Ranteestani murtui värttinäluu. Rannetta jouduttiin reponoimaan kolme kertaa ennekuin siirtynyt luun "pala/pää" saatiin kipsattua paikalleen. Nyt kipsi on ollut kaksi päivää poissa. Ranne liikkuu melko hyvin alaspäin n. 75 astetta, mutta ylöspäin vain jotain 10 astetta... Kun kättä venyttää toisella kädellä, tuntuu kuin ihon alla olisi jotain kireitä sidekalvoja jotka repeävät... Onko kellään vastaavia kokemuksia, kuinka kauan tervehtyminen kestää? Millaisia liikkeitä olette ranteella harjoittanut? Kiitos vinkeistä!
Murtunut ranne
Johanna-76
42427
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ilmeisesti juuri tuo ranteen taivutus ylöspäin (siis esim. käsivarsi muuten vaikkapa pöytää vasten) on se kaikkein vaikein liike. Näin minulle on kerrottu.
Kaksi päivää on todella lyhyt aika, minulle on sanottu, että viikkoja menee ennenkuin liikeradat normalisoituvat ja etenkin voiman palautuminen voi viedä kuukausiakin.
Itselläni tuo kaikki on vielä edessä. Mulla murtui pistaleisesti ranteesta molemmat luut eli reponointi ei riittänyt (yritettiin kaksi kertaa). Mulle jouduttiin laittamaan Hoffmanin laite (ulkoiset raudat), jonka toivottavasti saan huomenna eli viiden viikon jälkeen pois. Sitten tilalle tulee vielä mahdollisesti kevytkipsi ja varsinainen kuntoutus alkaa sen jälkeen.
Kait sinä sait hoitopaikasta kuntoutusharjoitukset ja ohjausta?
Sain, tosin vasta kun itse ymmärsin soittaa tk:n fysioterapeutille... Tuntuu olevan pienten kuntien terveyskeskukset mitä on... Voimia sulle käden kanssa!
Tänään tuli 5 viikkoa täyteen ja olin kontrollissa (ortopedi yliopistollisessa).
Valitettavasti tuli vielä 2 viikkoa lisää liikkumatonta rannetta. Sain valita halusinko kipsin (jolloin tämä ulkoinen Hoffmanin leite olisi poistettu) vai pidänkö edelleen nämä raudat. Päätin pitää edelleen raudat koskapa näiden kanssa on helppoa tuo peseytyminen, kun ei tarvi mitenkään suojata, päinvastoin hoito-ohjeenakin on vähintään päivittäinen suihkuttelu.
Toivottavasti sulla alkaa ranne taipumaan joka suuntaan. Ei muuta kuin ankaraa harjoitusta.
mul on kummakki ranteet paketis mitä teen????