V 40 jarrut

Ensimmäiset jarrupalat vaihdettiin taakse 30 t
kohdalla ja toiset puolivuotta myöhemmin 70t
kohdalla. Kalliiksi tulee ensimmäinen ja
viimeinen Volvo.
10998
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ehkä olisi syytä tarkastaa omaa ajotapaa, sillä
ei Volvo alkuperäiset palat kulu sentään noin
nopeasti.

Äänestä
  • Ajotavan muutoksella saa ihmeitä aikaan.
    Lisää moottorijarrutusta ja pois turhat kiihdytys-
    jarrutus rykäisyt.
    Eipä ole jarrujen kanssa ollut ongelmia.

    Äänestä

Ajotavalla on tosiaan todella paljon merkitystä.
Itselläni on nyt ollut kaksi V40 Volvoa ja
kummassakaan ei ole ollut mitään ongelmia
jarrupalojen kanssa (vanhempi oli vm.1999 ja
uudempi vm.2001). Suosin moottorijarrutusta ja
ennakoivaa ajotapaa, jotka aikapaljon kulkevatkin
käsikädessä. Minua ainakin ärsyttää olla
sellaisen kuskin kyydissä, joka vetää
nastalaudassa aivan viime tinkaan ja sitten
kiireellä liinat kiinni. Tuollaisella ajotavalla
ei voita ajassa yhtään ja auton kaikki kuluvat
osat kärsivät huomattavasti enemmän, kuin
rauhallisesti ajellen. Huollossakin ovat
ihmetelleet autoni jarrupalojen kestävyyttä.

Äänestä
  • Tottakai kannattaa ennakoida ja ajaa siististi.
    Muista kuitenkin välillä tehdä suunniteltuja
    täysjarrutuksia. Pysyvät levyt iskussa, eivätkä
    lähde ruostumaan. Koskee varsinkin takajarrujen
    levyjä, jotka vähällä käytöllä menevät pilalle.

    Äänestä

  • Käyttöäkin kirjoitti:

    Tottakai kannattaa ennakoida ja ajaa siististi.
    Muista kuitenkin välillä tehdä suunniteltuja
    täysjarrutuksia. Pysyvät levyt iskussa, eivätkä
    lähde ruostumaan. Koskee varsinkin takajarrujen
    levyjä, jotka vähällä käytöllä menevät pilalle.

    Tästä 70000 km ja kahden jarrupalojen matkalla
    on matkaa tehty maantiellä yli 90 %. Ajaessa
    käytän vakionopeussäädintä. Ettei jarrut ainakaan
    ole kuluneet jarruttamalla. Tämä jarrujen
    vähäinen käyttökin reilussa vuodessa ei myöskään
    pitäne paikkaansa. 15v. olen autoillut työkseni
    eri merkkisillä kulkuvälineillä yli 60000/vuosi.
    Yleensä ensimmäiset jarru remontit on tehty
    pitkälle yli 100000. Ehkä tässä yksilössäni on
    vain maanantaijarrut. Muuten Volvo on mukava
    matkatyössä.

    Äänestä

Noihan on vielä siedettävät lukemat kun vertaa
mun aikaisempaan Opel Astraan. Auto yksi ekoista
suomeen tulleista Astra 2.0 sport malleista ja
takajarrut vaihdettiin 60tkm aikana 7 (SEITSEMÄN)
kertaa.

Äänestä

huom.Kaasullakin voi jarruttaa..

Äänestä
  • Liikuttavaa tämä Volvo uskollisuus. Volvossa Ei
    voi olla vikaa. Vaikkei huoltokaan pidä jarrujen
    kulumista mitenkään poikkeuksellisena;... kun ei
    enää ei saa käyttää asbestia... . Volvon omistaja
    ON tyytyväinen autoonsa. Kiva on vaihtaa kaikki
    lamput viikon sisällä, kun on VOLVO. Tänään kaikki
    sähkölaiteet kytkeytyi pois, ei se mitään, kun on
    VOLVO. Taitaa sitikka funit olla vielä Pahempia.

    Äänestä

  • paluu VW-konserniin kirjoitti:

    Liikuttavaa tämä Volvo uskollisuus. Volvossa Ei
    voi olla vikaa. Vaikkei huoltokaan pidä jarrujen
    kulumista mitenkään poikkeuksellisena;... kun ei
    enää ei saa käyttää asbestia... . Volvon omistaja
    ON tyytyväinen autoonsa. Kiva on vaihtaa kaikki
    lamput viikon sisällä, kun on VOLVO. Tänään kaikki
    sähkölaiteet kytkeytyi pois, ei se mitään, kun on
    VOLVO. Taitaa sitikka funit olla vielä Pahempia.

    Itse olen ajanut kahdella Volvolla, toinen 240 ja
    toinen V40 ja kummassakaan ei ole ollut
    käytännössä mitään isompaa vikaa.

    Syynä voi olla, että en osta autoa (esim. arvon
    tippumisen takia) koskaan uutena, eli
    kaikki "pikku"viat on korjattu.
    Tai olen onnistunut saamaan EPÄmaanantai
    kappaleen, jos niissä nyt noin paljon vikaa on,
    mitä täällä esim. väitetään.

    Kyllähän tässä on hyvä olla "Volvo uskollinen" ???

    Äänestä

  • FVAF kirjoitti:

    Itse olen ajanut kahdella Volvolla, toinen 240 ja
    toinen V40 ja kummassakaan ei ole ollut
    käytännössä mitään isompaa vikaa.

    Syynä voi olla, että en osta autoa (esim. arvon
    tippumisen takia) koskaan uutena, eli
    kaikki "pikku"viat on korjattu.
    Tai olen onnistunut saamaan EPÄmaanantai
    kappaleen, jos niissä nyt noin paljon vikaa on,
    mitä täällä esim. väitetään.

    Kyllähän tässä on hyvä olla "Volvo uskollinen" ???

    Omalla V40-T4:lla (vm-98)on tullut just 65tkm
    täyteen ja takajarrujen kuluminen taitaa olla
    ominaista tälle autolle, koska kohdallani on sama
    ominaisuus (en sanoisi vika) eli 2. jarrupalat
    olis syytä vaihtaa.

    Pitää hyväksyä, että osat kuluvat. Käytän paljon
    moottorijarrutusta, mutta ei auta tarpeeksi. Auto
    on kuitenkin tällä hetkellä käytössä Saksan
    maaperällä, jossa liikenne on myös aika hektistä.
    Ehkä vaikuttaa asiaan kuten myös
    moottoritienopeudet.

    Varsinaisia vikoja ei autossa ihme kyllä ole
    ollut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Volvon huolto- p... kirjoitti:

Ensimmäiset jarrupalat vaihdettiin taakse 30 t
kohdalla ja toiset puolivuotta myöhemmin 70t
kohdalla. Kalliiksi tulee ensimmäinen ja
viimeinen Volvo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu