hyvä ja paha

Monesti ihminen pyrkii tekemään jostain ikuista vaikka niin ei olisi tarkoitus. Ihminen ei voi luoda tarkoituksia. Ihminen pystyy vaikuttamaan valinnoillansa, mutta pahasta ihminen ei saa tehtyä hyvää, eikä oikeasta väärää. Tarkoitukset ovat olemassa ja ne on aina ollut ja tulee aina olemaan. Tappamisesta ei saa hyvää tai hyväksyttävää, eikä kukaan voi toista siihen pakottaa- edes valtio.

Tunnustan toki valtion tarpeen turvata kansalaisten fyysinen koskemattomuus voimakeinoihin perustuvalla organisaatiolla, mutta jokaisen miehen oikeus kieltäytyä siihen kuulumisesta ajaa ohitse.
088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vinouma kirjoitti:

Monesti ihminen pyrkii tekemään jostain ikuista vaikka niin ei olisi tarkoitus. Ihminen ei voi luoda tarkoituksia. Ihminen pystyy vaikuttamaan valinnoillansa, mutta pahasta ihminen ei saa tehtyä hyvää, eikä oikeasta väärää. Tarkoitukset ovat olemassa ja ne on aina ollut ja tulee aina olemaan. Tappamisesta ei saa hyvää tai hyväksyttävää, eikä kukaan voi toista siihen pakottaa- edes valtio.

Tunnustan toki valtion tarpeen turvata kansalaisten fyysinen koskemattomuus voimakeinoihin perustuvalla organisaatiolla, mutta jokaisen miehen oikeus kieltäytyä siihen kuulumisesta ajaa ohitse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu