Puhujan pojista tehdään puhujia ja valta säilyy samoilla suvuilla ja sukuhaaroilla. Onko perää vai näenkö asian väärin.
Aatelinen saarnavirka
löntoon herttua
5374
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oivalluksesi osuu enemmän kuin kohdalleen. Näin valta keskittyy ja keskittyy. Lopulta sillä voi päästä valtakunnallisten suuryritysten ja -organisaatioiden näkyville johtopaikoille.
vakvasti puhuen, rauhanyhdistyksissä ja eritoetn SRK:n johtokunnassa johtokunnan jäsenyydellä pitää olla rajattu jäsenyysaika, esim. kaksi kautta. Näin on monissa yhdistyksissä. Osaaminen, tieto ja valta ei pääse kerrostumaan vain yksille ja samoille ihmisille,
Sellainen kasaantuminen on riski monella tavoin yhdistykselle.
eli ry:n historiikkejä, voi tosiaan havaita joittenkin henkilöiden pitkiä jaksoja vastuupaikoilla. Miksi? He nähtävästikkin ovat olleet niin "hyviä": malliuskovaisia ja siten korvaamattomia.
Joku on saattanut istua jopa yli 20 v. yhteenmenoon!
Enpä yhtään ihmettele kun näille yksille ja samoille "sattuu" tai tulee niitä palvelustehtäviä.
Tähän on tulossa muutos. Olemme tietyillä alueilla alkneet yhdessä miettiä että olisi aika saada vaihtuvuutta, sillä on etu että monella on osaamista. Ja osaaminen ja kokemus kertyvät vastuupaikoilla.
Nykyaikana ei anna hyvää kuvaa jos aina samat edustavat.
muka on.
Ei ainakaan mitaan mita olisi syyta kadehtia. Palvelijoitahan ne ovat.
Onhan siinä valtaa jos voi heitellä ihmisiä helevettiin mielin määrin ja ja kiusata mummoja pitkin yötä.