Eksän varjo

Ihastukseni rakastaa vielä eksäänsä, ja ajoittain haaveilee yhteenpaluusta. Tämä ei kuitenkaan ole kovin todennäköisesti tapahtumassa, tietääkseni. Kandeeko jäädä tunnustelemaan tilannetta, vai juosta karkuun vielä kun pääsee?

Kokemuksia?
6867
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kerran yhelle ihmiselle, joka kaiketi on muhun ihastunut, että eksäni on vielä mielessä. Osaksi se oli totta ja osaksi ei. Sillä hetkellä olisin ollut valmis antamaan kaikkeni, jotta uusi (2kk) ihastukseni olisi ajatellut minusta samoin, mutta jänistin... Koska en oikeesti uskonut että kyseinen ihminen olisi ollut kanssani tunnustuksineen tosissaan.. Älä siis missään nimessä juokse karkuun, sillä voi olla kyse pelkästä fuulasta. Niin ainakin mun kohdalla oli. En vaan uskalla luottaa ja "tykkäämistunnustus" tuli mulle liian aikasin.

Äänestä

kertonut rakastavansa vielä exäänsä, niin ei siinä paljon tulkinnanvaraa enää ole. Eikö sitä sanota että miehen sydämeen ei mahdu kuin yksi ämmä kerrallaan :)

Äänestä

..jättäisin jutun siihen tai ottaisin vähän välimatkaa ja antaisin aikaa. Voi tulla surua ja ikäviä juttuja, vaikuttaa koko suhteen laatuun ja luottamukseen tulevaisuudessa jos siitä on tullakseen jotain vakavampaa.. Ei kannata kiirehtiä, jos teidät on tarkoitettu yhteen, teillä on vielä aikaa.

Äänestä
  • Hän on niin uskomattoman hieno ihminen ja meidän kemiat soivat hyvin yksiin, joten en millään haluaisi jättää tätä tähän. Hän on sanonut olevansa hyvin ihastunut minuun, mutta ei voi kiirehtiä uuteen suhteeseen, koska nyt täytyy olla itsellinen hetken aikaa. Hän elää nyt itsenäistymisvaihetta, ja haluan antaa hälle siihen tilaa ja aikaa. Silti tykkään niin pirusti hänestä ja itsekkäästi kaipaan lähelleni.

    Sekavaa ja kummallista.

    Ja lisäksi eksä hämmentää hänen päätänsä pohtimalla palatakko yhteen. Ja alkujaan se tyttö jätti mun ihastuksen ihan yhtäkkisesti ilman varoituksen sanaakaan.

    Epäreilua?

    Äänestä

  • Shadow kirjoitti:

    Hän on niin uskomattoman hieno ihminen ja meidän kemiat soivat hyvin yksiin, joten en millään haluaisi jättää tätä tähän. Hän on sanonut olevansa hyvin ihastunut minuun, mutta ei voi kiirehtiä uuteen suhteeseen, koska nyt täytyy olla itsellinen hetken aikaa. Hän elää nyt itsenäistymisvaihetta, ja haluan antaa hälle siihen tilaa ja aikaa. Silti tykkään niin pirusti hänestä ja itsekkäästi kaipaan lähelleni.

    Sekavaa ja kummallista.

    Ja lisäksi eksä hämmentää hänen päätänsä pohtimalla palatakko yhteen. Ja alkujaan se tyttö jätti mun ihastuksen ihan yhtäkkisesti ilman varoituksen sanaakaan.

    Epäreilua?

    ihan yhtäkkiä ilman että mitään on tapahtunut. Voisiko olla että mies ei ole vain halunnut kertoa sinulle eron syytä?

    Äänestä

  • ketään kirjoitti:

    ihan yhtäkkiä ilman että mitään on tapahtunut. Voisiko olla että mies ei ole vain halunnut kertoa sinulle eron syytä?

    Onhan sekin tietysti mahdollista, mutta epäilen vahvasti. Ehkä ihastukseni vain luulee, että hänen eksänsä teki jättämispäätöksen pikaistuksissaan. Monestihan noita asioita voi kuitenkin prosessoida alitajuisesti mielessään useita vuosia. Ehkä ihastukseni eksä löysi jonkun toisen, mutta ei henno kertoa totuutta ihastukselleni.

    Itsekästä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


shadow kirjoitti:

Ihastukseni rakastaa vielä eksäänsä, ja ajoittain haaveilee yhteenpaluusta. Tämä ei kuitenkaan ole kovin todennäköisesti tapahtumassa, tietääkseni. Kandeeko jäädä tunnustelemaan tilannetta, vai juosta karkuun vielä kun pääsee?

Kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu