUS KUUNNELTAISIIN!!!!
En koskaan saa kerrottua omia kuulumisiani kenellekään, koska he suu vaahdossa jauhavat omia juttujaan.
Olen oikeasti kuin psykologi, parisuhdeterapeutti ja vaikka mikä.
Jos yritän kertoa edes joskus omia asioitani, niin siihen vain sanotaan, että "jaa" tai ohitetaan koko juttu "joo, mutta minä minä minä minä minä minä poikakaverinini minä minä plaa plaa" eli se siitä.
Juttelemme mesessäkin ja siellä sama rumba jatkuu. jos yritän kertoa omista murheistani, niin he vain ohittavat sen ja alkavat jauhaa omista asioistaan.
Olen liian kiltti, enkä uskalla sanoa,ja hukutan itseni muiden murheisiin.
Olen ihan iloinen, että minä juuri olen sellainen, joka koetaan luotettavaksi ja auttavaksi henkilöksi ja mielläni kuuntelisin muidne juttuja ja yritän lohduttaa muita, MUTTA KUN KENELLÄKÄÄN EI OLE AIKAA MINULLE! Ja sen takia on alkanut mennä hermot!
Saan päiväkaudet kuunnella muiden ongelmia livenä, mesessä, puhelimessa, mutta on tunne, että ketään ei kiinnosta omat juttuni koskaan.
Esim. mesessä on tympeää, kun jos kirjoitan, että huonoa kuuluu, niin siihen ei reagoida mitenkään! Vaikka itselläni tulisi mieleen ekana, että no miksihän sille ei kuuluu hyvää ja haluaako se kertoa tarkemmin siitä ja että onko mitään, missä minä voisin auttaa!
kun noita murheita itsellänikin riittää!
Tuntuu pahalta ajatella näin, koska haluan olla ystävällinen ja auttaa, mutta HALUAN, ETTÄ MINUNKIN JUTTUJA EDES JOSKUS KUUNNELTAISIIN!!!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Joo, rohkeesti vaan huudat: "NYT ÄMMÄT TURVAT TUKKOON JA KORVAT HÖRÖLLE PERKELE ON TÄSSÄ MUILLAKIN HUOLIA!"
Siitä se sitten lähtee.
Sama täällä.Yritin vaikka kuinka kauan saada muita kuuntelemaan MINUNKIN huoliani,mutta auttoi vasta kun tein näin:
Yksinkertaisesti tein saman kuin he minulle.Jos kaveri aloittaa "Mitä mä teen,kun mun poikaystävä blääblääblääblääblää.." niin sano vain "aha" ja yksinkertaisesti kieltäydy vastaamasta ongelmiin,kuittaa kaikki vaan "jaa" tms.Kun kaverisi huomaavat,ettet aio ollakaan heidän henkilökohtainen psykologinsa,he saattavat kysellä "Mikä sun on?Oot ihan outo tänään.." ja silloin sinä vain vastaat "Mua ärsyttää,kun kaikki aina tuputtaa ongelmiaan mulle,mut kukaan ei kuuntele mitä mulla on sanottavana!Säkin kerrot vaan omia juttujas,etkä kuuntele mun huolia!"
Minä olen 16-vuotias nuorokainen. Vaikeita aikoja on koettu. Voin kuunnella sinun murheitasi ja auttaa sinua.. kokemusta on. Mailaa minun sähköpostiini, niin saat vaikka mese-osoitteeni ja niinpoispäi.
Hyvää kesää sinulle kyllästynyt2!
luulen että sinun on aika sanoa ns. ystävillesi aiasta. kyllä heidän pitäisi sinunkin murheitasi kuunnella. onhan se edes hyvä että sinä autat ystäviä hädässä mutta jos ystäväsi eivät auta sinua niin huonosti menee. Itselläni on monia ystäviä jotka kuuntelevat iloja kuin surujakin.
Eihän nyt jokatilanteessa voi vaihtaa puheenaihetta, pitää vain odottaa sopivaa hetkeä. Ja
saan itse lisää ystäviä kun rupean vitsailemaan jne.
Yritä sinäkin, mutta jos ei onnistu, hanki uusia ystäviä tai puhu murheistasi vaikka sukulaisillesi...
tuli vaan mieleen, kun tota tekstiä luin, että ihan kuin olisin itse sen kirjoittanut.
tiedän, se on tosi stressaavaa kun kaverit on tommosia. jos itse jotakin yrittää kertoa, niin heti on kaverit suu vaahdossa kertomassa omia juttujaan... ottaa tosiaan päähän... :/
mutta minkäs sille mahtaa. ei sen puoleen, mä en oo ollut nyt paljoakaan kavereideni kanssa. ehkä sun kantsis pitää "breikkiä", tai et älä oo koko aikaa niitten kaa. oo ittekses vaan. se voi jo rentouttaa toooosi paljo. ;)
äläkä vastaa puhelimeen jos ne soittaa. äläkä kommentoi meses niitten itsesääli-juttuja. ainoostaan semmosia "pirteempiä" aiheita. eiköhän siitä pitäis jo alkaa tajuta, mikä mättää...
voimia :)
Tutultahan tuo kuulostaa. Itsellä on pari sellaista kaveria. Mutta asiahan on ihan yksinkertaisesti niin, että niin kauan kuin annat heidän polkea sua, niin niin kauan ne sitä harrastavat. Jos he todella ovat kavereitasi, heidän pitäis ymmärtää kun sanot että toivosit että suakin joskus kuunnellaan. Jos eivät ymmärrä, niin et kai tahdo viettää aikaa tyyppien kanssa, jotka paskat välittävät muiden jutuista ja puhuvat vain omista jutuistaan?
Tutun kuuloista. Mulla on ollut samanlainen ongelma. olen ollut aina se kenelle voi purkaa kaikki huolet, mutta kun itse yrittää kertoa niin kukaan ei kuuntele vaan alkaa taas kertomaan omia juttujaan. Ja mä olen sentään jo 24... (Työpäivä niin tylsä että sitä ajautuu vaikka minne keskustelemaan). No mutta asiaan. Kerran kellotin ystäväni kanssa kahvilla ollessani "puhetulvan": puhui omia asioitaan n. 30min ja muisti sitten kysyä, että mitä mulle kuuluu. Enpä ehtinyt kahta sanaa enempää sanoa, kun jo taas aloitti omat kertomuksensa...
Nykyään en pidä kauheasti yhteyttä "ystäviini" vaan vietän aikaani työkavereiden ja mieheni kanssa. Huomasin nimittäin, että tilanne ei parane koskaan.
Lisäksi minulla on huono taipumus olla ns. "idioottimgneetti". Eli jos olen vaikka juhlimassa vieraassa porukassa ja joukosta löytyy valittava/idiootti/ "luuseri" on takuuvarmaa, että se lyöttäytyy juuri minun seuraani ja roikkuu tyhmien juttujensa kanssa perässäni koko illan...
Joten neuvoni on, että älä ole niin kiltti ja kuuntelevainen ystävillesi jotta hekin tajuaisivat että on muitakin olemassa...
:)
Hei vaan sulle,
Kyllä niitä kiinnostaa sun juttusi, muuta kun ne on niin täynnä itteänsä, ja ne tietää että sä oot hyvä tyyppi kuuntelee, niin ne vuodattaa omat juttunsa sulle, koska sä et pane hanttiin. Sä vaikutata niin kiltiltä tyypiltä, että sä halkeat omaan kiltteyteesi. Sano joskus niille kavereillesi, et "nyt mulla on todellista adiaa teille. KUUNNELKAA!!!" Et kuitenkaa taida olla sellaista tyyppiä. Olet liian kiltti. Mun tyyppiä? Kyllä kavereiden pitäisi ottaa huomioon kaikkien kommentit, joten älä anna periksi. Yritä vaan sanoa mielipiteesi VOIMAKKAAMMIN, niin että muutkin ymmärtävät. että olet tosissasi.
Hanki itsellesi sellaisia ystäviä, jotka kuuntelevat myös sinua. Aloita vaikka minusta. Älä kuitenkaan odota minusta mitään elämänkumppania, sillä minä tiedän elämästä todella paljon. HaLi.