valokuvakammo

olen viime aikoina alkanut systemaattisesti tuhoamaan vanhoja valokuvia. kadun hartaasti jokaista kouluvalokuvausta, minullahan oli mahdollisuus kieltäytyä. yhtäkään onnistunutta kuvaa minusta ei ole vielä otettu. nyt reagoin voimakkaasti jos valokuvauksen uhka on olemassa. kaikki kuvat joissa olen tahtomattani on tuhottava tai poistettava jos ne ovat digitaalisia. ainoat mitkä minun on pakko hyväksyä ovat viralliset passikuvat.

minulla ei ole mitään galleriatiliä netissä, ja mitä kuvia sinne laittaisinkaan? ei minulla ole valokuvia bileistä, keikoista tai muistakaan tapahtumista vaikka sellaisissa käynkin. kameraa en omista.

onko kellään muulla samaa? tämä lähentelee jo fobian rajoja.

M20
2397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

väittäkö että olen ainoa

Äänestä
  • Musta ei ole otettu kunnon valokuvaa varmaan sitten ammattikoulun pakollisen luokkakuvan. Joka oli n. 7 vuotta sitten. Koskaan en ole mitään omalärvikuvia ottanut ja intissäkin jätin valokuvat väliin.

    Yhteen aikaan mutsini hätyytteli että pitäs kuva ottaa, että se sais laittaa kaikki mukuloidensa kuvat seinälle. No eipä ole otettu ja meikäläisestä on seinällä vaan joku ruskehtava vauvakuva sisarusteni modernien poseerauskuvien ohella.

    Minkäs teet, vihaan nähdä itseäni valokuvissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


.... kirjoitti:

olen viime aikoina alkanut systemaattisesti tuhoamaan vanhoja valokuvia. kadun hartaasti jokaista kouluvalokuvausta, minullahan oli mahdollisuus kieltäytyä. yhtäkään onnistunutta kuvaa minusta ei ole vielä otettu. nyt reagoin voimakkaasti jos valokuvauksen uhka on olemassa. kaikki kuvat joissa olen tahtomattani on tuhottava tai poistettava jos ne ovat digitaalisia. ainoat mitkä minun on pakko hyväksyä ovat viralliset passikuvat.

minulla ei ole mitään galleriatiliä netissä, ja mitä kuvia sinne laittaisinkaan? ei minulla ole valokuvia bileistä, keikoista tai muistakaan tapahtumista vaikka sellaisissa käynkin. kameraa en omista.

onko kellään muulla samaa? tämä lähentelee jo fobian rajoja.

M20

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu