Ihminen ei kovin paljon ymmarra iankaikkisuuden asioita eika jumalallisia asioita.
Juhani Uljas kirjassaan @Peltoon katketty aarre@ kertoo mm. Lutherin ajatuksista seka mainitsee mm, etta Raamatussa puhutaan paljon iankaikkisesta elamasta, mutta vahan siita, millaista on iankaikkinen elama. Ja jos esitetyt Lutherin ajatukset ovat oikeita - Lutherkin on sekoillut pohtiessaan, miten saisi AJAN kulumaan iankaikkisuudesssa kun ei ole tyota jne (mutta kyllakin sitten hoksaa, etta AIKA siellakin kylla kuluu kun Jumala avaa salaisuutensa). Eihan siella ole AIKAA. Ei ole koskaan ollutkaan muuta kuin YKSI NYKYHETKI.
Jumalalla on vain yksi nykyhetki.
Vain maassa on aika.
Iankaikkisuudessa ei siis muistella, etta @eilen@ puuhastelin sita ja tata, eika hyoskaan suunnitella, mita tekisin huomemma. On siis vain yksi nykyhetki.
Kerran eras puhuja saarnassaa oletti, etta han pitkaan taalla maassa harjaannuttuaan uskonnollisissa asioissa myos iankaikkisuudessa saattaisi muistaa siita jotakin. Turha toivo.
Juhani Uljas kirjassaan melko osuvasti kuvailee sita, etta me itsekukin olemme oman elamamme ja aikakautemme @vankeja@, sidoksissa siihen aikaan ja maailmaan, jossa elamme - emmeka hevin ymmarra muuta.
Siina vain usein ehka ollaan sivuraiteilla kun esitellaan joku henkilo taikka haastatellaan jotakunta henkiloa, korostetaan sita, etta han on saarnannut jo 50 vuotta - ikaan kuin se olisi jonkinlainen ansio. Jumala ekha haluaisi pyllistaa moisille ihmisansioille. Ristin ryovari kelvannee esimerkiksi monille meista surkimuksista, jotka emme itsessamme mitaan ole.
Televisiosta nakojaan vielakin keskustellaan paljon. Onhan niita nykyaikaisempiakin ja tehokkaampiakin keksintoja. Paljon turhuutta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olisi mukava saada lukea virallinen SRK-näkemys tuhatvuotisen valtakunnan ja iankaikkisen elämän välisistä suhteista. Meikäläiselle ei suoraa vastausta herunut Bibliasta.