Asun kerrostalossa, jossa naapurit tervehtivät toisiaan ja jossa heidän kanssaan voi jutella. Taloon mahtuvat teinit ja vanhukset sekä lapsiperheet. Ihanaa, kun voi oikeasti jutella naapureiden kanssa ja tervehtiä heitä vaikka parvekkeelta ilman että leimataan "kyttääjäksi". ;) Olen aiemmin käyttänyt muita asumismuotoja ja kerrostaloasuminen aluksi vähän "pelotti". Mutta tämähän on paljon sosiaalisempi asumismuoto kuin omakoti- tai rivitalo silloin, kun oikeasti on hyvät naapurit. Itse olen vähän alle 30 ja on kiva, kun voi vaihtaa ajatuksia nuorempien ja vanhempien naapureitten kanssa. Halusin tuoda esille tällaisiakin kokemuksia, koska toisenlaisia tuntuu olevan paljon. ;)
Ihanaa asumista
Vaikka grillaamaan
5544
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jättekiva allihooppa uu-la-la-laa. Jååå jättekiva jååå.
Kyllä kerrostalossa asuminen voi olla kivaakin. naapurit voivat olla ihan jees ja tunnelma hyvä. Sama se on vähän joka paikassa. Jos kohdalle osuu sopiva porukka asuminen luistaa, iästä ei ole niin väliä. Olen kokenut hyvää asumista vuosikaudet, mutta myös sen miten se mukavuus loppuu kun porukka vaihtuu. Ei tarvita kuin yksi hankala naapuri ja kaikilla on kurjaa. Se hankala voi olla rähinöitsijä tai valittaja. Parasta on nauttia ja ottaa kaikki irti silloin kun kohdalle osuu hyvä asumisen hetki. Se on kultaakin kalliimpi silloin jos epäonnekseen törmää ikäviin asuinpaikkoihin.
kaiken kokeneena ja nähneenä allekirjoitan kirjoituksesi.
Vaan kyllä se todella paljon harmittaa kun muuttajien tilalle tulee ihan oikea/t KUSIPÄÄ/t, joille ei kukaan voi mitään ja kestää iät ja ajat ennenkun sellaisista pääsee eroon, joko muuttamalla itse, taikka että ne muuttaa pois.
Niin harmittaa! Meillä oli 12 vuotta hyvä pieni yhtiö, lapset sai leikkiä pihassa ja uudenvuoden raketit ammuttiin yhdessä jne. Perheet kasvoivat ja tilantarve sen myötä. Yksi perhe muutti isompaan ja yksi pari erosi. Tilalle tuli järkky vanhapiika kennelisti ja uskomaton perässähiihtäjä hoitsu perheineen. Alkoi kaiken kattava myllytys, lapset ajettiin pihasta, lappuja alkoi tippua postilaatikkoon ja puhelin soida jopa aamuyöstä kun hoitsu halusi kuulema pilata meidän tulevan työpäivän, koska oli itse valvonut yön kun oli meinannut ajaa pihaan porhaltaessaan lasten päälle... joopa joo. Viimeinen pisara oli kun pienessä yhtiössä tulokkaat saivat valtaa niin paljon, että vastiketta nostettiin enemmistön äänillä ns. yhtiökokouksissa, joita pidettiin satunnaisten talkoiden yhteydessä. Kokouksiin ei tullut kutsua ja päätöksistä ilmoitettiin keltaisilla liimalapuilla. Jäi kaksi vaihtoehtoa: lähteä oikeusteitse hakemaan suojaa ns. yhtiön pätöksiltä tai muuttaa pois. Valitsimme jälkimmäisen.... Painajaisnaapureita edeltävältä ajalta on kuitenkin hyviä muistoja. Lapset saivat ihan varhaisen lapsuuden viettää mukavassa, hyväksyvässä ilmapiirissä. Se on sentään ok-juttu.
ja nyt nautin elämästä ilman ketjuja helisyttäviä moniosaaja-olentoja ...