"Avohoito"?

Siis millähän perusteella kuukausittaista puolen tunnin keskustelua sairaanhoitajan kanssa kutsutaan hoidoksi? Itse olen useamman vuoden käynyt säännöllisesti kuukausittaisessa juttutuokiossa, ja joka kerta olen sanonut elämäni olevan päin helvettiä, ja hoitaja kuuntelee tarkkaavaisesti, jonka jälkeen toteaa :"Jaahas, katsotaanko taas uusi aika sitten kuukauden päähän?" Voitteko löytää tästä jonkun kätketyn, syvällisemmän terapeuttisen merkityksen, joka ei nyt vain jostain syystä ole minulle valjennut? Ainut tarjottu apu elämän aiheuttamiin helvetillisiin henkisiin tuskiin on masennuslääke ja kasa neuroleptejä, joilla on sivuvaikutuksia enemmän kuin piillä desimaaleja (vihje:pii on päättymätön luku). Olen itse sillä kannalla, että ihminen tarvitsisi elääkseen muutakin kuin kasan kemikaaleja. Miksi ei ole esimerkiksi mitään sellaista paikkaa, jonne yksinäinen, kärsivä ihminen voisi mennä juomaan kahvia, pelailemaan playstationia ja juttelemaan niitä näitä, tällaisesta olisi paljon enemmän apua kuin nykyisenkaltaisesta "avohoidosta", jonka merkitys on vain lääkityksen vaikutusten kontrollointi, aivan kuten virkamies vastasi tiedustellessani tällaisen avohoidon tavoitteita. Siis tarpeeksi nappeja nassuun, niin elämän voi unohtaa, silloin sitä ei tarvita, eikä sen puuttumista enää lääkehuuruissa huomaa. Kylläpä on lääketiede kehittynyt pitkälle...
6582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

minullakin! En saa Noista keskustelu tuikioista mitään hyötyä, koska aina terapeutti sanoo jotta "näytät ihan hyvin voivalta tai kyllä Sinä jaksat yms." ja kaikki tämä vaikka miten yritän selittää, että elämä vaikeaa, väsyttää ja mikään ei tunnu miltään. Varmaankin terapeutti kyllästynyt, turhautunut olemassaolooni yhtä paljon kuin minä itse? Vai mistäkö johtuu, ettei viestini mene perille, enkä saa minkäänlaista empatiaa osakseni, vaikken sääliä kyllä kerjää. Ihan sama kun tuol "avohoidos" puhus tyhjille seinille. Mulla vaan masennus/ahdistus lääkitys, ei neurolepteja. Lääkkeitä ei kontrolloida mitenkään, käyn vaan reseptit uusimas ja syön niitä ilman mitään vaikutusta positivisempaan suuntaan. Aika valvomatonta touhua noissa lääkeasioissa lääkäritkin näkyy pitävän. Melkein saa sitä mitä pyytää! Neurolepteja en tarvitse, enkä ole koskaan ollut osastohoidos, johtusko sitten siitä, että mielenterv.hoitajani olettaa mun pärjäävän. Pitääkö ihmisen syödä myrkyllinen annos lääkkeit, mennä vatsahuuhteluun ja osastolle, ennnekuin ihmisen olotilan vaikeuteen uskotaan? Tämmöinen "välinpitämättömyys" ei paljon kannusta yrittää eikä lisää elämänhalua. Itse eristäydyn entisestään, kun en saa tarpeeksi johdonmukaista, kannustavaa ja johonkin toimintaan tai vertaistukeen pääsyä. Meidän paikkakunnalla kyllä on tuollainen mielenterveyspiste, jonne mahdollisuus mennä. Olen käynyt, mutta se on niin sisäänlämpiävä porukka joka siellä pyörii, että tunsin itseni ulkopuoliseksi. Voisivat tällaiset paikat huomioida vastatulleen ja kertoa mitä palveluita/toimintaa/tapahtumia ois tarjolla. Kun ei me kaikki olla niin oma-aloitteisia ja kysyttäs itse mitä tarjolla. Etsi nimimerkki "nappeja nassuun" oisko Teidän paikkakunnalla vastaavanlaista tukipistettä, vertaistukea jospa Sinua onnistas paremmin, kuin minua. Lääketiede on mielenterveys ongelmissa kehittynyt vaan noissa lääke-asioissa muu joito on retuperällä. Tosin yksi puolustus, että meitä mielenterv.potilaita niin paljon, kuntíen resurssit huonot eli jonotus päästä terapiaan (kunnalliseen) vaikeaa ja kestää liian kauan. Me ollaan yhteiskunnalle rasite, joten kait päättäjät odottaa, että poistuttaskin täältä omin konstein niin meistäkin päästäs eroon, vaikkei me itse olla syyllisiä omaan sairauteemme.

Äänestä

Ja jos selaat näitä palstoja, aina löydät sinisilmäisiä ääliöitä, jotka kuvittelevat, että nyky-Suomessa jotenkin "hoidetaan" mielenterveysongelmaisia!

Joka on sitä "hoitoa" (lässyn-lässyn-läätä ja pillereita) saanut, tietää kyllä että avun tai tuen hakeminen on turhaa ja turhauttavaa.

Tekstistäsi päätelleen olet keskivertoihmistä (90-120) fiksumpi, joten siinäpä sitten ongelma! Koko yhteiskunta - armeijaa, terveydenhuoltoa, päätöksentekoa, mediaa myöten - on rassattu 90-nuppisten ymmärryksen & älynlahjojen mukaan, joten frustraatiota piisaa täältä ihmiskunnan 10 %:n vähemmistöstä.

Ei auta kuin etsia oma tie, kulkea omaa polkuaan. Via dolorosa - elinkautinen - whatever...

Äänestä
  • ei todellakaan Suomessa mielenterveys ongelmaisten hoitoon paljon satsata. Kait meidät pitäisi jotenkin eliminoida, kun meistä yhteiskunnalle vaan hirveet kustannukset? Jotkut kyllä saavat jopa Kelan maksamaan psykoterapian, mut toiset taas jätetään ihan oman onnensa nojaan! Melkoinen epätasa-arvo näis mielenterveys hoidois, ikä vai näkökö vaikuttaa siihenkin ja tietysti toi onko tyhmä vai fiksu?

    Äänestä

  • koko elämä kirjoitti:

    ei todellakaan Suomessa mielenterveys ongelmaisten hoitoon paljon satsata. Kait meidät pitäisi jotenkin eliminoida, kun meistä yhteiskunnalle vaan hirveet kustannukset? Jotkut kyllä saavat jopa Kelan maksamaan psykoterapian, mut toiset taas jätetään ihan oman onnensa nojaan! Melkoinen epätasa-arvo näis mielenterveys hoidois, ikä vai näkökö vaikuttaa siihenkin ja tietysti toi onko tyhmä vai fiksu?

    Mä olen saanut Kelan tuella itselleni terapian. Sain sen siksi, että olin kertonut toiveenani olevan työkykyisyyden saavuttaminen. Se on yksi painava syy saada terapia itselleen. Niitä on muitakin syitä.

    Sinulla pitää vain olla itselläsi tahtoa saavuttaa niinsanottu tavallinen elämä. Ulkonäkö ei merkitse mitään tässä asiassa, eikä fiksuuskaan.

    Jos sanot tulevaisuuden toiveeksi, että haluat vaan maata sohvalla, niin huonosti voi käydä. Jos taas sinulla on jotain ajatuksia tulevasta, vaikka kouluun tai työhön meno, niin se on aina parempi.

    Äänestä

  • koko elämä kirjoitti:

    ei todellakaan Suomessa mielenterveys ongelmaisten hoitoon paljon satsata. Kait meidät pitäisi jotenkin eliminoida, kun meistä yhteiskunnalle vaan hirveet kustannukset? Jotkut kyllä saavat jopa Kelan maksamaan psykoterapian, mut toiset taas jätetään ihan oman onnensa nojaan! Melkoinen epätasa-arvo näis mielenterveys hoidois, ikä vai näkökö vaikuttaa siihenkin ja tietysti toi onko tyhmä vai fiksu?

    ..työkyvyttömyyseläkkeelle, ei Kela korvaa mitään terapiaa. Ainoa on lääkekorvaus ja jos käy kuten itselleni, en ole koko "via dolorosan" aikana saanut mitään erikoiskorvausta lääkkeistä enempää kuin muistakaan ja kyllä lääkerahoilla olisin voinut ainakin pari maailmanympärysmatkaa tehdä.
    Terapiat mt:ssa ovat kutakuinkin "rupattelua" sen vajaat 45 min ja sinä aikana hoitajat ehtivät kaahailla entisiä asioita papereista ..ja sitten "aika loppuukin".
    Mihin tällainen nk. "hoito" perustuu?
    Millä tavoin sen voisi ymmärtää auttavan?
    Ei mitenkään! Varataanko uusi aika?

    Äänestä

Kyllä tollanen paikka on. Muurolan sairaala nimittäin.
Joo, kuulostaa kamalalta mut on oikeasti kaikkea muuta. siellä kuunnellaan ja saa tarvittavan lääkityksen, mutta ei ole mikään vanki. saa ulkoilla, käydä kaupungis yms, kunhan pitää kiinni sopimuksista. siellä on myös erilaisia toimipisteitä joissa voi "harrastaa" kaiken laista tekemistä.

Tunnen monta joita on auttanu toi paikka, ja auttoi minuakin kovasti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nappeja nassuun. kirjoitti:

Siis millähän perusteella kuukausittaista puolen tunnin keskustelua sairaanhoitajan kanssa kutsutaan hoidoksi? Itse olen useamman vuoden käynyt säännöllisesti kuukausittaisessa juttutuokiossa, ja joka kerta olen sanonut elämäni olevan päin helvettiä, ja hoitaja kuuntelee tarkkaavaisesti, jonka jälkeen toteaa :"Jaahas, katsotaanko taas uusi aika sitten kuukauden päähän?" Voitteko löytää tästä jonkun kätketyn, syvällisemmän terapeuttisen merkityksen, joka ei nyt vain jostain syystä ole minulle valjennut? Ainut tarjottu apu elämän aiheuttamiin helvetillisiin henkisiin tuskiin on masennuslääke ja kasa neuroleptejä, joilla on sivuvaikutuksia enemmän kuin piillä desimaaleja (vihje:pii on päättymätön luku). Olen itse sillä kannalla, että ihminen tarvitsisi elääkseen muutakin kuin kasan kemikaaleja. Miksi ei ole esimerkiksi mitään sellaista paikkaa, jonne yksinäinen, kärsivä ihminen voisi mennä juomaan kahvia, pelailemaan playstationia ja juttelemaan niitä näitä, tällaisesta olisi paljon enemmän apua kuin nykyisenkaltaisesta "avohoidosta", jonka merkitys on vain lääkityksen vaikutusten kontrollointi, aivan kuten virkamies vastasi tiedustellessani tällaisen avohoidon tavoitteita. Siis tarpeeksi nappeja nassuun, niin elämän voi unohtaa, silloin sitä ei tarvita, eikä sen puuttumista enää lääkehuuruissa huomaa. Kylläpä on lääketiede kehittynyt pitkälle...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu