Muista pyhittää lepopäivä

Enkä pidä syntinä tehdä isoa tiliä. Saan viikonlopusta miltei viikon liksan, joten se kannattaa. Muuta en ajattele, jokainen tehköön sunnuntaisin mitä haluaa.

pyhänä.

Käskyjen kohdalla ei ole, eikä saa olla niinkään kyse niiden muodollisesta noudattamisesta ja ulkonaisesta täyttämisestä. Kyse on ennen kaikkea suhteesta; minun suhteestani Pyhään Kolmiyhteiseen Jumalaan ja Hänen ilmoittamaansa tahtoonsa. Jumalan laki kymmenessä käskyssä ja Jeesuksen lausumassa rakkauden kaksoiskäskyssä on Hänen tahdonilmaisunsa, jonka Hän on sanonut meille meidän omaksi parhaaksemme.


Kyse on siis siitä, että meidän suhtautumisemme lepopäivän viettoon yleensä ja sen pyhittämiseen Jumalalle erityisesti kuvastaa sitä, kenen me sanomme olevan elämämme antaja ja ylläpitäjä. Kyse on siitä, että me näin tuomme julki sen, kenestä riippuu meidän hyvinvointimme. Kaikki elämässämme on lahjaa Jumalalta ja lepopäivän pyhittäessämme me näin tuomme Hänelle kiitoksemme Hänen lahjoistaan ja huolenpidostaan – aivan kuten kymmenysten maksamisenkin kohdalla.


Kun me tarkastelemme noita kahta edellä luettua VT:n kohtaa, niin me huomaamme sen, miten erilaisilla seikoilla ne perustelevat sapatin vieton eli lepopäivän pyhittämisen:

2.Moos. 20:8-11 perustelee lepopäivän pyhittämisen maailman luomisella kuutena päivänä ja näin ollen tähän luomisjärjestykseen kuuluvana asiana;

5.Moos. 5:12-15 taas puhuu siitä, miten Jumala vapautti kansansa Israelin Egyptin orjuudesta, työn orjuudesta, kuten joku sanoisi, ja tämän takia Israelin kansan tuli viettää sapattia;


Lepopäivän oikeaan viettoon kuuluu siis kaksi asiaa:
toisaalta luomisjärjestyksen antama malli ja perusta;

toisaalta se kuvastaa Jumalan hyvyyttä, Hänen, joka vapauttaa ihmisen orjuudesta, myös työn orjuudesta.

Sana sapatti muuten tulee heprean kielen verbistä sabat eli lopettaa jonkun tekeminen, lakata jostain tekemisestä. Sapatti annettiin siis ihmisille erityisesti helpotukseksi, ei taakaksi. Työllä ei ollut lupa tyrannisoida ihmisen elämää. Jumalan sapatti osoittaa myös sen, että maailma hallitsee hyvä Jumala, eikä demoninen työn orjuuden pakkovalta.

Toisaalta me näemme jo Jeesuksen aikana, miten ihmisen luonnollinen uskonnollisuus ja synnynnäinen lakihenkisyys oli tämänkin alun perin levoksi ja siunaukseksi tarkoitetun asian kääntänyt päälaelleen; lain vaatimukseksi, jonka noudattamisesta tuli, jos ei nyt aivan mahdoton, niin ainakin hyvin vaikea noudatettavaksi. Tällaisessa tilanteessahan Jeesus lausui nuo tunnetut sanansa; "Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Niin Ihmisen Poika siis on sapatinkin herra" (Mark. 2:27-28).

Entä mitä se on käytännössä? Mitä tämä käsky puhuu meille tänä päivänä?

Puhutaanpa nyt hetki meidän aikamme maailmasta…

Työn sanotaan olevan jokaisen työikäisen ihmisen oikeus. Ihmisen arvoa tunnutaan mitattavan sillä, miten paljon hän kykenee saamaan aikaan. Työnteko on ihmisen elämän sisältö ja sen laadun edellytys – tämän voin todistaa omalta kohdaltani. Kun ajattelen itseäni keski-ikäisenä suomalaisena miehenä, niin luulen, että juuri minun ikäluokkani miehet mieltävät itsensä hyvin pitkälle juuri oman työnsä kautta. Se, mitä teen, määrää sen, mitä olen ja millainen on minun identiteettini. Toisaalta juuri tältä pohjalta me ymmärrämme myös sen, miten raskasta suomalaiselle on jäädä ilman työtä, työttömäksi.

Lisäksi me suomalaiset yleensäkin olemme hyvin työtätekevää kansaa ja ehkä vielä hyvinkin pitkään tällaisen perinteisen protestanttisen työn etiikan lumoissa, vaikka maailma ympärillämme muuttuukin. Tämä ajatteluhan on puettu näiden tällaisten, Raamatusta vapaasti lainattujen hokemien muotoon, kuten:

”otsasi hiessä pitää sinun leipäsi tienaaman” ”joka ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä”.

Tällainen ajatteluhan on minunkin ikäpolvelleni iskostettu lujasti mieleen. Kun katsoo esim. vanhaa Katekismusta v:lta 1914 niin se sanoo asian juuri näin: ”Meidän tulee tehdä työtä sen tähden, että Jumala on niin säätänyt ja että me työn kautta saamme Jumalalta elatuksemme ja tarpeemme sekä sen tähden, että me siten vältämme monta kiusausta ja synnin tilaisuutta”.

Kun sitten kuitenkin seuraamme omaa aikaamme ja ihmisen voimista – oli se sitten hyvin- tai pahoinvoimista – niin meille herää monenlaisia kysymyksiä:
Olemmeko me oikein noudattaneet tätä käskyä?

Onko sitä oikein sovellettu käytäntöön elämässämme?

Olemmeko oikein sekä levänneet pyhäpäivän että pyhittäneet lepopäivän?

Meidän onkin nyt hyvä ottaa esille sanomalehtikatsaus ikään kuin ”tämän ajan ihmisen huutona”, johon meidän kristittyinä on vastattava:

Miten arki eroaa pyhästä?”

kommenttina tähän; historia tuntee kyllä parikin tällaista kokeilua esim. suuren vallankumouksen ajan Ranskasta sekä eräästä nyt jo edesmenneestä kommunistisesta diktatuurista, jossa on joko yritetty muuttaa koko viikkorytmiä esim. kahdeksanpäiväiseksi tai sitten peräti kokonaan luopua tällaisesta ”porvarillisesta humputuksesta”, kuten pyhäpäivän viettämisestä

mikään tällainen yritys ei ole onnistunut; ihminen ei ole siihen joko sopeutunut tai sitten se on osoittautunut ihmiselle niin ylivoimaisen raskaaksi, että se kokeilu on kaatunut omaan mahdottomuuteensa

syy tähän on mielestäni hyvin yksinkertainen; ”Jumalan laki on elämän oma laki”
se on luomisesta asti lähtemättömällä tavalla iskostettu ihmisen geeniperimään ja sitä et pysty ilman väkivaltaa rikkomaan!
mitä se Luther sanoikaan? ”Jumalan laki on elämän oma laki”

näin ollen; kuka ikinä tämän lain syrjäyttää ja jättää huomioon ottamatta omassa elämässään, niin hän tuottaa itselleen, elämälleen ja läheisilleen turmion jo nyt tässä elämässä.


”Levätkää rauhassa”. Tämä Jeesus Nasaretilainen, joka sanoi olevansa ”Sapatin Herra”, sanoi myös oman aikansa uupuneille ja loppuunpalaneille ihmisille: ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä." (Matt. 11:28-30).

Tämä edellä lainaamani vanha Katekismus toteaa, että ”meidän tulee pyhittää lepopäivä siten, että jätämme kaiken sen, mikä estää jumalanpalvelusta kotona tai seurakunnan yhteydessä ja että me erittäin sinä päivänä Jumalan sanan lukemisella ja kuulemisella, rukouksella ja kiitoksella etsimme hengellemme ravintoa ja virvoitusta”. Uusin Katekismus viime vuodelta toteaa tämän saman asian näin: ”Pysähtyminen Jumalan eteen on lepopäivän syvin tarkoitus”.

Käytännön kysymykseen ”emmekö saa tehdä mitään työtä lepopäivänä?”, v. 1914 Katekismus vastaa, että ”lepopäivänä saamme tehdä, mitä kristillinen rakkaus ja välttämätön tarve vaatii”. ”Sapatti on asetettu ihmistä varten, eikä ihminen sapattia varten” (Mark. 2:27), sanoo Jeesus ja jatkaa, että ”on luvallista tehdä sapattina hyvää” (Matt. 12:12). Jeesuksen biologinen veli Jaakob kirjoittaa; ”Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta” (Jaak. 1:27).

Näin me myös saamme vastauksen kysymykseen, jonka alussa esitimme; tulisiko meidän levätä pyhäpäivä vai pyhittää lepopäivä? Kun me suostumme arkipäivän kiireistämme tulemaan Hänen luokseen, niin me saamme levon ja me samalla astumme pyhitetyn lepopäivän viettoon. Käytännössä ymmärrän tämän tarkoittavan Jumalan Sanan ja uskonyhteyden Jeesukseen ja muihin uskoviin viljelyä ja harrastamista yhdessä ja yksikseen; yhdessä koko Jumalan seurakunnan kanssa yhteisessä jumalanpalveluksessa, mutta myös yksin, siinä Sinun omassa hengellisen elämän puutarhassasi, jossa olet kahden Mestarisi kanssa. Myös sitä puutarhaa tulee Sinun hoitaa ja vaalia.

Lepopäivän pyhittäminen, VT:n aikana sapatin viettäminen, on myös uskolle avautuva teko, jolla on oma vissi esikuvallinen merkityksensä. Heprealaiskirjeen kirjoittaja puhuu Jumalan kansan pääsemisestä kerran perille siihen todelliseen Luvattuun maahan, jossa usko vaihtuu näkemiseen kasvoista kasvoihin. Hän sanoo, että ”Jumalan kansalle on sapatinlepo varmasti tuleva” (Hepr. 4:9). Tällä hän tarkoittaa sitä, miten kerran mekin pääsemme todelliseen lepoon kaikista teoistamme. Aivan niin kuin Jumalakin lepäsi seitsemäntenä päivänä, niin tulee meidän ja koko ihmiskunnan kohdalla kerran käymään.