Mihin haltiaheimoon kuuluivat Thranduil ja hänen väkensä? Kaiken järjen mukaanhan heidän pitäisi olla nandoria, mutta itse olen kuullut että he voisivat olla myös sindaria. Vai onkohan se mahdollisesti sillä tapaa että Thranduil on nandoria, mutta hänen kansansa joukossa on sindaria...
Heitähän kutsutaan myös salohaltioiksi ellen väärässä ole. Ja mitähän salohaltiat tarkalleen ottaen olivat?
Synkmetsän haltiaväki
3
654
Vastaukset
- Dr-Ban
Thranduil oli sinda.
Väki oli lähinnä avaria, vaikkakin sekaantumista nandoriin on varmasti tapahtunut, koska Lorienkin oli niin lähellä.- jawetus
Itse olen kuvitellut sekä Thranduilin väen että Lórienin haltioiden olleen liki puhdasta Nandor-kansaa. Kansathan olivat liki yhtä ja asuivat iät ajat Anduinin molemmin puolin.
Heidän hallitsijansa olivat tietenkin tunnetusti Sindaria (paitsi G. noldo) ja väessä oli varmasti jonkun verran myös muuta sindaria ja varmaan sekaliittojakin.
Mutta tosiaankin, miksei varsinkin Synkmetsän kansan seassa voisi tosiaan olla myös Nandoriin liittynyttä avaria, kuten DrB epäilee. Enpä ole aiemmin tullut edes ajatelleeksi enkä muista viittausta tähän suuntaan kirjoista.
Mitäpä Avarin viimevaiheista Keski-Maassa edes tiedetään. Lähtivätkö kolmannen ajan lopussa länteen vai tuhoutuivat viimeiseen mieheen Keski-Maassa ja siirtyivät Mandosin saleihin. - DrBan
jawetus kirjoitti:
Itse olen kuvitellut sekä Thranduilin väen että Lórienin haltioiden olleen liki puhdasta Nandor-kansaa. Kansathan olivat liki yhtä ja asuivat iät ajat Anduinin molemmin puolin.
Heidän hallitsijansa olivat tietenkin tunnetusti Sindaria (paitsi G. noldo) ja väessä oli varmasti jonkun verran myös muuta sindaria ja varmaan sekaliittojakin.
Mutta tosiaankin, miksei varsinkin Synkmetsän kansan seassa voisi tosiaan olla myös Nandoriin liittynyttä avaria, kuten DrB epäilee. Enpä ole aiemmin tullut edes ajatelleeksi enkä muista viittausta tähän suuntaan kirjoista.
Mitäpä Avarin viimevaiheista Keski-Maassa edes tiedetään. Lähtivätkö kolmannen ajan lopussa länteen vai tuhoutuivat viimeiseen mieheen Keski-Maassa ja siirtyivät Mandosin saleihin.Joo, kyllä...
Mun moka, kirjoittelin kiireessä ajattelematta, mitä kirjoitin.
Nyt kun muistelen tarkemmin, tulen siihen tulokseen, että Synkmetsän haltiat olivat Teleriä, jotka olivat jättäneet matkan kesken. Sukua siis Nandorille, jotka asustelivat Ossiriandissa ja Sindoille, jotka jäivät Beleriandin rannoille.
Avaria he eivät siis olleet. Minun moka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1342714Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2612297Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?221403- 1151072
- 961021
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041013Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee13922Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La55818Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.50771Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.277742