Viime yönä en saanut nukuttua taas kunnolla kun mietin, miten voisin hänestä tykätä enemmän ja osoittaa sen.
Mietin miten hän sanoi ettei halua mitään muhun liittyvää ja kuinka nyt uskon sen. Ei kai sitä kaikkee voi haluta. Ja sitten mietin päivällä et hyvähän se on kun jo näin oon päässy tähän saakka.
Paljon sanottavaa olisi, mutta ei kuuntelijaa hänestä. Hänelle vaan haluaisin sanoa ja että hän kuuntelee ja katsoo ja ymmärtäisikin. Ei hänen tarvis sanoo että ymmärtää välttämättä... tai olisi se tietenkin kivempi.
Mietin ja oivalsin etten häntä haluaisikaan nähdä tai siis tavata. Mutta voisin kysyä häneltä että haluaisiko hän mahdollisesti nähdä ja tavata. Sitten jos hän haluaa ni mä saattaisin voida tavata. Riippuu vähän millä äänensävyllä hän sanoisi sen et haluaa nähdä.
Sit mietin et aika moni varmaan tuntisi häntä kohtaan aika samoin. Hän on suosikin lempilapsi. Ei hän tarvitse mitään enempää, hänellä on jo riittävästi kaikkea, kaikkea mitä mä voisin tarjota. Niin hän sanoi, ettei tarvitse.
Kyllä mä tiedän että mulla menee ohi "kaipuu", heti kun saan sellaisen hyvän kaverin/ystävän joka hemmottelee mua riittävästi. Ei mul ole paljon puolustukseks sanottavaa. Olisin halunnut leikkiä hänen kanssa. Sitä mä vaan haluaisin, et voitais olla kavereita ja voisin kokeilla leikkiä hänen kanssa, roikkua hänen hihassa niinku isin hihassa. Näin ensin mainitsin sen, kyllä mä osaan aikuinenkin olla.
Ahdistus on valtava, kun mietin et josko voisinkin, mut sitten että ei. Epäitsekkäämpi haluaisin olla. Kova työ harjoitella sitä näin. Kun haluaisin kysyä häneltä, mut tiedän etten kestä sitä etten saa vastausta. Se sattuu ihan pirusti. Ja jos hän vastaisikin, en olisi muutaku "kuoleman" oma. Mitä se lopulta auttaisi missään, kun ilkeä, kauhea ihminen hän on. Miten hän muka voisi ansaita mut takasin. Ei hän ole sellanen. Kyllä mä silti voisin harkita et tavattaisiinkin, jos hän vie mut kalliiseen ravintolaan ja maksaa kaikki. Ni sit voitais keskustella jos hänellä ny olis mulle mitään sanottavaa. kyllä mä toivoisin et hän ottais yhteyttä, mut se ei taida olla kovin realistista kun ajattelee miten hän murskasi mut. Mut en voi tietää, aika näyttää. Sitä mä täs ny odottelen. Mut se on salaisuus, muuten hän ei ainakaan ikinä ottais yhteyttä. Mut jos hän "tietää" sen jo (kun pitkälle ajattelen), ni hän on jo päättänyt sen ettei ota. Ja jälleen kylmä pakkanen mulle. Mitä hän sanoisi tähän? Miten hän voisi auttaa?
Mietin miten hän sanoi ettei halua mitään muhun liittyvää ja kuinka nyt uskon sen. Ei kai sitä kaikkee voi haluta. Ja sitten mietin päivällä et hyvähän se on kun jo näin oon päässy tähän saakka.
Paljon sanottavaa olisi, mutta ei kuuntelijaa hänestä. Hänelle vaan haluaisin sanoa ja että hän kuuntelee ja katsoo ja ymmärtäisikin. Ei hänen tarvis sanoo että ymmärtää välttämättä... tai olisi se tietenkin kivempi.
Mietin ja oivalsin etten häntä haluaisikaan nähdä tai siis tavata. Mutta voisin kysyä häneltä että haluaisiko hän mahdollisesti nähdä ja tavata. Sitten jos hän haluaa ni mä saattaisin voida tavata. Riippuu vähän millä äänensävyllä hän sanoisi sen et haluaa nähdä.
Sit mietin et aika moni varmaan tuntisi häntä kohtaan aika samoin. Hän on suosikin lempilapsi. Ei hän tarvitse mitään enempää, hänellä on jo riittävästi kaikkea, kaikkea mitä mä voisin tarjota. Niin hän sanoi, ettei tarvitse.
Kyllä mä tiedän että mulla menee ohi "kaipuu", heti kun saan sellaisen hyvän kaverin/ystävän joka hemmottelee mua riittävästi. Ei mul ole paljon puolustukseks sanottavaa. Olisin halunnut leikkiä hänen kanssa. Sitä mä vaan haluaisin, et voitais olla kavereita ja voisin kokeilla leikkiä hänen kanssa, roikkua hänen hihassa niinku isin hihassa. Näin ensin mainitsin sen, kyllä mä osaan aikuinenkin olla.
Ahdistus on valtava, kun mietin et josko voisinkin, mut sitten että ei. Epäitsekkäämpi haluaisin olla. Kova työ harjoitella sitä näin. Kun haluaisin kysyä häneltä, mut tiedän etten kestä sitä etten saa vastausta. Se sattuu ihan pirusti. Ja jos hän vastaisikin, en olisi muutaku "kuoleman" oma. Mitä se lopulta auttaisi missään, kun ilkeä, kauhea ihminen hän on. Miten hän muka voisi ansaita mut takasin. Ei hän ole sellanen. Kyllä mä silti voisin harkita et tavattaisiinkin, jos hän vie mut kalliiseen ravintolaan ja maksaa kaikki. Ni sit voitais keskustella jos hänellä ny olis mulle mitään sanottavaa. kyllä mä toivoisin et hän ottais yhteyttä, mut se ei taida olla kovin realistista kun ajattelee miten hän murskasi mut. Mut en voi tietää, aika näyttää. Sitä mä täs ny odottelen. Mut se on salaisuus, muuten hän ei ainakaan ikinä ottais yhteyttä. Mut jos hän "tietää" sen jo (kun pitkälle ajattelen), ni hän on jo päättänyt sen ettei ota. Ja jälleen kylmä pakkanen mulle. Mitä hän sanoisi tähän? Miten hän voisi auttaa?
Vastaukset 8
Vanhimmat
tunkkinne?
*naur*
Kiitos vaan paljon ja vedä k#teen.
Tunkkiko?
Mun pikkuveli on aina mun puolella, eikä siis kysele tuhmia.
ruususen unta :)
Pitäkää
tunkkinne?
*naur*
ok, pitkästi tekstiä.
2006 :)