Ihqu

Seurustelen, mutta silti ihastuin toiseen. Olen yrittänyt unohtaa ihastukseni, mutta pian taas joudun hänet silloin tällöin ohimennen kohtaamaan...ja se kauhistuttaa jo ajatuksena.

En ole enää teini, joten aikuismaisesti pitäisi pystyä käyttäytymään, mutta tuskin onnistuu, vaan paniikkia pukkaa. Mielestäni tällainen asia pitää pystyä hoitamaan ilman lääkäreitä ja pillereitä, mutta miten??
6468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tunteistasi. huomaat kuinka tilanne kannaltasi rauhoittuu.

Äänestä
  • Done that ajat sitten, ei hirveästi auttanut.

    Äänestä

Minulle kävi samoin. Ah ja voi. Niiiiiiiin ihana on/oli hän. Perhosia vatsassa ja vähän muuallakin niinä kertoina jolloin törmättiin. Pelkkä katse sai polvet hyytelöksi. Pieni kosketus sytytti ihon melkein tuleen.

Mutta kuten sinäkin, meikäläinenkin seurustelee. Siksi pistin lopulta kylmästi pisteen sille hommalle. Tullaan varmasti vielä tapaamaan, ja saan melkovarmasti sydärin kun nähdään ja menen tönkkösuolatuksi saman tien, mutta en enää aio uhallakaan häntä koskettaa... En vaikka kuinka mieli tekisi. Paniikkia pukkaa minullakin, mutta aion sen niellä ja pysyä skarppina.

Ja tiedätkös, se tuo todella hyvän mielen, tuo päätös. Olen erittäin onnellinen oman kultani kanssa nyt, jopa onnellisempi kuin ennen tätä ihastusta. Että silleen. Vahvisti omat tunteeni, tämä pieni kesäflirtti. =)

Tsemppistä sulle, kyllä se siitä!

Äänestä
  • ...se sininen sellainen. Minä en todellakaan ole onnellinen omassa suhteessani joten ei ollut minulta tämä. Jos vaikka sattuisit erehtymään...

    Äänestä

...kuinka välität. Kerro samalla että et halua kuitenkaan loukata nykyistä kumppaniasi, vaikka ne tunteet on...niin. Särjet varmasti sen tytön sydämen varsinkin jos hän on herkkä ja haavoittuvainen...aika vaikea tilanne. Kuulostaa jotenkin niin tutulle. Kuin sinä kirjoittaisit. Minä odotan että näkisin "hänet" pitkän ajan jälkeen ja tulemmekin varmasti näkemään ohimennen kohtapuoliin. Tiedän jo etukäteen hänen sanansa..."pidän susta todella paljon mutta en halua loukata nykyistäni" ja niin on taas yksi rakastava sydän särjetty (särjettiin jo sinä päivänä kun yhteydenpito loppui)...niin karua ja surullista...varsinkin kun itse rakastaa koko sydämestään tätä miestä=(. Mutta olihan se tiedettävissä jo silloin kun ekaa kertaa jotain tunteita tuli pintaan...koko asian mahdottomuus. Itse jään "kitumaan" tähän nykyiseen mitättömään suhteeseeni koska elämäni mies on jo toisen oma =( En halua kenenkään muun kärsivän joten kärsin itse ja kuihdun aikanani pois ilman oikeaa, aitoa rakkauden tunnetta/sielunkumppanin syliä! *kyynel*

EI KIWA=(

Kunhan pystyisin olemaan vain lujana kun tulet taas sinne, enkä rupeaisi kyynelehtimään suoraan silmiesi edessä...niin...

Äänestä
  • Minullakin tuo tilanne on hyvin kimurantti, vaikkakin erilainen kuin sulla. Enää en oikein voi mennä hänelle juttelemaan, puhumiset on vähäksi aikaa puhuttu. Kuitenkin pitäisi pystyä kohdatessa käyttäytymään kylmän rauhallisesti, mutta samalla iloisen ystävällisesti...ei helppoa.

    Ja sitten kun vielä on tällainen jännittäjäpersoona... tekisi melkein mieli vaan pysyä kotona.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


fobia kirjoitti:

Seurustelen, mutta silti ihastuin toiseen. Olen yrittänyt unohtaa ihastukseni, mutta pian taas joudun hänet silloin tällöin ohimennen kohtaamaan...ja se kauhistuttaa jo ajatuksena.

En ole enää teini, joten aikuismaisesti pitäisi pystyä käyttäytymään, mutta tuskin onnistuu, vaan paniikkia pukkaa. Mielestäni tällainen asia pitää pystyä hoitamaan ilman lääkäreitä ja pillereitä, mutta miten??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu