Miettikää adoptiota kriittisesti!

Vaihtoehtoja niille, jotka huolehtivat lapsen tulevaisuudesta ja ovat ehkä tulleet raskaaksi vahingossa.

1. Abortti (mikäli se on mahdollista)

2. Lapsen pitäminen itsellään
-2a Perheen perustaminen tai kasvattaminen lapsen isän kanssa
-2b Äitiyden aloittaminen ensikodissa tai lapsuudenkodissa
-2c Äitiyden aloittaminen tai uuden lapsen vastaanottaminen itsenäisesti tai tukitoimien (tukiperhe, tukihenkilö, yhdistykset, avohuollon tukitoimet) avulla

3. Lapsen antaminen sijaishoitoon, joka voi olla määräaikainen, jatkua koko lapsen alaikäisyyden ajan tai muuttua adoptioksi.
-3a sijaishoito sukulaisilla esim. lapsen isovanhemmilla
-3b sijaishoito vieraassa sijaisperheessä
-3c sijaishoito ammatillisessa hoitopaikassa kuten perhekodissa, pienryhmäkodissa tai sos-lapsikylässä

4. Lapsen antaminen adoptioon
-4a lapsen antaminen adoptioon vastasyntyneenä vieraalle adoptiovanhemmille
-4b lapsen antamineen adoptioon vastasyntyneenä ennestään tutuille ihmisille tai sukulaisille
-4c lapsen antaminen adoptioon vastasyntyneenä avoimen adoption kautta, jolloin biologinen äiti voi pitää yhteyttä lapseensa ja tietää, millaiseen perheeseen lapsi pääsi
-4d lapsen antaminen adoptioon myöhemmin esimerkiksi niin, että lapsi on ensin ollut sijaishoidossa ja myöhemmin äiti antaa perheen adoptoida lapsen. äiti voi myös ensin kokeilla lapsen kanssa elämistä esimerkiksi ensikodissa ja päätyä adoptioratkaisuun vasta jos toteaa sen parhaaksi ratkaisuksi lapselleen ja itselleen.

5. Lapsilla on myös isä. Tiedän tapauksia, joissa lapsen biologinen isä on ottanut vastasyntyneen lapsen yksinhuoltajuuden itselleen tai vastasyntyneen lapsen huoltajuus on järjestetty yhteishuoltajuutena. Ensin vauva on tietenkin kiinni äidissään esim. imetyksen takia, mutta tilanne muuttuu pian ja miehetkin osaavat "imettää" tuttipullon avulla. Joka vuosi Suomessa siirtyy vastasyntyneitä adoptio- ja sijaisvanhemmille, jolloin nämä lapset siirtyvät suoraan äidinmaidonkorvikkeisiin. Totta kai vauvan huoltovastuun voi jakaa myös jonkun muun kuin isän kanssa, esimerkiksi oman äidin kanssa. Tiedän myös yhden lapsettoman kummitädin, joka on toimi kummityttärensä lapselle kakkosäitinä ensimmäiset vuodet. Kummitytön avioiduttua kakkosäidin rooli vähentyi, mutta edelleen hänellä on erittäin läheinen suhde nyt 16-vuotiaaseen lapseen.

Minä olen antanut esikoistyttäreni adoptoitavaksi joten tiedän liiankin hyvin, mistä kirjoitan. Epäilen että sinä kirjoituksestasi huolimatta odotat kotimaista adoptiolasta, sillä en keksi miksi sinä perheellinen nainen muuten istuisit tietokoneen ääressä aurinkoisena kesäpäivänä. No, ehkä se on sinun harrastuksesi.

Minä kannan erittäin rajua syyllisyyttä tyttäreni luovuttamisesta adoptioon. Se syyllisyys ei varmaan koskaan helpotu. Ymmärrän että yhtä lailla abortti jättää syyllisyyden kuten myös lapsen antaminen esimerkiksi sijaisperheen hoitoon. Vaikka lapsen pitäisi itsellään, niin silti voisi tuntea syyllisyyttä esimerkiksi siitä, että kokee itsensä liian huonoksi äidiksi tai kokee syyllisyyttä siitä, että on harkinnut lapsen abortointia tai toisten hoitoon antamista. Toivon että minä ja muut saman tilanteen kokeneet naiset pystyisimme armahtamaan itseämme.

Eniten minua nykyään kalvaa huoli siitä, miten tyttärelläni todella menee. Osa adoptioista epäonnistuu, vaikka monet adoptiolapset saavatkin hyvän lapsuuden ja nuoruuden adoptioperheissään. Haluaisin tavata tyttäreni (noin 10v nykyään) ja hänen perheensä. Haluaisin selvittää adoptioon johtaneen elämäntilanteeni heille ja kertoa tyttärelleni, että rakastan häntä. Haluaisin varmistua siitä, että hänellä on asiat hyvin ja auttaa häntä, jos hänellä on jokin hätä. Haluaisin tietenkin myös kertoa hänelle miehestä ja nuoremmista lapsistani, jotka tietävät hänestä ja kaipaavat häntä. Hän on ajatuksissamme ja puhumme hänestä usein. Vietämme pienimuotoisesti hänen syntymäpäiväänsä ja toivomme syvästi, että saisimme joskus vielä tavata hänet.

Olen seurannut adoptiota siitä lähtien, kun annoin tyttäreni adoptioon. Siitä lähtien olen myös katunut adoptiota :´(

Kotimainen adoptio vähentyi 70-luvulla jonkin verran ja suuri vähentyminen alkoi 80-luvulla. Tämä johtuu kuulemma siitä, että nykyisin ylipäänsä syntyy vähemmän lapsia ja yksinäisillä naisilla on paljon paremmat mahdollisuudet pitää lapsi itsellään. Kuitenkin lapsettomuus on lisääntynyt samaan aikaan, sillä lasten teko lykätään myöhemmäksi mm. opintojen ja uran luomisen takia.

Kansainvälinen adoptio Suomeen alkoi tosissaan 80-luvun puolivälissä. Se on lisääntynyt sen jälkeen moninkertaiseksi. Vielä 2000-luvun alussa adoptiot ulkomailta Suomeen lisääntyivät ja entistä useammat suomalaiset ovat kiinnostuneet adoptiosta.

Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että adoptiolapsia Suomesta ja ulkomailta odottaa moninkertaisesti se määrä, mitä on adoptioon tulevia lapsia. Adoptio-odottajat ovat erityisesti tänä vuonna saaneet ikäviä uutisia (siis ikäviä uutisia heidän kannaltaan - ei välttämättä ikäviä uutisia lapsen ja hänen bioperheensä kannalta).

1. Kansainväliset adoptiot tulevat vähenemään tänä vuonna selvästi. Tämän aiheuttaa se, että Suomeen eniten lapsia luovuttava Kiina on Haagin sopimuksen allekirjoitettuaan joutunut pistämään Kiinan sisäisen (eli Kiinan kotimaisen) adoption kuntoon. Myös Kiinan lapsikauppaa on alettu kitkemään ja muutenkin pyritty vaikuttamaan lasten hylkäämiseen. Suomeen tämä vaikuttaa siksi, että Suomen ulkomailta adoptoidusta noin 300 lapsesta jopa puolet on tullut parina viime vuonna Kiinasta. Kiinan toimet siis hidastavat adoptio-odotusta Kiinasta, mikä vaikuttaa näin radikaalisti Suomen adoptioihin. Viimeisin uudistus on, että Kiinan adoptioihin on asetettu yläikäraja, joka on tietääkseni 45 vuotta.

2. Suomi ei ole saanut käynnistettyä adoptiota uusien adoptiomaiden kuten Kamputsean kanssa. Kamputseassa lapsikauppa rehottaa liikaa joten Suomi ei voi aloittaa adoptioita sieltä, sillä pelätään että kaupatut tai jopa vanhemmiltaan ryöstetyt lapset päätyvät adoptioon.

3. Joistain maista olisi Suomeen saatavissa nykyistä enemmän adoptiolapsia, mutta nämä maat eivät ole houkutelleet suomalaisia adoptiohakijoita. Kyseessä ovat esimerkiksi Etelä-Afrikka, josta tulee luonnollisesti erittäin tummaihoisia lapsia ja vielä enemmän poikia kuin tyttöjä. Etelä-Afrikassa monien lasten biologinen äiti on lisäksi ollut hiv-tartunnan kantaja, mikä pelottaa monia, vaikka lapset on ennen adoptiota todettu tältä osin terveiksi. Myös Venäjällä olisi enemmän adoptoitavia lapsia kuin Suomessa on tällä hetkellä kiinnostusta, mutta nämä lapset ovat usein jo leikki-ikäisiä ja heillä on jokin erikoistarve (sairaus, vamma, traumatausta, vanhempien ongelma). Venäjältäkin adoptioon tarjotaan enemmän poikia kuin tyttöjä. Suomalaisten adoptiohakijoiden toiveet ovat usein kriittisiä ja he toivovat tervettä vaaleaihoista tyttövauvaa.

4. Yhdyshenkilöni Pelastakaa Lapset ry:ssä kertoi, että suomalaisia vauvoja tai lapsia tulee adoptioon koko ajan vähemmän. Tilanne voi tietenkin muuttua nopeastikin, mutta viime vuonna adoptioita oli aika vähän ja tämä vuosi näyttää kuulemma vielä hiljaisemmalta. Sijaisperhetoiminta tulee heidän arvionsa mukaan hieman lisääntymään. Lisäksi he ovat alkaneet kriittisesti pohtimaan toimintatapaansa, minkä mukaan he sijoittavat vain yhden adoptiolapsen perheeseen, koska haluavat antaa mahdollisimman monille lapsettomille lapsen. He miettivät tällä hetkellä sitä, että adoptiolapsilla olisi ehkä kuitenkin tukea adoptoidusta tai sijoitetusta sisaruksesta. Tämä voi tarkoittaa sitä, että yleisesti kotimaiset adoptiolapset vähenevät ja jos heitä sijoitetaan 2-3 per perhe, niin entistä harvempi perhe saa perheen adoptoimalla. Heillä on tällä hetkellä asiakkaana 600-700 kotimaista adoptiolasta odottavaa perhettä. Viime vuonna he taisivat sijoittaa kaikkiaan 29 lasta, jos muistan oikein.

Yllä olevien syiden takia pidän erittäin huonona sitä, että adoptiolasta odottavat tulevat aborttipalstalle mainostamaan adoptiota. On hyvä, että adoptiomahdollisuudesta kerrotaan. Tiedon tulisi kuitenkin olla neutraalia ja jokaisen lastaodottavan tilanne tulisi ottaa huomioon. Minusta niin usein tuntuu siltä, että adoptiomainostus lisääntyy aina silloin kun adoptio-odotus hidastuu ja adoptiolapsista on "pula". Adoptioruinaajia ei esimerkiksi esiintynyt läheskään näin paljon 2000-luvun alussa, kun Kiinasta tuli hirveän paljon terveitä tyttövauvoja noin 6 kuukauden odotusajalla.

Adoptioruinaajat kirjoittavat ajavansa lapsen etua, mutta mielestäni he ajavat omaa etuaan tai ainakin lapsettomien etua. Raskaana oleva nainen saa ajatella myös omaa elämäänsä, sillä jos hän lapsen synnyttää niin lapsi tulee aina olemaan osa hänen elämäänsä.

Toivon siunausta ja voimia jokaiselle näin vaikeita asioita miettimään joutuvalle.

adoptioon tyttären antanut kirjoitti:

Minä olen antanut esikoistyttäreni adoptoitavaksi joten tiedän liiankin hyvin, mistä kirjoitan. Epäilen että sinä kirjoituksestasi huolimatta odotat kotimaista adoptiolasta, sillä en keksi miksi sinä perheellinen nainen muuten istuisit tietokoneen ääressä aurinkoisena kesäpäivänä. No, ehkä se on sinun harrastuksesi.

Minä kannan erittäin rajua syyllisyyttä tyttäreni luovuttamisesta adoptioon. Se syyllisyys ei varmaan koskaan helpotu. Ymmärrän että yhtä lailla abortti jättää syyllisyyden kuten myös lapsen antaminen esimerkiksi sijaisperheen hoitoon. Vaikka lapsen pitäisi itsellään, niin silti voisi tuntea syyllisyyttä esimerkiksi siitä, että kokee itsensä liian huonoksi äidiksi tai kokee syyllisyyttä siitä, että on harkinnut lapsen abortointia tai toisten hoitoon antamista. Toivon että minä ja muut saman tilanteen kokeneet naiset pystyisimme armahtamaan itseämme.

Eniten minua nykyään kalvaa huoli siitä, miten tyttärelläni todella menee. Osa adoptioista epäonnistuu, vaikka monet adoptiolapset saavatkin hyvän lapsuuden ja nuoruuden adoptioperheissään. Haluaisin tavata tyttäreni (noin 10v nykyään) ja hänen perheensä. Haluaisin selvittää adoptioon johtaneen elämäntilanteeni heille ja kertoa tyttärelleni, että rakastan häntä. Haluaisin varmistua siitä, että hänellä on asiat hyvin ja auttaa häntä, jos hänellä on jokin hätä. Haluaisin tietenkin myös kertoa hänelle miehestä ja nuoremmista lapsistani, jotka tietävät hänestä ja kaipaavat häntä. Hän on ajatuksissamme ja puhumme hänestä usein. Vietämme pienimuotoisesti hänen syntymäpäiväänsä ja toivomme syvästi, että saisimme joskus vielä tavata hänet.

...olen kahden lapsen äiti (äitiyslomalla), lasten isä on töissä, lapset nukkuvan päiväunia. Ammatiltani olen lääkäri, ja teen työtä psykiatrista hoitoa tarvitsevien lasten ja nuorten parissa.

En koskaan sanonut, että adoptio on kaikille hyvä vaihtoehto, koin vain tarpeelliseksi oikaista vähän aloittajan kovin lietsovaa ja yliampuvaa tekstiä. Adoptio on takuulla raskas kokemus, mutta pitää muistaa, että niin on aborttikin. Aloittaja antoikin paljon vaihtoehtoja adoptiolle, vaikka tuskin mikään vaihtoehdoista on helppo. Otan osaa suruusi, ehkäpä tapaat vielä tyttäresi myöhemmin!

tässä muutama kirjoitti:

Vaihtoehtoja niille, jotka huolehtivat lapsen tulevaisuudesta ja ovat ehkä tulleet raskaaksi vahingossa.

1. Abortti (mikäli se on mahdollista)

2. Lapsen pitäminen itsellään
-2a Perheen perustaminen tai kasvattaminen lapsen isän kanssa
-2b Äitiyden aloittaminen ensikodissa tai lapsuudenkodissa
-2c Äitiyden aloittaminen tai uuden lapsen vastaanottaminen itsenäisesti tai tukitoimien (tukiperhe, tukihenkilö, yhdistykset, avohuollon tukitoimet) avulla

3. Lapsen antaminen sijaishoitoon, joka voi olla määräaikainen, jatkua koko lapsen alaikäisyyden ajan tai muuttua adoptioksi.
-3a sijaishoito sukulaisilla esim. lapsen isovanhemmilla
-3b sijaishoito vieraassa sijaisperheessä
-3c sijaishoito ammatillisessa hoitopaikassa kuten perhekodissa, pienryhmäkodissa tai sos-lapsikylässä

4. Lapsen antaminen adoptioon
-4a lapsen antaminen adoptioon vastasyntyneenä vieraalle adoptiovanhemmille
-4b lapsen antamineen adoptioon vastasyntyneenä ennestään tutuille ihmisille tai sukulaisille
-4c lapsen antaminen adoptioon vastasyntyneenä avoimen adoption kautta, jolloin biologinen äiti voi pitää yhteyttä lapseensa ja tietää, millaiseen perheeseen lapsi pääsi
-4d lapsen antaminen adoptioon myöhemmin esimerkiksi niin, että lapsi on ensin ollut sijaishoidossa ja myöhemmin äiti antaa perheen adoptoida lapsen. äiti voi myös ensin kokeilla lapsen kanssa elämistä esimerkiksi ensikodissa ja päätyä adoptioratkaisuun vasta jos toteaa sen parhaaksi ratkaisuksi lapselleen ja itselleen.

5. Lapsilla on myös isä. Tiedän tapauksia, joissa lapsen biologinen isä on ottanut vastasyntyneen lapsen yksinhuoltajuuden itselleen tai vastasyntyneen lapsen huoltajuus on järjestetty yhteishuoltajuutena. Ensin vauva on tietenkin kiinni äidissään esim. imetyksen takia, mutta tilanne muuttuu pian ja miehetkin osaavat "imettää" tuttipullon avulla. Joka vuosi Suomessa siirtyy vastasyntyneitä adoptio- ja sijaisvanhemmille, jolloin nämä lapset siirtyvät suoraan äidinmaidonkorvikkeisiin. Totta kai vauvan huoltovastuun voi jakaa myös jonkun muun kuin isän kanssa, esimerkiksi oman äidin kanssa. Tiedän myös yhden lapsettoman kummitädin, joka on toimi kummityttärensä lapselle kakkosäitinä ensimmäiset vuodet. Kummitytön avioiduttua kakkosäidin rooli vähentyi, mutta edelleen hänellä on erittäin läheinen suhde nyt 16-vuotiaaseen lapseen.

...aborttipalstalle kirjoitettuna kärjistetty aloituksesi näytti siltä, että adoption ainoa vaihtoehto on abortti. Itse asiassa tämä vastauksesi on erinomainen lista sille kaikelle, mitä vaihtoehtoja on abortille!!! Kiitos ja mukavaa kevättä!

kysyi vaihtoehtoja kirjoitti:

...olen kahden lapsen äiti (äitiyslomalla), lasten isä on töissä, lapset nukkuvan päiväunia. Ammatiltani olen lääkäri, ja teen työtä psykiatrista hoitoa tarvitsevien lasten ja nuorten parissa.

En koskaan sanonut, että adoptio on kaikille hyvä vaihtoehto, koin vain tarpeelliseksi oikaista vähän aloittajan kovin lietsovaa ja yliampuvaa tekstiä. Adoptio on takuulla raskas kokemus, mutta pitää muistaa, että niin on aborttikin. Aloittaja antoikin paljon vaihtoehtoja adoptiolle, vaikka tuskin mikään vaihtoehdoista on helppo. Otan osaa suruusi, ehkäpä tapaat vielä tyttäresi myöhemmin!

Jos todella olet lääkäri ja jopa lasten & nuorten psykiatrian parissa töissä, niin sinun kannattaa ehdottomasti hankkia lisätietoja adoptiosta. Viestissäsi oli selviä virheitä ja muutenkin suomenkielinen tieto adoptiosta on lisääntynyt viime vuosina aika paljon. Englanniksi adoptiosta löytyy vielä enemmän ja syvällisempää tietoa.

Muutamia virheitäsi korjatakseni. Adoptiovanhempien puhutaan aina läpäisevän tiukan seulan. Välillä tämä pitääkin kirjaimellisesti paikkaansa, mutta totuus voi olla myös toisenlainen. Maamme adoptioneuvonta vaihtelee laadullisesti tosi paljon. Esimerkiksi maaseutukunnissa sosiaalityöntekijä saattaa joutua kylmiltään tai pintapuolisen oppaan avulla suorittamaan tämän ns. tiukan seulan. Lisäksi adoptioon vaaditaan lääkäritodistukset, mutta harvoilta hakijoilta selvitetään psyykkisiä resursseja. Yksi ongelma ovat myös pienien paikkakuntien henkilösuhteet - adoptiohakija voi olla esimerkiksi sosiaalityöntekijän pomo tai muuten merkittävä henkilö paikkakunnalla. Näistä on paljon surullisia esimerkkejä. Adoptiolasta ei voi myöskään samaan aikaan odottaa sekä kotimaasta että ulkomailta. Jompi kumpi on valittava, mutta valintaa voi myöhemmin muuttaa. Kuitenkin vain toisessa jonossa voi olla kerrallaan. Kiinasta adoptointi ei myöskään kestä paria vuotta, kun odotus lasketaan papereiden lähettämisestä. Sitä ennen on toki voinut kulua parikin vuotta kotimaan prosessiin. Ennen Kiinasta tuli lapsia jopa kuudessa kuukaudessa papereiden lähettämisestä. Nykyisin odotusaika taitaa olla hieman yli vuosi ja sen ennustetaan pitenevän. Oikeastaan kaikki suomalaiset joutuvat myös adoptoimaan virallisten järjestöjen kautta, milloin vanhemmilla ei edes ole mahdollisuutta valita epämääräistä kontaktia. Kaikki kontaktit on tietyin perustein valittu ja niitä valvotaan koko yhteistyön ajan. Tästä huolimatta väärinkäytöksiä voi joskus esiintyä, kuten Kiinan lapsikaupat viime vuonna, mutta ainakin ne pyritään estämään kaikin tavoin.

Suosittelisin sinua myös tutustumaan adoptiolasten ja -nuorten ongelmiin. Niitä on aina ollut ja niiden kerrotaan lisääntyneen viime vuosina. Esimerkiksi kiintymyssuhdehäiriö (RAD) on adoption riskinä. Joidenkin tutkimusten mukaan myös identiteettiongelmat, itsetuhoisuus, masennus ja muut mielenterveysongelmat ovat adoptoduilla moninkertaisia verrokkeihin verrattuna. Ei ole bioäitinä helppo lukea noista asioista. Kukaan ei ennen adoptiota kertonut, että adoptio on lapselle myös haaste eikä pelkästään etu.

adoptiosta! kirjoitti:

Jos todella olet lääkäri ja jopa lasten & nuorten psykiatrian parissa töissä, niin sinun kannattaa ehdottomasti hankkia lisätietoja adoptiosta. Viestissäsi oli selviä virheitä ja muutenkin suomenkielinen tieto adoptiosta on lisääntynyt viime vuosina aika paljon. Englanniksi adoptiosta löytyy vielä enemmän ja syvällisempää tietoa.

Muutamia virheitäsi korjatakseni. Adoptiovanhempien puhutaan aina läpäisevän tiukan seulan. Välillä tämä pitääkin kirjaimellisesti paikkaansa, mutta totuus voi olla myös toisenlainen. Maamme adoptioneuvonta vaihtelee laadullisesti tosi paljon. Esimerkiksi maaseutukunnissa sosiaalityöntekijä saattaa joutua kylmiltään tai pintapuolisen oppaan avulla suorittamaan tämän ns. tiukan seulan. Lisäksi adoptioon vaaditaan lääkäritodistukset, mutta harvoilta hakijoilta selvitetään psyykkisiä resursseja. Yksi ongelma ovat myös pienien paikkakuntien henkilösuhteet - adoptiohakija voi olla esimerkiksi sosiaalityöntekijän pomo tai muuten merkittävä henkilö paikkakunnalla. Näistä on paljon surullisia esimerkkejä. Adoptiolasta ei voi myöskään samaan aikaan odottaa sekä kotimaasta että ulkomailta. Jompi kumpi on valittava, mutta valintaa voi myöhemmin muuttaa. Kuitenkin vain toisessa jonossa voi olla kerrallaan. Kiinasta adoptointi ei myöskään kestä paria vuotta, kun odotus lasketaan papereiden lähettämisestä. Sitä ennen on toki voinut kulua parikin vuotta kotimaan prosessiin. Ennen Kiinasta tuli lapsia jopa kuudessa kuukaudessa papereiden lähettämisestä. Nykyisin odotusaika taitaa olla hieman yli vuosi ja sen ennustetaan pitenevän. Oikeastaan kaikki suomalaiset joutuvat myös adoptoimaan virallisten järjestöjen kautta, milloin vanhemmilla ei edes ole mahdollisuutta valita epämääräistä kontaktia. Kaikki kontaktit on tietyin perustein valittu ja niitä valvotaan koko yhteistyön ajan. Tästä huolimatta väärinkäytöksiä voi joskus esiintyä, kuten Kiinan lapsikaupat viime vuonna, mutta ainakin ne pyritään estämään kaikin tavoin.

Suosittelisin sinua myös tutustumaan adoptiolasten ja -nuorten ongelmiin. Niitä on aina ollut ja niiden kerrotaan lisääntyneen viime vuosina. Esimerkiksi kiintymyssuhdehäiriö (RAD) on adoption riskinä. Joidenkin tutkimusten mukaan myös identiteettiongelmat, itsetuhoisuus, masennus ja muut mielenterveysongelmat ovat adoptoduilla moninkertaisia verrokkeihin verrattuna. Ei ole bioäitinä helppo lukea noista asioista. Kukaan ei ennen adoptiota kertonut, että adoptio on lapselle myös haaste eikä pelkästään etu.

...anteeksi epätarkkuudet ja virheet :). En tee töitä adoptiolasten kanssa, enkä adoptiovanhempien. Uskaltaisinko sanoa ettei kukaan hermostu - teen töitä niiden lasten kanssa jotka olisivat saaneet paremman kodin kun heidät olisi annettu adoptioon. Siis hyvin huonoista kodeista olevien lasten ja nuorten kanssa. Enkä vastusta aborttia - monen nuoren kohdalla suorastaan toivon että he siihen päätyvät. En kuitenkaan halua, että adoptiota pidetään ainoastaan huonona vaihtoehtona, se voi olla jollekin paras vaihtoehto.

Kommentilla "monet (useimmat) jonottavat lasta sekä Suomesta että ulkomailta" tarkoitin, että monet jonottavat lasta suomessa, ja sitten ulkomailta - voi olla vanhaa tietoa mutta suomessa jono lapsen saamiseen oli jotain 8 vuotta? Matkalla monet kyllästyvät ja haluavatkin lapsen nopeammin. Ja tosiaan tuo Kiinan tieto oli viikon vanhasta lehtijutusta (ihan joku naistenlehti vain :) ), siis että tällä hetkellä jono adoptiolapseen on useampia vuosia. Ja anteeksi myös huono suomi - olen kyllä ihan suomalainen mutta 3 vuotta pääasiassa kotona on kai tehnyt tehtävänsä :D.

Tätä haluan ehdottomasti kommentoida:
"Suosittelisin sinua myös tutustumaan adoptiolasten ja -nuorten ongelmiin. Niitä on aina ollut ja niiden kerrotaan lisääntyneen viime vuosina. Esimerkiksi kiintymyssuhdehäiriö (RAD) on adoption riskinä. Joidenkin tutkimusten mukaan myös identiteettiongelmat, itsetuhoisuus, masennus ja muut mielenterveysongelmat ovat adoptoduilla moninkertaisia verrokkeihin verrattuna."
...kiintymyssuhdehäiriö on takuulla yleistä adoptiolapsilla. Lapsen perusturvallisuuden tunne ja kiintymisen taito opitaan ensimmäisellä ikävuodella, ja usein adoptiolapset (erit. ulkomaiset) tulevat suomeen vasta 1-vuotissynttäreiden jälkeen. TÄmän vuoksi monet vanhemmat toivovat sitä suomalaista lasta, jonka voisi saada aivan vauvana, ja joka muodostaisi sen ensimmäisen ja pysyvimmän ihmissuhteensa adoptiovanhempiinsa.
...ja mitä tulee muihin psykiatrisiin häiriöhin: nehän ovat osittain periytyviä. On selvä, että adoptiolasten biologisilla vanhemmilla on keskimäärin enemmän kyseisiä häiriöitä kuin normaaliväestössä - siksi on myös melko selvää, että näillä lapsilla on enemmän ko. häiriöitä kuin normaaliväestön lapsilla. Ja ilman muuta etenkin herkkää lasta saattaa jossain lapsuuden tai nuoruuden vaiheessa ahdistaa tai masentaa oma taustansa - se ei tarkoita, että lapsen elämä olisi pilalla - sitä varten on hyvät adoptiovanhemmat ja muu tukiverkosto :).

Pitää ottaa selvää tuosta adoptiovanhempien oudolta kuulostavasta hyväveli - valintasysteemistä, olet ihan oikeassa siinä että sellaista ei pitäisi olla olemassa.

Kiitos tosi asiallisesta informaatiosta!

vielä... kirjoitti:

...anteeksi epätarkkuudet ja virheet :). En tee töitä adoptiolasten kanssa, enkä adoptiovanhempien. Uskaltaisinko sanoa ettei kukaan hermostu - teen töitä niiden lasten kanssa jotka olisivat saaneet paremman kodin kun heidät olisi annettu adoptioon. Siis hyvin huonoista kodeista olevien lasten ja nuorten kanssa. Enkä vastusta aborttia - monen nuoren kohdalla suorastaan toivon että he siihen päätyvät. En kuitenkaan halua, että adoptiota pidetään ainoastaan huonona vaihtoehtona, se voi olla jollekin paras vaihtoehto.

Kommentilla "monet (useimmat) jonottavat lasta sekä Suomesta että ulkomailta" tarkoitin, että monet jonottavat lasta suomessa, ja sitten ulkomailta - voi olla vanhaa tietoa mutta suomessa jono lapsen saamiseen oli jotain 8 vuotta? Matkalla monet kyllästyvät ja haluavatkin lapsen nopeammin. Ja tosiaan tuo Kiinan tieto oli viikon vanhasta lehtijutusta (ihan joku naistenlehti vain :) ), siis että tällä hetkellä jono adoptiolapseen on useampia vuosia. Ja anteeksi myös huono suomi - olen kyllä ihan suomalainen mutta 3 vuotta pääasiassa kotona on kai tehnyt tehtävänsä :D.

Tätä haluan ehdottomasti kommentoida:
"Suosittelisin sinua myös tutustumaan adoptiolasten ja -nuorten ongelmiin. Niitä on aina ollut ja niiden kerrotaan lisääntyneen viime vuosina. Esimerkiksi kiintymyssuhdehäiriö (RAD) on adoption riskinä. Joidenkin tutkimusten mukaan myös identiteettiongelmat, itsetuhoisuus, masennus ja muut mielenterveysongelmat ovat adoptoduilla moninkertaisia verrokkeihin verrattuna."
...kiintymyssuhdehäiriö on takuulla yleistä adoptiolapsilla. Lapsen perusturvallisuuden tunne ja kiintymisen taito opitaan ensimmäisellä ikävuodella, ja usein adoptiolapset (erit. ulkomaiset) tulevat suomeen vasta 1-vuotissynttäreiden jälkeen. TÄmän vuoksi monet vanhemmat toivovat sitä suomalaista lasta, jonka voisi saada aivan vauvana, ja joka muodostaisi sen ensimmäisen ja pysyvimmän ihmissuhteensa adoptiovanhempiinsa.
...ja mitä tulee muihin psykiatrisiin häiriöhin: nehän ovat osittain periytyviä. On selvä, että adoptiolasten biologisilla vanhemmilla on keskimäärin enemmän kyseisiä häiriöitä kuin normaaliväestössä - siksi on myös melko selvää, että näillä lapsilla on enemmän ko. häiriöitä kuin normaaliväestön lapsilla. Ja ilman muuta etenkin herkkää lasta saattaa jossain lapsuuden tai nuoruuden vaiheessa ahdistaa tai masentaa oma taustansa - se ei tarkoita, että lapsen elämä olisi pilalla - sitä varten on hyvät adoptiovanhemmat ja muu tukiverkosto :).

Pitää ottaa selvää tuosta adoptiovanhempien oudolta kuulostavasta hyväveli - valintasysteemistä, olet ihan oikeassa siinä että sellaista ei pitäisi olla olemassa.

Kiitos tosi asiallisesta informaatiosta!

Olen eri kirjoittaja, mutta oli pakko tarttua näppikseen. Teen sinun laillasi työtä psykiatrian parissa ja olen viime vuosina perehtynyt erityisesti adoptioon, mutta myös sijaishoitoon. En voi muuta kuin pyörittää silmiäsi noiden lausuntojesi kanssa. Minä olen eri mieltä kanssasi monesta asiasta (esim. lapsien etu olisi ollut adoptio, adoptiolasten biovanhemmilla enemmän psykiatrisia ongelmia, psykiatriset ongelmat periytyvät). Mielestäni maailmassa harva asia on kovin selvää ja nuo em. mainitut asiat nyt eivät ainakaan ole. En jaksa tästä täällä enempää kirjoittaa, sillä kerron ajatuksistani mieluummin esim. ammattilehdissä ja luentotilaisuuksissa. Toivottavasti joskus pääsemme keskustelemaan niiden kautta.

adoptioon tyttären antanut kirjoitti:

Minä olen antanut esikoistyttäreni adoptoitavaksi joten tiedän liiankin hyvin, mistä kirjoitan. Epäilen että sinä kirjoituksestasi huolimatta odotat kotimaista adoptiolasta, sillä en keksi miksi sinä perheellinen nainen muuten istuisit tietokoneen ääressä aurinkoisena kesäpäivänä. No, ehkä se on sinun harrastuksesi.

Minä kannan erittäin rajua syyllisyyttä tyttäreni luovuttamisesta adoptioon. Se syyllisyys ei varmaan koskaan helpotu. Ymmärrän että yhtä lailla abortti jättää syyllisyyden kuten myös lapsen antaminen esimerkiksi sijaisperheen hoitoon. Vaikka lapsen pitäisi itsellään, niin silti voisi tuntea syyllisyyttä esimerkiksi siitä, että kokee itsensä liian huonoksi äidiksi tai kokee syyllisyyttä siitä, että on harkinnut lapsen abortointia tai toisten hoitoon antamista. Toivon että minä ja muut saman tilanteen kokeneet naiset pystyisimme armahtamaan itseämme.

Eniten minua nykyään kalvaa huoli siitä, miten tyttärelläni todella menee. Osa adoptioista epäonnistuu, vaikka monet adoptiolapset saavatkin hyvän lapsuuden ja nuoruuden adoptioperheissään. Haluaisin tavata tyttäreni (noin 10v nykyään) ja hänen perheensä. Haluaisin selvittää adoptioon johtaneen elämäntilanteeni heille ja kertoa tyttärelleni, että rakastan häntä. Haluaisin varmistua siitä, että hänellä on asiat hyvin ja auttaa häntä, jos hänellä on jokin hätä. Haluaisin tietenkin myös kertoa hänelle miehestä ja nuoremmista lapsistani, jotka tietävät hänestä ja kaipaavat häntä. Hän on ajatuksissamme ja puhumme hänestä usein. Vietämme pienimuotoisesti hänen syntymäpäiväänsä ja toivomme syvästi, että saisimme joskus vielä tavata hänet.

Olen itse antanut lapaeni adoptoitavaksi puoili vuotta sitten.. haluaisin kysyä,että minkä ikäinen olit kun annoit esikoisesi adoptioon ja miten sinua kohdeltiin,kun teit päätöstäsi?

1.Ei adoptiosta kertominen ole tärkeää adoptiovanhempien lapsettomuuden tiedottamisen takia. Adoptiosta kertominen on tärkeää sen takia, ettei lapsi koe adoptiotaustaansa häpeällisenä ja salattavana. Se on tärkeää myös sen takia, että muut ihmiset osaisivat ymmärtää adoptoidun tunteita tietyissä tilanteissa. Adoptoidut voivat kokea rajumman murrosiän ja kokea esimerkiksi surua silloin kun puhutaan siitä, mistä vauvat tulevat ja mitä kukin on perinyt vanhemmiltaan. Adoptio on jatkuvasti mielessä! Joskus on niinkin, että ihmiset esimerkiksi paheksuvat lapsen adoptioon antavia ihmisiä tai esimerkiksi teiniäitejä. Adoptoidut kuulevat tällaista ja saattavat olla surullisia, mutta kätkeä tunteensa. Jos esimerkiksi adoptoidun ystävät eivät tiedä adoptiosta, niin eihän adoptoitu myöskään voi heidän kanssaan jakaa kenties elämänsä tärkeimpiä ajatuksia esim. biovanhempiin liittyviä pelkoja ja haaveita!

2.Kirjoitit myös, että "Jokaisella lapsella on samanlainen oikeus vanhempiin olivat ne bio tai adoptio!" Niinpä! Miksei adoptoiduilla lapsilla sitten ole oikeutta biovanhempiinsa? Adoptiolapset saavat vasta 18-vuotiaana tietää biovanhempiensa nimet ja muut tiedot. Rikotaanko tässä siis heidän oikeuksiaan?

sinulle. kirjoitti:

1.Ei adoptiosta kertominen ole tärkeää adoptiovanhempien lapsettomuuden tiedottamisen takia. Adoptiosta kertominen on tärkeää sen takia, ettei lapsi koe adoptiotaustaansa häpeällisenä ja salattavana. Se on tärkeää myös sen takia, että muut ihmiset osaisivat ymmärtää adoptoidun tunteita tietyissä tilanteissa. Adoptoidut voivat kokea rajumman murrosiän ja kokea esimerkiksi surua silloin kun puhutaan siitä, mistä vauvat tulevat ja mitä kukin on perinyt vanhemmiltaan. Adoptio on jatkuvasti mielessä! Joskus on niinkin, että ihmiset esimerkiksi paheksuvat lapsen adoptioon antavia ihmisiä tai esimerkiksi teiniäitejä. Adoptoidut kuulevat tällaista ja saattavat olla surullisia, mutta kätkeä tunteensa. Jos esimerkiksi adoptoidun ystävät eivät tiedä adoptiosta, niin eihän adoptoitu myöskään voi heidän kanssaan jakaa kenties elämänsä tärkeimpiä ajatuksia esim. biovanhempiin liittyviä pelkoja ja haaveita!

2.Kirjoitit myös, että "Jokaisella lapsella on samanlainen oikeus vanhempiin olivat ne bio tai adoptio!" Niinpä! Miksei adoptoiduilla lapsilla sitten ole oikeutta biovanhempiinsa? Adoptiolapset saavat vasta 18-vuotiaana tietää biovanhempiensa nimet ja muut tiedot. Rikotaanko tässä siis heidän oikeuksiaan?

> Adoptiolapset saavat vasta 18-vuotiaana tietää
> biovanhempiensa nimet ja muut tiedot.
> Rikotaanko tässä siis heidän oikeuksiaan?

Minun käsitykseni on, että rikotaan. Onko kukaan pyrkinyt Suomessa oikeusteitse kyseenalaistamaan tätä vapaan tiedonsaantioikeuden (koskien _omia_ rekisterimerkintöjään) vastaisena.

sinulle. kirjoitti:

1.Ei adoptiosta kertominen ole tärkeää adoptiovanhempien lapsettomuuden tiedottamisen takia. Adoptiosta kertominen on tärkeää sen takia, ettei lapsi koe adoptiotaustaansa häpeällisenä ja salattavana. Se on tärkeää myös sen takia, että muut ihmiset osaisivat ymmärtää adoptoidun tunteita tietyissä tilanteissa. Adoptoidut voivat kokea rajumman murrosiän ja kokea esimerkiksi surua silloin kun puhutaan siitä, mistä vauvat tulevat ja mitä kukin on perinyt vanhemmiltaan. Adoptio on jatkuvasti mielessä! Joskus on niinkin, että ihmiset esimerkiksi paheksuvat lapsen adoptioon antavia ihmisiä tai esimerkiksi teiniäitejä. Adoptoidut kuulevat tällaista ja saattavat olla surullisia, mutta kätkeä tunteensa. Jos esimerkiksi adoptoidun ystävät eivät tiedä adoptiosta, niin eihän adoptoitu myöskään voi heidän kanssaan jakaa kenties elämänsä tärkeimpiä ajatuksia esim. biovanhempiin liittyviä pelkoja ja haaveita!

2.Kirjoitit myös, että "Jokaisella lapsella on samanlainen oikeus vanhempiin olivat ne bio tai adoptio!" Niinpä! Miksei adoptoiduilla lapsilla sitten ole oikeutta biovanhempiinsa? Adoptiolapset saavat vasta 18-vuotiaana tietää biovanhempiensa nimet ja muut tiedot. Rikotaanko tässä siis heidän oikeuksiaan?

Ehkä saan nyt tämän paremmin selitettyä..

On lapselel ihan sama onko hän bio vai adoptiolapsi jos hänellä on hyvä koti. Miksi pitää kertoa, miksi on pakko kertoa? Muutaman kuukauden ikäinen lapsi tullessaan uuteen kotiin ei ole kokenut traumoja tms asioita vaan hoivaa ja huolenpitoa jopa paremmin kuin moni esikoinen taitamattoman äidin hoivissa.. Jos asia ei mistään papereista selviäisi niin uskotko todella että lapsi tuntisi ja vaistoaisi jollakin tavalla olevansa vanhempiensa ei biologinen lapsi? Tuskin! Kaikki ongelmat joita luettelet liittyvät nimenomaan siihen tietoon että on adoptoitu ja siksi muunmuassa kotimainen adoptio puoltaa asemaansa huomattavasti lapsiystävällisempänä tai muu jossa lapsi ei ulkonäöllisesti erotu vanhemmistaan oleellisesti. En ole rasisti, mutta jos tältä kannalta asiaa ajatellaan...

Itseasiassa on mielestäni tietyllä tavalla tosin aivan ymmärrettävää haluta saada tuntea biovanhemmat, mutta samalla se on aika loukkaavaa niille adoptiovanhemmille. Ovathan vanhemmat ottaneet lapsen tietämättä siitä mitään ja opetelleet elämään sen kanssa, mutta lapselle ei riitä yhdet vanhemmat vaan pitää saada lisää. Ilman tietoa adoptiosta lapsi ei kaipaisi todelalkaan mitään lisää tuntemaansa perheeseen? Tämä menee spekuloinniksi koska adoptio tulee ilmi aina jossakin vaiheessa.

Huomautus lapsen oikeudesta vanhempiin koski lähinnä sitä, että lapsella on oikeus vanhempiin eikä sillä ole lapselle merkitystä onko se isä siittänyt sen lapsensa vai ei ja sama äidin kohdalla jos muuten kaikki on hyvin. Tosin ei synnyttäminen takaa kiinteämpää suhdetta lapseen kuin suoraan syliin saaminen joskus jopa päinvastoin.. Pointtina on se miksi lapsella pitää olla joissakin tapauksissa kahdet vanhemmat, miksi yhdet ei riitä? Olisiko oikein että kaikki biologiset lapsetkin saisivat adoptiovanhemmat jotta eivät jää paitsi mistään?

Itseasiassa tämä asia on aika kaukainen ja oikeastaan sillä ei ole itselleni mitään merkitystä. Asian miettiminen ja eri vaihtoehtojen punnitseminen on silti oikein virkistävää. Kuitenkin on pidettävä mielessä että tämä asia on jonkun toisen ihmisen elämää ihan oikeasti!

äitee +4 kirjoitti:

Ehkä saan nyt tämän paremmin selitettyä..

On lapselel ihan sama onko hän bio vai adoptiolapsi jos hänellä on hyvä koti. Miksi pitää kertoa, miksi on pakko kertoa? Muutaman kuukauden ikäinen lapsi tullessaan uuteen kotiin ei ole kokenut traumoja tms asioita vaan hoivaa ja huolenpitoa jopa paremmin kuin moni esikoinen taitamattoman äidin hoivissa.. Jos asia ei mistään papereista selviäisi niin uskotko todella että lapsi tuntisi ja vaistoaisi jollakin tavalla olevansa vanhempiensa ei biologinen lapsi? Tuskin! Kaikki ongelmat joita luettelet liittyvät nimenomaan siihen tietoon että on adoptoitu ja siksi muunmuassa kotimainen adoptio puoltaa asemaansa huomattavasti lapsiystävällisempänä tai muu jossa lapsi ei ulkonäöllisesti erotu vanhemmistaan oleellisesti. En ole rasisti, mutta jos tältä kannalta asiaa ajatellaan...

Itseasiassa on mielestäni tietyllä tavalla tosin aivan ymmärrettävää haluta saada tuntea biovanhemmat, mutta samalla se on aika loukkaavaa niille adoptiovanhemmille. Ovathan vanhemmat ottaneet lapsen tietämättä siitä mitään ja opetelleet elämään sen kanssa, mutta lapselle ei riitä yhdet vanhemmat vaan pitää saada lisää. Ilman tietoa adoptiosta lapsi ei kaipaisi todelalkaan mitään lisää tuntemaansa perheeseen? Tämä menee spekuloinniksi koska adoptio tulee ilmi aina jossakin vaiheessa.

Huomautus lapsen oikeudesta vanhempiin koski lähinnä sitä, että lapsella on oikeus vanhempiin eikä sillä ole lapselle merkitystä onko se isä siittänyt sen lapsensa vai ei ja sama äidin kohdalla jos muuten kaikki on hyvin. Tosin ei synnyttäminen takaa kiinteämpää suhdetta lapseen kuin suoraan syliin saaminen joskus jopa päinvastoin.. Pointtina on se miksi lapsella pitää olla joissakin tapauksissa kahdet vanhemmat, miksi yhdet ei riitä? Olisiko oikein että kaikki biologiset lapsetkin saisivat adoptiovanhemmat jotta eivät jää paitsi mistään?

Itseasiassa tämä asia on aika kaukainen ja oikeastaan sillä ei ole itselleni mitään merkitystä. Asian miettiminen ja eri vaihtoehtojen punnitseminen on silti oikein virkistävää. Kuitenkin on pidettävä mielessä että tämä asia on jonkun toisen ihmisen elämää ihan oikeasti!

> Jos asia ei mistään papereista selviäisi niin
> uskotko todella että lapsi tuntisi ja vaistoaisi
> jollakin tavalla olevansa vanhempiensa ei
> biologinen lapsi?

Varmasti. Perinnöllisyys ja ulkonäkö ovat hienovaraisia asioita ja niistä voi herätä isoja epäilyksiä. Sitäpaitsi jossakin vaiheessa joku muu asiasta tietävä lipsauttanee sen. Voi myös olla, että lapsi kysyy jossakin vaiheessa, missä on syntynyt ja millaista oli odottaa häntä. Voi kysyä, onko valokuva-albumeissa kuvia hänestä muutaman päivän tai viikon ikäisenä. Entä sitten ristiäiset? Oletetaan, että joku lapsi on ehtinyt saada kastetilaisuudessa nimensä ennen adoptiota ja kastetodistuksessa ovatkin biologiseen alkuperään viittaavat henkilötiedot. Kirkko ei suostu häivyttämään tällaista tietoa tai sallia kasteen uusintaa (se on pyhä kertakaikkinen sakramentti) muulla nimellä.

mikko n. kirjoitti:

> Adoptiolapset saavat vasta 18-vuotiaana tietää
> biovanhempiensa nimet ja muut tiedot.
> Rikotaanko tässä siis heidän oikeuksiaan?

Minun käsitykseni on, että rikotaan. Onko kukaan pyrkinyt Suomessa oikeusteitse kyseenalaistamaan tätä vapaan tiedonsaantioikeuden (koskien _omia_ rekisterimerkintöjään) vastaisena.

Sen perusteella, mitä henkilörekisteritietoja koskevista laeista lueskelin ja myöskin YK:n lapsen oikeuksien sopimukset huomioiden, olisi tuo 18 vuoden sääntö adoptiojutuissa myytti. Käytännössä ei ole mitään laillista perustetta estää myös alle 18-vuotiasta saamasta tietoonsa alkuperäisiä henkilötietojaan (käsittäen biologiset vanhempansa), jos vain osaa niitä pyytää.

mikko n. kirjoitti:

> Jos asia ei mistään papereista selviäisi niin
> uskotko todella että lapsi tuntisi ja vaistoaisi
> jollakin tavalla olevansa vanhempiensa ei
> biologinen lapsi?

Varmasti. Perinnöllisyys ja ulkonäkö ovat hienovaraisia asioita ja niistä voi herätä isoja epäilyksiä. Sitäpaitsi jossakin vaiheessa joku muu asiasta tietävä lipsauttanee sen. Voi myös olla, että lapsi kysyy jossakin vaiheessa, missä on syntynyt ja millaista oli odottaa häntä. Voi kysyä, onko valokuva-albumeissa kuvia hänestä muutaman päivän tai viikon ikäisenä. Entä sitten ristiäiset? Oletetaan, että joku lapsi on ehtinyt saada kastetilaisuudessa nimensä ennen adoptiota ja kastetodistuksessa ovatkin biologiseen alkuperään viittaavat henkilötiedot. Kirkko ei suostu häivyttämään tällaista tietoa tai sallia kasteen uusintaa (se on pyhä kertakaikkinen sakramentti) muulla nimellä.

niinhän juuri kirjoitinkin, että aina lapsi saa tietää se on fakta, mutta ihan fiktiona entä jos ei saisikaan jos ei kerrottaisi? En usko että lapsi silloin hoksaisi asian millään tavalla vaan nimenomaan tieto asiasta lisää uuden tiedon ja uteliaisuuden määrää!

Itselläni oli luokkatoverina tyttö joka eli ja asui onnellisena perheessään isänsä ja äitinsä kanssa, tätinsä kävi aina välillä ja oli ihan mukava mutta liian boheemi tytön makuun, miehetkin vaihtui yhtä taajaan kuin maisema yleensäkkin. Hän oli kunnianhimoinen menestyjä joka asiassa johon alkoi ja kieltämättä kaikki sujui oikein hienosti aina luonnostaankin. Tuli sitten päivä jolloin jotakin tapahtui jonka seurauksena selvisi, että hän asuikin tätinsä ja tämän miehen kanssa ja äiti kävikin vierailuilla. Tästä alkoi hankala vaihe jossa oma identiteetti piti tehdä uudelleen, mieltymys poikiin sai uuden perspektiivin äidin hieman hutsahtavasta käytöksestä jne. Lopputulos oli että nuori nainen oli hunningolla itsensä kanssa ja välit kasvatti ja biovanhempaan jäivät tämän jälkeen ongelmallisiksi. Mielenkiintoista oli se että kaverillani oli varma tunne siitä, että jos hänet olisi adoptoitu niin tilanne olisi ihan toinen koska silloin joku olisi halunnut hänet ihan kokonaan itselleen..

Samaa seuraan nyt kun murkkuikäinen sukulaistyttö sai tietää ettei mies jota hän pitää isänään olekkaan hänen isänsä vaan joku joka ei koskaan ole halunnut häntä nähdäkkään!

Pointtina on se, että kumpikin noista nuorista naisista oli onnellinen ja tasapainoinen ennen tietoa siitä ettei vanhemmat olleetkaan vanhemmat! Varmaa on sekin, että kumpikin sai tiedon aivan liian myöhään ja aivan väärässä kehitysvaiheessa. Ehkä asiat olisivat topisin jos he olisivat sen aina tienneet, mutta olisivatko ne paremmin? Se ainakin on varmaa että jos he eivät koskaan olisi saaneet tietää niin he olisivat jatkaneet elämäänsä autuaan onnellisina.

Mitä sitten kävi? Tuon nuoremman tytön kohdalal odotellaan miten asiat lutviutuvat, aikuiset ovat menettäneet luottamuksen täysin sillä tavallaan me kaikki olemme osallisia koska emme ole asiasta kertoneet vaikka moni meistä tiesi tai ainakin arvasi.. Tuo oma ikätoverini ei koskaan valmistunut lääkäriksi saati päässyt edes opiskelemaan jo kirjoitukset menivät niin pieleen hilluessa kylillä, eikä hän ainakaan toistaiseksi ole pystynyt pysyvään parisuhteeseen..

Kuvittele itseäsi toisen asemaan ja mieti äläkä aina ole niin vakavasti tosissasi!

äitee +4 kirjoitti:

niinhän juuri kirjoitinkin, että aina lapsi saa tietää se on fakta, mutta ihan fiktiona entä jos ei saisikaan jos ei kerrottaisi? En usko että lapsi silloin hoksaisi asian millään tavalla vaan nimenomaan tieto asiasta lisää uuden tiedon ja uteliaisuuden määrää!

Itselläni oli luokkatoverina tyttö joka eli ja asui onnellisena perheessään isänsä ja äitinsä kanssa, tätinsä kävi aina välillä ja oli ihan mukava mutta liian boheemi tytön makuun, miehetkin vaihtui yhtä taajaan kuin maisema yleensäkkin. Hän oli kunnianhimoinen menestyjä joka asiassa johon alkoi ja kieltämättä kaikki sujui oikein hienosti aina luonnostaankin. Tuli sitten päivä jolloin jotakin tapahtui jonka seurauksena selvisi, että hän asuikin tätinsä ja tämän miehen kanssa ja äiti kävikin vierailuilla. Tästä alkoi hankala vaihe jossa oma identiteetti piti tehdä uudelleen, mieltymys poikiin sai uuden perspektiivin äidin hieman hutsahtavasta käytöksestä jne. Lopputulos oli että nuori nainen oli hunningolla itsensä kanssa ja välit kasvatti ja biovanhempaan jäivät tämän jälkeen ongelmallisiksi. Mielenkiintoista oli se että kaverillani oli varma tunne siitä, että jos hänet olisi adoptoitu niin tilanne olisi ihan toinen koska silloin joku olisi halunnut hänet ihan kokonaan itselleen..

Samaa seuraan nyt kun murkkuikäinen sukulaistyttö sai tietää ettei mies jota hän pitää isänään olekkaan hänen isänsä vaan joku joka ei koskaan ole halunnut häntä nähdäkkään!

Pointtina on se, että kumpikin noista nuorista naisista oli onnellinen ja tasapainoinen ennen tietoa siitä ettei vanhemmat olleetkaan vanhemmat! Varmaa on sekin, että kumpikin sai tiedon aivan liian myöhään ja aivan väärässä kehitysvaiheessa. Ehkä asiat olisivat topisin jos he olisivat sen aina tienneet, mutta olisivatko ne paremmin? Se ainakin on varmaa että jos he eivät koskaan olisi saaneet tietää niin he olisivat jatkaneet elämäänsä autuaan onnellisina.

Mitä sitten kävi? Tuon nuoremman tytön kohdalal odotellaan miten asiat lutviutuvat, aikuiset ovat menettäneet luottamuksen täysin sillä tavallaan me kaikki olemme osallisia koska emme ole asiasta kertoneet vaikka moni meistä tiesi tai ainakin arvasi.. Tuo oma ikätoverini ei koskaan valmistunut lääkäriksi saati päässyt edes opiskelemaan jo kirjoitukset menivät niin pieleen hilluessa kylillä, eikä hän ainakaan toistaiseksi ole pystynyt pysyvään parisuhteeseen..

Kuvittele itseäsi toisen asemaan ja mieti äläkä aina ole niin vakavasti tosissasi!

Kuulostaa vähän oudolta, että pitää kertoa väärin jonkun henkilön sukulaisuussuhteet suvun keskenkin. Olisi ollut paljon parempi kertoa lapselle heti, kuka on äiti ja ketkä ovat hänen tätinsä ja setänsä, joiden luona hän sattuu olemaan hoidossa. Ei sitten tule mitään kummallisuuksia. On _tavallista_, että perheiden tai yksinhuoltajien kohdatessa vaikeita tilanteita tai muuten tarvitessa, isovanhemmat, sedät ja tädit ottavat lapsia huolehdittavakseen. Edustan itse kolmannessa polvessa tällaista käytäntöä, pienenä lapsena olin huomattavan paljon äidin puoleisten isovanhempien hoidossa öitäkin, isä vastaavasti oli pikkulapsena ajoittain enemmän tätiensä hoidossa kuin vanhempiensa, isän äiti vastaavasti oli sijoitettuna sijaisperheeseen sen jälkeen kun hänen isänsä kuoli hänen ollessaan 2 v.

mikko n. kirjoitti:

Sen perusteella, mitä henkilörekisteritietoja koskevista laeista lueskelin ja myöskin YK:n lapsen oikeuksien sopimukset huomioiden, olisi tuo 18 vuoden sääntö adoptiojutuissa myytti. Käytännössä ei ole mitään laillista perustetta estää myös alle 18-vuotiasta saamasta tietoonsa alkuperäisiä henkilötietojaan (käsittäen biologiset vanhempansa), jos vain osaa niitä pyytää.

Viitsisitkö aloittaa tästä keskustelun tuolla adoptiopalstalla? Sinne voisi etsiä noi lakikohdat mukaan. Tämähän koskee mm. Suomesta, Venäjältä, Virosta, Puolasta ja osittain muistakin maista (Romania, Kolumbia, Etelä-Afrikka, Thaimaa, Vietnam yms.) adoptoituja lapsia. Heistä monet on nyt teini-iässä. Joistain maista (esim. Kiina, Intia, Etiopia) vanhemmista on harvoin tietoja, mutta joskus niistäkin maista adoptoitujen lasten vanhempien tiedot on Suomessa tai syntymämaassa.

Tuohon listaan haluan lisätä, jos näitä sattuu joku nuori joskus lukemaan;

- Yli- ja alipaino. Varsinkin jojo-laihdutus ja syömishäiriöt ovat varsin tuhoisia naisen hormonitoiminnalle. Rasvaa elimistössä täytyy olla terveesti, pelkällä lihaksella ei hormonitoiminta toimi oikein.

- Kaikki hormonitoimintaan vaikuttavat sairaudet. Siis kaikki sairaudet, jos niitä ei hoidateta kuntoon, vaan annetaan jäädä asumaan elimistöön.

-Synnytyselimien muutkin sairaudet, kuin vain sukupuolitaudit. Monet niistä (kasvaimet jne) sellaisia joille ei mitään voida, mutta ne tulee hoidattaa ajoissa ja käydä tarkastuksissa säännöllisesti.