Lääkitysmotivaatio???!

Antipsykoottinen lääkitys kyllä jollain tavalla ehkäisee ihmisen vajoamista psykoosiin, mutta ei millään tavalla poista tai helpota psykoosiin johtanutta syytä, siis henkistä tuskaa, vaan jotkut lääkkeet jopa lisäävät sitä, mutta samalla pitävät päätä kasassa, jottei vajoa harhamaailmaan. Tilannetta voisi verrata säiliöön, jossa on liian kova paine (henkinen tuska), ja tästä syystä varoventtiili vuotaa (psykoosi). Nykyinen menetelmä on hitsata ylivuotoputki umpeen (neuroleptit), eikä suinkaan vähentää säiliön painetta, kuten tulisi tehdä.

Olen itse aikoinani nappaillut useampia eri neuroleptejä, ja niiden kaikkien haittavaikutukset ovat olleet sitä tasoa, ettei niiden kanssa voi elää. Vertaisin tilannetta siihen, että voi valita, juoko rikkihappoa vaiko suolahappoa, mutta mitä väliä sillä on, kun molemmat kuitenkin varmuudella tuhoavat. Tilastot neuroleptien aiheuttamista vakavista hermostollisista vaurioista, mm. hallitsemattomista lihasten nykimisestä mm. kasvoissa ovat tyrmäävät, ja jokainen valmiste tärvelee seksuaalista halua ja kykyä erittämällä elimistöön hormonia, joka aiheuttaa miehillä impotenssia ja naisille kuukautiskierron häiriintymistä tai loppumista kokonaan. Kaiken lisäksi neuroleptit eivät poista psykoosiin johtanutta tuskaa, vaan ne ovat tarkoitettu vain estämään aktiivisia oireita, siis harhoja, eivätkä vaikuta harhojen taustalla olevaan ahdistuneisuuteen ja muuhun henkiseen tuskaan lainkaan, vaan sivuvaikutusten myötä jopa lisäävät sitä. Minusta on täysin järjetöntä hoitaa vain seuraukset lääkkeillä, jotka pilaavat elimistöä, ja jättää syyt kokonaan käsittelemättä ja hoitamatta. En henkilökohtaisesti jaksa uskoa, että ihminen vajoaa psykoosiin tosta vain, yht´äkkiä, ilman mitään syytä. Katson, että siihen johtaa tuskan täyttämä elämä, ja lopulta tuska ylittää ihmisen henkisen kestokyvyn.

Niin, nykyinen psykologiahan korvaa täysin vanhan, sillä aikoinaan psykologia tunnusti elinolosuhteiden vaikutuksen yksilön henkisen tilan kehitykseen, mutta nykyään psykologia on sitten ilmeisesti kumonnut kaikkialla universumissa vallitsevan syyn ja seurauksen lain, eikä se enää näinollen ainakaan suomessa päde, mikäli asiaa kysytään psykologian ja lääketieteen alan edustajilta.

Minä kärsin pari vuosikymmentä made in hell-kasvatusta, jossa ainut kasvattusmenetelmä oli remmi, jolla piestiin niin kauan, että minusta saataisiin yhteiskuntakelpoinen kunnon kansalainen, eikä koulussakaan mitään muuta tavoitetta tunnettu, kodin ja koulun yhteinen rintama minua vastaan ei rakoillut, yhteistyö toimi: Koulussa opettajat haukkuivat minua ja antoivat läjän kotimuistutuksia, jonka jälkeen vanhemmat haukkuivat minut kotona. Myöhemmin töissä ollessani kyennyt luontevaan kanssakäymiseen vanhemman sukupolven kanssa, koska vanhempi sukupolvi oli aina vain alistanut minua voimakkaasti ja luonnollisesti tämä johti minuun kohdistuneeseen voimakkaaseen syrjintään. Jokaisessa yhteiskunnallisessa instituutiossa minulla oli vain silmätikun osa. Kun lopulta romahdin, niin lääkärit eivät millään tavalla yrittäneet kartoittaa minun menneisyyttäni, eivät vaikka yritin siitä kertoa, vaan totesivat kaiken johtuvan minusta itsestäni, sillä psykoosi johtuu asiantuntijoiden mukaan vain henkilöstä itsestään, ja mikäli yrittää väittää muuta, niin tämä on vain osoitus harhaisesta ajattelusta ja sairaudentunnottumuudesta, ja siihenhän on lääkkeet. Minä kyllä tunnen neuroleptien haittavaikutukset omakohtaisesti, ja siksipä minä en niitä käytäkkään kuin napin silloin tällöin, mikäli en saa voimakkaan ahdistuksen vuoksi muuten unta, sillä minulle ei määrätä minkäänlaisia unilääkkeitä, eikä ahdistuneisuutta mitenkään hoideta, sillä eihän ahdistuneisuus nykytiedon mukaan johdu mistään muusta kuin sairaudesta, sillä henkinen elinympäristö paineineen ei enää nykyään kuulemma vaikuta, nyt vannotaan välittäjäaineiden nimeen. Käyttämällä säännöllisesti neuroleptejä, ja hyväksymällä mm. niiden aiheuttaman impotenssin, heittäisin elämäni roskakoriin pysyvästi, ja tähän en aio ryhtyä. On varsin mielenkiintoista, että psykoterapialla hoidetaan mm.masennusta, mutta sitä ei edes harkita käytettäväksi henkilöön, joka joutuu elämässään lapsuudesta lähtien kärsimään niin paljon, että lopulta mieli murtuu ja vajoaa psykoosiin. Ja kun neurolepjä on määrätty, niin se on siis varma tae siitä, ettei ilman niitä pärjää? Roskaa, luottamukseni lääkäreiden asiantuntemukseen ja haluun auttaa on nollalukemissa, samat saunatontut tehtailivat aikoinaan lobotomialeikkauksia, ja menetelmä palkittiin Nobelilla..On käsittämätöntä, ettei valtavaa henkistä tuskaa, joka minunkin kohdallani johti aikoinaan psykoosiin, millään tavalla edes yritetä hoitaa, vaan yritetään vain ropeloida seurauksia, siis estää tuskan tuottama psykoosi neurolepteillä, ja kiihdyttää näillä lääkkeillä henkistä tuskaa entisestään sietämättömien sivuvaikutusten muodossa. Sitäpaitsi, mihin enää nykyään tarvitaan psykologiaa ja kasvatustiedettä, jos kaikki ihmisen henkiset häiriötilat johtuvat vain välittäjä-aineiden virheellisestä toiminnasta, ja nämä puolestaan vain ja ainoastaan geeniperimästä????! Näyttäisi akateemisille olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa käsittää, että välittäjä-aineiden epätasapaino on vain seuraus, ja henkisten ongelmien fyysinen kemiallinen vaste , eikä perimmäinen syy.

Hoplaa. kirjoitti:

Niin, nykyinen psykologiahan korvaa täysin vanhan, sillä aikoinaan psykologia tunnusti elinolosuhteiden vaikutuksen yksilön henkisen tilan kehitykseen, mutta nykyään psykologia on sitten ilmeisesti kumonnut kaikkialla universumissa vallitsevan syyn ja seurauksen lain, eikä se enää näinollen ainakaan suomessa päde, mikäli asiaa kysytään psykologian ja lääketieteen alan edustajilta.

Minä kärsin pari vuosikymmentä made in hell-kasvatusta, jossa ainut kasvattusmenetelmä oli remmi, jolla piestiin niin kauan, että minusta saataisiin yhteiskuntakelpoinen kunnon kansalainen, eikä koulussakaan mitään muuta tavoitetta tunnettu, kodin ja koulun yhteinen rintama minua vastaan ei rakoillut, yhteistyö toimi: Koulussa opettajat haukkuivat minua ja antoivat läjän kotimuistutuksia, jonka jälkeen vanhemmat haukkuivat minut kotona. Myöhemmin töissä ollessani kyennyt luontevaan kanssakäymiseen vanhemman sukupolven kanssa, koska vanhempi sukupolvi oli aina vain alistanut minua voimakkaasti ja luonnollisesti tämä johti minuun kohdistuneeseen voimakkaaseen syrjintään. Jokaisessa yhteiskunnallisessa instituutiossa minulla oli vain silmätikun osa. Kun lopulta romahdin, niin lääkärit eivät millään tavalla yrittäneet kartoittaa minun menneisyyttäni, eivät vaikka yritin siitä kertoa, vaan totesivat kaiken johtuvan minusta itsestäni, sillä psykoosi johtuu asiantuntijoiden mukaan vain henkilöstä itsestään, ja mikäli yrittää väittää muuta, niin tämä on vain osoitus harhaisesta ajattelusta ja sairaudentunnottumuudesta, ja siihenhän on lääkkeet. Minä kyllä tunnen neuroleptien haittavaikutukset omakohtaisesti, ja siksipä minä en niitä käytäkkään kuin napin silloin tällöin, mikäli en saa voimakkaan ahdistuksen vuoksi muuten unta, sillä minulle ei määrätä minkäänlaisia unilääkkeitä, eikä ahdistuneisuutta mitenkään hoideta, sillä eihän ahdistuneisuus nykytiedon mukaan johdu mistään muusta kuin sairaudesta, sillä henkinen elinympäristö paineineen ei enää nykyään kuulemma vaikuta, nyt vannotaan välittäjäaineiden nimeen. Käyttämällä säännöllisesti neuroleptejä, ja hyväksymällä mm. niiden aiheuttaman impotenssin, heittäisin elämäni roskakoriin pysyvästi, ja tähän en aio ryhtyä. On varsin mielenkiintoista, että psykoterapialla hoidetaan mm.masennusta, mutta sitä ei edes harkita käytettäväksi henkilöön, joka joutuu elämässään lapsuudesta lähtien kärsimään niin paljon, että lopulta mieli murtuu ja vajoaa psykoosiin. Ja kun neurolepjä on määrätty, niin se on siis varma tae siitä, ettei ilman niitä pärjää? Roskaa, luottamukseni lääkäreiden asiantuntemukseen ja haluun auttaa on nollalukemissa, samat saunatontut tehtailivat aikoinaan lobotomialeikkauksia, ja menetelmä palkittiin Nobelilla..On käsittämätöntä, ettei valtavaa henkistä tuskaa, joka minunkin kohdallani johti aikoinaan psykoosiin, millään tavalla edes yritetä hoitaa, vaan yritetään vain ropeloida seurauksia, siis estää tuskan tuottama psykoosi neurolepteillä, ja kiihdyttää näillä lääkkeillä henkistä tuskaa entisestään sietämättömien sivuvaikutusten muodossa. Sitäpaitsi, mihin enää nykyään tarvitaan psykologiaa ja kasvatustiedettä, jos kaikki ihmisen henkiset häiriötilat johtuvat vain välittäjä-aineiden virheellisestä toiminnasta, ja nämä puolestaan vain ja ainoastaan geeniperimästä????! Näyttäisi akateemisille olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa käsittää, että välittäjä-aineiden epätasapaino on vain seuraus, ja henkisten ongelmien fyysinen kemiallinen vaste , eikä perimmäinen syy.

Lue lisää

hei kuulehan...en ole missään vaiheessa väittänyt moisia juttuja. Ihan heti pitää korjata, että kukaan psykologi ei toki väitä että sairaudet johtuisivat vain geeniperimätä; itse asiassa moniin sairauksiin niillä ei ole mitään merkitystä. Eikä kukaan väitä, että sairaus olisi potilaan moka, hänen oma valintansa. Eikä heitä myöskään sanota "hulluiksi", psykologinen sairaushan on vain sairaus muiden joukossa. Mikä tuossa nyt jäi suuremmin kummastuttamaan, oli se, jos taustojasi ei ole selvitetty kunnolla ennen lääkkeiden määräämistä; sehän on suuri moka! Potilaan taustat tulisi selvittää aina perinpohjaisesti ennen hoitomuodon valitsemista, ja vaikka nyt en vielä aivan valmis olekaan, niin vaikuttaa siltä, että kohdallasi olisi tehty hoitovirhe; miksi ei psykoterapiaa? kuka tutki asiaa, eikö olisi voinut päästä helpommalla ja parempiin tuloksiin, kun oltaisiin kokeiltu esim. psykoterapiaa ja lääkitykseksi vaikkapa anksiolyyttejä, jotka rauhoittavat hieman, vähentävät ahdistusta, ja jotka ovat paljon kevyempiä kuin neuroleptit...? No, enpä tiedä näin pinellä taustatiedolla minäkään mitään varmasti, mutta kuulostaapa joka tapauksessa siltä, ettei lääkärisi välttämättä ole ajatellut asiaa loppuun. Ja näitä tyyppejähän löytyy, varsinkin jos ovat psykiatreja, joilla ei ole niin kattavaa koulutusta psykologiasta ja psyykkisistä siarauksista kuin psykologeilla.

omaa alaa kirjoitti:

hei kuulehan...en ole missään vaiheessa väittänyt moisia juttuja. Ihan heti pitää korjata, että kukaan psykologi ei toki väitä että sairaudet johtuisivat vain geeniperimätä; itse asiassa moniin sairauksiin niillä ei ole mitään merkitystä. Eikä kukaan väitä, että sairaus olisi potilaan moka, hänen oma valintansa. Eikä heitä myöskään sanota "hulluiksi", psykologinen sairaushan on vain sairaus muiden joukossa. Mikä tuossa nyt jäi suuremmin kummastuttamaan, oli se, jos taustojasi ei ole selvitetty kunnolla ennen lääkkeiden määräämistä; sehän on suuri moka! Potilaan taustat tulisi selvittää aina perinpohjaisesti ennen hoitomuodon valitsemista, ja vaikka nyt en vielä aivan valmis olekaan, niin vaikuttaa siltä, että kohdallasi olisi tehty hoitovirhe; miksi ei psykoterapiaa? kuka tutki asiaa, eikö olisi voinut päästä helpommalla ja parempiin tuloksiin, kun oltaisiin kokeiltu esim. psykoterapiaa ja lääkitykseksi vaikkapa anksiolyyttejä, jotka rauhoittavat hieman, vähentävät ahdistusta, ja jotka ovat paljon kevyempiä kuin neuroleptit...? No, enpä tiedä näin pinellä taustatiedolla minäkään mitään varmasti, mutta kuulostaapa joka tapauksessa siltä, ettei lääkärisi välttämättä ole ajatellut asiaa loppuun. Ja näitä tyyppejähän löytyy, varsinkin jos ovat psykiatreja, joilla ei ole niin kattavaa koulutusta psykologiasta ja psyykkisistä siarauksista kuin psykologeilla.

Lue lisää

Jep, kritiikkini saattaa joskus olla hieman purevaa, mutta minun kohdallani todellakin tehtiin kuningasluokan moka..Tilanteen teki vieläkin tuskallisemmaksi se, että ennen hoitoon joutumistani tunsin oman elämäni tapahtumaketjun melko tarkasti, ja tiesin, miten ympäristö vaikuttaa ihmiseen, ja mitä se omalla kohdallani on saanut aikaan, ja näinollen hoitohenkilökunnan painostus, jolla minut koetettiin saada myöntämään itseni synnynnäisistä tekijöistä johtuen sairaaksi oli kuin irvokkaan näytelmän sairas loppukohtaus. Jouduin toteamaan, että minun kohdalle osuneiden lääkäreiden ja sairaanhoitajien asiantuntemus ihmisen henkiseen kehitykseen vaikuttavista tekijöistä oli yhtä suuri kuin heidän myötätuntonsa, eli nollatasoa. Mutta, elämä kuitenkin jatkuu, ja jotenkin on vain itse saatava itsensä henkisesti kasaan. Surullista sinänsä, koska tietää, että apua olisi olemassa, mutta se ei ole minun saatavillani. Pidän mielessäni mainitsemasi ahdistuneisuutta lievittävän lääkityksen, ja yritän saada sitä yksityislääkärin kautta, sillä virallinen järjestelmä ei minulle sitä myönnä.

Hyvää jatkoa ja onnea opinnoille:)

Senhän saman ketjun voi itsekkin necromansata, ettei tarvtise kahta ketjua nostaa.

Mutta jottei mene pelkäksi vattuiluksi, niin eipä ole paljoa virsi vaihtunut viiteentoista vuoteen, vaikka hoidossa on tapahtunut aika dramaattisiakin muutoksia sinä aikana.