tapana puhua ääneen yksinään kotona..tyylin että voisin vaikkapa keittää kahvit ja sit pitäis tyhjentää toi pesukone. Ja niin edelleeen.
Onkohan se ihan normaalia yksinäiselle vai pitäiskö huolestua?
Onkohan se ihan normaalia yksinäiselle vai pitäiskö huolestua?
Vastaukset 11
Vanhimmat
lemmikeitä kotona eli oon puhunut niinku niille aina välillä, et meen nyt sinne ja sinne ja teen sitä ja tätä. Nykyään en puhu ääneen mutta huomaan ajattelevani ne asiat kuitenkin päässä niinkuin ne sanoisin jos joku olisi siinä vieressä. Tai ainakaa tietääkseni en sano niitä ääneen :D
Luulen ettei se ole vakavaa, niin kauan kuin tietää olevansa kuitenkin yksin.
haittaakaan ole...tosin se voi olla merkkinä siitä, että seuraa pitäisi saada :)
Kyllä mulla on ollut tapana kans höpistä itsekseni jonkun verran. Ei tietenkään joka ajatusta (tai muuten pölpöttäisin suunapäänä) mutta silleen niinku "ajatuksien vahvikkeeksi"...
normaalia, toista se on mulla, puhun itsekseni ja sen lisäksi tuntemattomille ihmisille.
Huomaan joskus töissäkin puhuvani yksin, mitä pitäis tehdä. Siinä sivussa saatan heittää tuntemattomille jonkun käsittämättömän lauseen. Ei siis minulle käsittämätön, jatkoa vain äänettömälle yksinpuhelulle. Onneksi yleensä sen verran epäselvästi, että voi ajatella kuulleensa väärin. Siinäpä onkin keksimistä mitä vastaa kysymykseen "mitä". :) Enkä edes ole ainoa siellä, saattaa firman maine vähän kärsiä, vaikka ei se ihan sekopäistä itsensä kanssa keskustelua olekaan. Taitaa olla aika helppoa omaksusua sellainen tapa.
puhelen, mutta puheeni on kohdistunut kissoilleni eli ihan tyhjille seinille en puhu, mutta haittaisko sekään mitään? jos on tällai yksinäinen, eikä ole koko päivänä sanonut muuta kun kaupan kassalle kiitos, niin jotenkin sitä on ihan oikeutettu jutteleen ääneen asioita yksikseen. ei siinä mitään epänormaalia, ehkä ihminen yksin taantuu jotenkin lapsen mielikuvitus maailmaan eli leikkiessään keskittyvät ja elätyvät niin jotta puhuvat ääneen, vaikka yksin. miksei siis aikuisellakin oikeus ei "sairaus" jos noin menettelee.
on hyvä jutella, ne kuuntelevat tarkkaavaisesti. Yrittävät ainakin ymmärtää :)
Kyllähän minäkin joskus puhun ei-kenellekään, vieläpä ihan tietoisesti. Pitää kai välillä testata osaako :D.
Kummallista muuten ettei kirjoittelu yhtään vähennä tarvetta puhua. Päin vastoin, tänäänkin tuli juteltua vaikka on "kirjoittelubuumi" meneillään ja muutenkin töissä pitää puhua (eli ei sittenkään tuo testaus kelpaa perusteluksi).
psykologin mukaan se todistaa, että ihminen tarvii kommunikointia jonkun kanssa ja on sosiaalinen eläin ja jos toista ihmistä ei ole, alkaa elää, niin kuin kuitenkin joku muu olisi, puhuu vaikka seinille sitten.
Siksi kaikki erakot ja professorit puhuvat itsekseen, kun ovat niin paljon yksin. Se ei ole epänormaalia, vaan normaaliuden merkki.
Puhuminen ääneen myös jäsentää hyvin ajatuksiaan.
Minäkin puhun itsekseni tai sitten laulan.
Hyvin paljon vietän aikaa yksin. Ja puhun usein yksin. Esim. kun kokkaan, saatan kuvitella olevani tv´ssä kokki, joka kertoo miten ruokaa tehdään.. ja siinä kokatessani selitän fiktiiviselle yleisölle, miten minä kokkaan.
Sitten saatan pitää mielelläni esitelmiä ääneen, esim. kun käsittelen jotain tieteellistä tekstiä, joka pitää oppia. Esiinnyn ikäänkuin opettajana.. yksin huoneessani.
Kissalle olen myös pitänyt esitelmiä. Ei vaan aina jaksa kuunnella, kääntää päänsä pois.. :) Jostain luin, että joku kuuluisa esitelmöijä tapasi puhua lehmille, ovat kuulemma erinomaisia kuuntelijoita.
Minusta yksinpuhelu kotona selventää ajatuksia, se on kuin terapiaa.
Eikä tämä tarkoita sitä, ettäkö joka päivä pälättäisin kotonani. Vaan silloin tällöin.
Kannattaa kokeilla.
Laulelen yksinäni ja jokainen joka kuulee sanat niin tajuaa, ettei tuo voi olla normaalia.
Ei siinä mun mielestä ole mitään outoa, kunhan ei nyt ihan taukoamatta höpötä.
Minä saatan joskus tuumata jotain ääneen kissalleni ja joskus ihan muutenkin. Lisäksi saatan lauleskella tai hyräillä pieneen ääneen. Ehkä se on vain jotain hiljaisuuden täyttämistä, harmiton tapa, en pidä pahana.