Hoitokokouksista

myos keskustella, kait enimmakseen niista 1970-luvun. Silloin yritettiin pyydystaa morkoja, joita ei ollut. Kukaan ei ole viitsinyt tai iljennyt paljastaa, kenen idea semmoinen morkojahti alun perin oli - - - mutta totuushan lienee, etta koko touhun alullepanija tanakin paivana on kristillisyydessa merkittavalla vaikuttajapaikalla. Eraanlainen eriseuran paamies taikka ainakin monien eksyttaja. Kristillisyydessa olleen kasityksen mukaan semmoinen on itse tehnyt itsensa mahdottomaksi autuuteen.
3525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Alullepanija kuoli jo 80-luvulla. Otettiin pois puhujan paikalta 1979.

Äänestä
  • Aivan totta, minunkin ymmärrykseni mukaan Heikki Saari oli koko hoitokokoushärdellin aloittaja. Ja juuri hänet siirrettiin sivuun. Siinä suhteessa täällä haukutaan väärää puuta, kun väitetään, että srk:n nykyjohtajat olisivat vastuussa hoitokokousroihun sytyttämisestä.

    Äänestä

  • incognita kirjoitti:

    Aivan totta, minunkin ymmärrykseni mukaan Heikki Saari oli koko hoitokokoushärdellin aloittaja. Ja juuri hänet siirrettiin sivuun. Siinä suhteessa täällä haukutaan väärää puuta, kun väitetään, että srk:n nykyjohtajat olisivat vastuussa hoitokokousroihun sytyttämisestä.

    Kukaan ei syytä nykyjohtoa, paitsi johdosta niitä, jotka olivat vallassa jo 1970-luvulla. Toisaalta nykyjohto on velvollinen pyytämään menneitten johtajien puolesta anteeksi, niinhän yleisesti "maailmassa" tehdään. Länsi-Saksan johto pyysi natsi-Saksan raakuuksia anteeksi ja Kotimaa-lehden johto pyysi menneitten vuosien ja toisen johdon hyväksymiä kirjoitteluja anteeksi.

    Eikä todellakaan voida sanoa, että yksi ja ainoa henkilö olisi ollut syy, naurettavaa ajatuskin. Eihän yksi mies olisi voinut tehdä mitään, ellei toiset olisi kannattaneet.

    Kuulemani mukaan tämä yksi mies saatiin myöhemmin kuitenkin "pois vallasta" ja hän pyysi pahoja tekojaan toisilta johtoryhmän jöseniltä anteeksi ja olisi halunnut mennä pyytämään myös uhreilta anteeksi.

    Tämän toiset estivät.

    Mutta miksi? Ehkä siksi, että muut olivat syyllistynet samaan ja olisi herättänyt ihmetystä, että vain yksi hoitomies kiertää pyytämässä anteeksi ja toiset eivät.

    Onko muuta selitystä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


on jaksettu kirjoitti:

myos keskustella, kait enimmakseen niista 1970-luvun. Silloin yritettiin pyydystaa morkoja, joita ei ollut. Kukaan ei ole viitsinyt tai iljennyt paljastaa, kenen idea semmoinen morkojahti alun perin oli - - - mutta totuushan lienee, etta koko touhun alullepanija tanakin paivana on kristillisyydessa merkittavalla vaikuttajapaikalla. Eraanlainen eriseuran paamies taikka ainakin monien eksyttaja. Kristillisyydessa olleen kasityksen mukaan semmoinen on itse tehnyt itsensa mahdottomaksi autuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu