Lapsi

Tätä asiaa on pohdittava yhdessä.

Meillä pienten lasten huoltajilla on yhteinen ongelma.
7-10 lapset tarvii kavereita ja niitä kertyy tarhasta ja koulusta.

Pihalleni ilmestyy tytön tarhakaveri, jota en tunne, hänellä on äitin kirjoittama lappu mukanaan, että Piian on oltava kotona kello 19:00
Noo huomautan kotiinlähtöajasta hyvissä ajoin.
Mutta oma lapseni karkka huomaamattani hänen mukaansa, enkä tiedä minne.
En voi tuntea lähiön lapsia ja minun on lähdettävä etsimään omaa lastani, jota ei tietenkään löydy, koska on mennyt tuttavansa kotia sisälle.

Kierrän kolme tyntia lähiön katuja löytämättä lastani, ollen valmis hälyyttämään poliisin ja armeijan etsimään häntä, kellon ollessa 22:00 ja siitä yli.

Sovitaanko näin, että vierasta lasta, vaikka hän selittäisi vanhemmilta olevan luvan, ei päästetä asuntoon enään 19:00 jälkeen, vaan " komennetaan" välittömästi suorinta tietä menemään suoraan kotiaan vanhempiensa luokse.

Näin vältetään lukuisat lasten kotiarestit ja vanhempain huoli lastensa etsimisestä.
2721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eihän tarhalaiset voi keskenään sopia , menevätkö ne leikkimään jonkun tarhakaverin luo. meillä ainakin sopii vanhemmat tapaamiset, ja muutenkin tiedosssa kuka tulee leikkimään ja vanhempien puhelin-numerot.
sovittaanko niin että seuraavan kerran kun joku lapsi tulee lapun kanssa leikkimään teille, yrität selvittää vanhemppien nimet ja yhteistiedot, jos ei onnistu lähetä lapsi takaisin kotiin hakemaan täydellisempi lappu.
olet se kyllä sinäkin suhari, kyllä ennen lasten hankkimista pitäisi suorittaa jokin lapsiajokortti ettei kaikki tampiot tekisi lapsia.

Äänestä

Et sinä kyllä nyt ihan tosissaan tuota voinut kirjoittaa, jos lapsi tulee teille leikkimään niin kyllä kait sinä kysyt hänen nimensä? Ei ole kovin hankalaa saada osoitetta selville kun tietää sukunimen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hukassa .. kirjoitti:

Tätä asiaa on pohdittava yhdessä.

Meillä pienten lasten huoltajilla on yhteinen ongelma.
7-10 lapset tarvii kavereita ja niitä kertyy tarhasta ja koulusta.

Pihalleni ilmestyy tytön tarhakaveri, jota en tunne, hänellä on äitin kirjoittama lappu mukanaan, että Piian on oltava kotona kello 19:00
Noo huomautan kotiinlähtöajasta hyvissä ajoin.
Mutta oma lapseni karkka huomaamattani hänen mukaansa, enkä tiedä minne.
En voi tuntea lähiön lapsia ja minun on lähdettävä etsimään omaa lastani, jota ei tietenkään löydy, koska on mennyt tuttavansa kotia sisälle.

Kierrän kolme tyntia lähiön katuja löytämättä lastani, ollen valmis hälyyttämään poliisin ja armeijan etsimään häntä, kellon ollessa 22:00 ja siitä yli.

Sovitaanko näin, että vierasta lasta, vaikka hän selittäisi vanhemmilta olevan luvan, ei päästetä asuntoon enään 19:00 jälkeen, vaan " komennetaan" välittömästi suorinta tietä menemään suoraan kotiaan vanhempiensa luokse.

Näin vältetään lukuisat lasten kotiarestit ja vanhempain huoli lastensa etsimisestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu