aina mielessä!

Mä olen nyt viis vuotta pinnistänyt, ollu juomatta kokonaan, käyny duunissa ja säästänyt. Ja mä huomaan että vaan sitä varten että olis tulevaisuudessa varaa ryypätä. Siis mitään en ostele, säästän vaan, ja mielessä kunnon tykitys sitten joskus.
On tää raittius yhtä panttaamista, mutta menköön nyt silti vielä jonkun aikaa, päivä kerrallaan.
6827
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tehnyt jotain väärin, koska sen jälkeen kun raitistuin olen ollut taloudellisesti tiukemmilla kuin koskaan sitä ennen*). Penniäkään ei ole säästössä mutta laskuja siitäkin edestä. Eikä tämä valitettavasti ole edes vitsi.

En silti vaihtaisi entiseen.

*) Jos tarkkoja ollaan niin parina opiskeluvuotena oli ainakin yhtä tiukkaa ellei tiukempaakin; piti juoda kiljua ja syödä keitettyä makaronia ketsupilla tai pelkkää keitettyä (kuutio-)lihalientä... hyi helvata, se puistatti jo silloin mutta vielä enemmän nyt!

Äänestä

Jo otsikkosi on ilmaiseva, ja vielä mielessä kunnon tykitys sitten joskus. Pelottaa puolestasi jo etukäteen.
Kerronpa esimerkin: Naapurini kanssa tuli aikoinaan otettua kuppia oikein tosissaan. Kun molemmilla oli huikka päällä, hän ilmoitti lähtevänsä taksilla Alkoon kossun ostoon. Minä olin mielissäni. Herra ilmestyi, ja täräytti olohuoneen lattialle kokonaisen korillisen kosanderia, ja sitä urakoimaan.
Koko tivolia en jaksa kertoa, enkä kaikkea muistakaan.
Herra katosi jonnekin minulle epäselväksi ajaksi, mutta ilmestyi verta suusta valuen, joten tilasin ambulanssin. Poliisit tuli heti perässä, kun olin puhelimessa arvellut, että ehkä lyöty. Poliisit tuumasi, että tässähän se ukko onkin.
Oli alunperin kyörätty silloiseen mielisairaalaan, sieltä karkasi, ja naapuritalon rapussa oli katkonut kaatuessaan etuhampaansa. Siellä oli verta riittänyt. Vietiin sairaalaan, jossa kylmästi oli revitty hampaiden tyngät pois, ja takaisin mielisairaalaan. Ja ukko ei takuulla ole koskaan ollut sen mielisairaampi kuin muutkaan.
Siihen loppuivat meidän yhteiset tosijuopottelut hänen osaltaan, ja vielä jäi muutama pullo kossua, mutta naisystävänsä takavarikoi nekin, mikä minua ylen harmitti.
Hän vietti taannoin 50-vee päiviään viiden vuoden raittiuden jälkeen komeat, mutta kalliit implantit suussa. Etukäteen kertoi ottavansa viinaa, mikä minua hirvitti.
Hänpä meni kahdestaan naisystävänsä kanssa omistamaansa saareen mökilleen. Arvelin, että takuulla soutaa sieltä pois hutikassa, ja lähtee taksilla kiitämään.
Homma kuitenkin onnistui, kun oli tomera valvoja paikalla. Synttärit oli vietetty, kuppia otettu, mutta juhlakalu entiseen malliin ei riehaantunut.
Sinukin Retale on suunniteltava se tuleva tykitys hyvin, olosuhteiden on oltava oikeat, ja ehdottomasti paikalla joku täyspäinen ihminen, jolla on sananvaltaa sinuun, muutoin mopedi karkaa helposti.

Äänestä

Kun Sinulla on mennyt noinkin pitkään ilman viinaa, niin kannattaako nyt aloittaa ja tuhlata rahansa?

Minulla oli aina rahaa ja sen takia juuri lopetinkin ryypiskelyn, koska pelkäsin sen tuhoavan ennen pitkää koko elämäni.
Loppuaikoina tein kaikkeni, etten esimerkiksi illalla poikkeaisi kapakkaan. Kerrankin panin pankkikorttini kirjekuoreen ja oma nimi päälle.
Vein alkuillasta kuoren postilaatikkoon, jolloi posti toi sen seuraavana aamuna vasta takaisin.
Illalla kuitenkin poikkesin kapakkaan ja pyysin lähettämään yritykseni nimiin laskun.Kun jokaisessa kapakassa olin tunnettu, niin velaksi juominen onnistui.

Kaikkien koukeroiden jälkeen en nähnyt muuta tietä, kuin lopettaa kokonaan juominen.
Olin suunnitellut, että kun lähdemme kesälomamatkalle asuntoautolla, että sitten teen iltaisin pienet moukut. Tässäkin ketjussa esiintyvä Tri Torvinen sekä sheriffimme olivat sitä mieltä, että ei kannattaisi. Uskoin heitä ja en ottanut ryypyn ryyppyä. Ei kaduta yhtään.

Jos olet viisi vuotta säästellyt, niin oletan, että on aika vaarallista lähteä juomaan. Voi olla, että tulee pitkä putki.

Kuten olen kertonut, minä lopetin ryyppäämisen siksi, että oli aina rahaa. Pelkäsin sen riistäytyvän kokopäiväiseksi lotraamiseksi, jolloin en olisi kyennyt hallitsemaan enää yritystäni.

Äänestä

Mies kävi ekaa kertaa aa:ssa tänään. Viimeiset oli hetket suhteemme kannalta, kun jo hänelle asuntoilmoituksia printtailin. Nyt odotan mielenkiinnolla, kuinka tässä käy, käykö kummemmin kuin ennenkään. Olisi mukavaa tietää, kuinka moni saa sieltä avun. Ja esim. tapahtuuko paljon retkahteluja säännöllisillä kävijöillä. Eihän sitä voi ennustajaksi ruveta, mutta on vaan välillä liian jännää elämä, kun tulevaisuuden suunnitelmat vaihtuu jatkuvasti ja sitä myötä pitäis omat tunteetkin heittää aina tilanteen mukaan äärilaidasta toiseen. Kertokaa, kuinka olette onnistuneet olemaan monta vuotta juomatta!

Äänestä
  • Sinun kannattaa laittaa viestisi alotukseksi, tai päivämäärälliseen ketjuun, jossa ovat ns. tipattomat. Muissa ketjuissa on pääsääntöisesti immeisiä vailla esim. AA-kokemuksia.

    Äänestä

  • viimeisten yli 20 vuoden aikana auttaneen minut pysymään raittiina päivän kerrallaan. Käyn aika usein palavereissa ja joskus luen AA:n kirjoja. Ohjelma on tehonnut minuun, se voi tehota myös mieheesi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


retale kirjoitti:

Mä olen nyt viis vuotta pinnistänyt, ollu juomatta kokonaan, käyny duunissa ja säästänyt. Ja mä huomaan että vaan sitä varten että olis tulevaisuudessa varaa ryypätä. Siis mitään en ostele, säästän vaan, ja mielessä kunnon tykitys sitten joskus.
On tää raittius yhtä panttaamista, mutta menköön nyt silti vielä jonkun aikaa, päivä kerrallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu