Eli en ymmärrä mikä mulla on, mua ärsyttää kauheesti mun äiti. Olin 13-14-vuotiaana samanlainen ja tuntuu kun olisi murrosiässä – _enkä_ ole!
Siinä jossain 15-vuotiaana mulle tuli semmonen tunne että hyväksyin mun äidin enkä ollut enää mikään murkkumainen. Mun äiti on siis ihan kiva. Mutta sitten sain tietää, että mun äiti ja isä eroaa. Ja sitten heti perään sain kuulla, että äidillä on uusi mies. Se tuli shokkina, ja mua ärsyttää se tapa, että äiti kertoi sen niin aikasin, en saanut sulatella mitään.
Äiti kutsu mut sen miehen kotiin. Se mies oli ihan kiva, puhelias ja semmonen mukava, vähän outo huumori kyllä. Mä olin kuin haamu siellä, en tajunnu mitä mulle tapahtuu. Ihankun olisi vain revitty mut pois todellisuudesta. Istuin vain hiljaa, ja vaikka en sitä tiedostanutkaan niin olin ihan hämmentynyt kaikesta uudesta.
Sitten alko RASKAS muutto. Mutta nyt ollaan oltu tässä asunnossa jo vuosi.
Silti mua ahdistaa. Tunnen vihaa sitä miestä kohtaan, vaikka se ei todellakaan ollut sen syy, että äiti ja isä eros. Niillä ei ollut enää tunteita toisiaan kohtaan. Mun masennus syveni silti. Kaikki oli niin sekavaa.
Vaikka se mies on kiva, niin silti inhoon sen näkemistä. Inhoon niin kamalasti. En tajua mikä mulla on. Oon kiva ja haluan olla kiltti kaikille. Mutta silti mulla on koko ajan itku kurkussa.
Ja sitten mua niin v*tuttaa vain se kun kuulen että ne suutelee kovaa, mua niin ällöttää se ääni. Niin ja siitä puhumattakaan, kun ne harrastaa seksiä ällöttävän kuulosesti. Joskus oon nähnytkin sen. Oon kauheen herkkä luonteeltani. En ole koskaan nähnyt, että äiti ja isä olisi suudellut, mua olisi sillonkin ällöttänyt se.
Toivon salaa, että äiti heittäisi sen miehen menemään. Se kertoo siitä aina niin ikäviä juttuja, että nyt se on tehnyt niin ja niin eikö olekkin lapsellista, ja silti se on aina niin ärsyttävän iloinen ja rakastunut kun se mies on meillä.
On kuin semmonen olo että en saa rauhassa hengittää, ihan kun tukehtuisi. Ehkä nyt liikaa dramatisoin, mutta kaikki tapahtui niin nopeasti. Olen niin ärsyyntynyt ja huudan äidille ja en kestä sitä että se on mun lähellä. Meneeköhän tämä ohi, kun murrosikää tää ei enää ole, se meni jo ohi.
Kiitos kauheesti jos olet jaksanut lukea tätä löpinää :) kiva että joku kuuntelee.
Onko kellään samanlaista tunnetta? Tää todellakin ahdistaa mua.
Ja mulla on ollut yli 4 vuotta keskivaikea masennus, kyllä, käytän lääkkeitä ja käyn usein hyvässä terapiassa.
Kivaa kesää kaikille ja koittakaa jaksaa! :)
Siinä jossain 15-vuotiaana mulle tuli semmonen tunne että hyväksyin mun äidin enkä ollut enää mikään murkkumainen. Mun äiti on siis ihan kiva. Mutta sitten sain tietää, että mun äiti ja isä eroaa. Ja sitten heti perään sain kuulla, että äidillä on uusi mies. Se tuli shokkina, ja mua ärsyttää se tapa, että äiti kertoi sen niin aikasin, en saanut sulatella mitään.
Äiti kutsu mut sen miehen kotiin. Se mies oli ihan kiva, puhelias ja semmonen mukava, vähän outo huumori kyllä. Mä olin kuin haamu siellä, en tajunnu mitä mulle tapahtuu. Ihankun olisi vain revitty mut pois todellisuudesta. Istuin vain hiljaa, ja vaikka en sitä tiedostanutkaan niin olin ihan hämmentynyt kaikesta uudesta.
Sitten alko RASKAS muutto. Mutta nyt ollaan oltu tässä asunnossa jo vuosi.
Silti mua ahdistaa. Tunnen vihaa sitä miestä kohtaan, vaikka se ei todellakaan ollut sen syy, että äiti ja isä eros. Niillä ei ollut enää tunteita toisiaan kohtaan. Mun masennus syveni silti. Kaikki oli niin sekavaa.
Vaikka se mies on kiva, niin silti inhoon sen näkemistä. Inhoon niin kamalasti. En tajua mikä mulla on. Oon kiva ja haluan olla kiltti kaikille. Mutta silti mulla on koko ajan itku kurkussa.
Ja sitten mua niin v*tuttaa vain se kun kuulen että ne suutelee kovaa, mua niin ällöttää se ääni. Niin ja siitä puhumattakaan, kun ne harrastaa seksiä ällöttävän kuulosesti. Joskus oon nähnytkin sen. Oon kauheen herkkä luonteeltani. En ole koskaan nähnyt, että äiti ja isä olisi suudellut, mua olisi sillonkin ällöttänyt se.
Toivon salaa, että äiti heittäisi sen miehen menemään. Se kertoo siitä aina niin ikäviä juttuja, että nyt se on tehnyt niin ja niin eikö olekkin lapsellista, ja silti se on aina niin ärsyttävän iloinen ja rakastunut kun se mies on meillä.
On kuin semmonen olo että en saa rauhassa hengittää, ihan kun tukehtuisi. Ehkä nyt liikaa dramatisoin, mutta kaikki tapahtui niin nopeasti. Olen niin ärsyyntynyt ja huudan äidille ja en kestä sitä että se on mun lähellä. Meneeköhän tämä ohi, kun murrosikää tää ei enää ole, se meni jo ohi.
Kiitos kauheesti jos olet jaksanut lukea tätä löpinää :) kiva että joku kuuntelee.
Onko kellään samanlaista tunnetta? Tää todellakin ahdistaa mua.
Ja mulla on ollut yli 4 vuotta keskivaikea masennus, kyllä, käytän lääkkeitä ja käyn usein hyvässä terapiassa.
Kivaa kesää kaikille ja koittakaa jaksaa! :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Näitä asioita lukiessa tulee mieleen, kumpa olisi oikeanlaisia sanoja lohduttamaan ja tukemaan ihmisiä kun on paha olo. Iäkkäämpänä tiedän, noinhan tuo asia varman on kuinka sen kerroit. Erossa lapset ovat joskus kuin heikoilla jäillä. Erotapahtumiakin on kyllä sen tuhannen sorttisia mutta kumpa aikuiset joskus voisivat pysähtyä ja todella olla läsnä lapsen asemassa. Tuo tapahtuma monesti on tulehtunut kaikinpuolin enemmin tai vähemmin. Lapset ovat kuitenkin kaikkein tärkeimmät, niistä on syytä pitää huoli ja huomata heidän psyykkinen olonsa, se pitää vanhempien pystyä lukemaan lapsistaan, pystyväthän eronkin hommaamaan.
Toisinaan yhteiskunnan taholta ja sivusta seuranneena ajattelee, lasten elämä kohenee esim. saatuaan uuden kodin. Isompi lapsi ajattelee jo laajemmin ja tunnemaailma on murrosikäisellä erittäin herkkä, onhan hän astumassa siihen aikuisten maailmaan, mistä ei ole kuin nähtyjä esimerkkejä, ei vielä omakohtaista elettyä elämää, vain se mahdollisten omien vanhempien käytös malli kaikkeen. Kun se entinen koti missä on tottunut olemaan, kun se hajoaa, vaikka se on ollut kehnompikin käytännössä, jotain oleellista häviää, ja sitä ei voi kohdata koskaan enää siinä muodossa. Eikä varsinkaan nuorelle/lapselle sitä aukkoa paikkaa mikään eikä kukaan, ainakaan vieras ihminen hetkessä. Kyseessä on monen ihmisen sielun maailman hajoaminen.
Sinulla kyseiset tapahtumat joiltain osin ovat tulleet äkkiä.Tärkein olisi ollut äitisi kertoa sinulle miten asiat ovat perheessänne menossa. Hillitympi käytös seksiasioidensa suhteen; hänen tulisi kunnioittaa sinun yksityisyyttäsi, miettiä asiaa nuoren kannalta.Monesti näistä tilanteista jo ymmärtävät lapset saavat mieliinsä pitkäaikaisen vihan ja jopa raivon tunteet. Siinähän on kyse menetyksestä, kaiken sen entisen kodin "seremoniat"mihin oli jo pienestä tottunut. Seurauksena tulee hämmentävä vuoristorata lapsen/nuoren ajatusmaailmaan. Hän on heikko, haavoittuvainen ja turvaton. Siksi tulisi olla joku henkilö elämän tuossa vaiheessa, jolle kertoa kaikesta siitä mitä ikinä tuntee sisällään.Sinulla on mahdollisuus terapiaan ja koet sen hyvänä, toivonkin, että saat sieltä tukea elämääsi.
Olisiko sinulla mahdollisuus silloin tällöin mennä kotoa jonkun tutun ja turvallisen henkilön luokse käymään, ottaa etäisyyttä mutta joka myös tuntee todella tilanteesi ja olosi.
Ihmisinä olemme hyvin erilaisia. Toisilla vie vuosia jonkun vakavan asian ylitse pääseminen, toinen saattaa noin vain mennä eteenpäin. Kannattaa kuulostella itseään, kysyä siltä turvalliselta aikuiselta miten menetellä mieltä askaruttavissa asioissa.
Kaikkea hyvää sinulle toivoen
Hei Kukka !
Voin todellakin kuvitella tuntemuksesi, niin hyvin ja aidosti sen kuvailit, että oli ihan pakko jotenkin sinua lohduttaa.
Sinulla on selvästi murrosikä muutenkin (minulla on samanikäinen poika, jolla on), että en lainkaan ihmettele tunteitasi.Mielestäni ne ovat aivan normaalit ja luonnoliset tunteet. En varmasi itsekkään tahtoisi kuulla saati nähdä äitini seksitohinoita. Ällöttää pelkkä ajatus, vaikkakin se heille onkin niin ihanaa. ( En minäkään lastemme isän kanssa tohinoi heidän nähtensä, emme edes suutele -korkeintaan pusun huikkaamme ohimennen)Ehdotankin, että keskustelet suoraan äitisi kanssa asiasta, ettet todellakaan halua olla osallisena heidän tohinoita kuunnellen ja toistensa imemistä katsellen, sillä sitähän se oikeasti on toisten silmin nähtynä. Rakkautta tosin heidän kesken. Toivottavasti et nyt loukkaannu näin suorasta kommentistani. Pahaa mieltä en todellakaan tahdo sinulle enempää aiheuttaa, mitä sinulla nyt onkin. Koetathan malttaa mielesi ja unohtaa inhon tunteet. Oikeastihan et heitä vihaa. Toivon sinulle kaikkea hyvää !