Heipä hei kaikille! Olen tässä lukenut useampiakin viestejä, joissa on kerrottu, että lääkitys on aloitettu heti ensimäisen ison kohtauksen jälkeen (siis aikuisista puhun). Itse sain kolme (ne kaikki 2 kk:n aikana), sitten vasta joku alkoi kiinnittää huomiota asiaan. Joka kerran minut kiidätettiin lanssilla eri paikkoihin, mutta potilastietoni olivat kyllä kaikille minua hoitaville saatavilla...
Nyt olen ollut 23.5 lähtien ilman isoja kohtauksia, ja lääkitystäni on nostettu viimeksi 26.6. Tämäkin nykyinen lääkitykseni on volyymissaan pelkästään kliinisten kuvausten ja johtopäätösten perusteella. Lääkityksenalainen EEG ei näyttänyt poikkeavaa. Tosin jo 12.4 pikkuaivoissani havaittiin verisuonten epämuodostuma. Silloin vain lähetettiin kotiin ja "taputettiin pepulle".
Uikuti, uikuti minä!! Osittain käytän teitä nyt voimavaranani, jotta sitten elokuun viimonen päivä muistan uikauttaa kaiken neurologilleni!!!!
Nyt olen ollut 23.5 lähtien ilman isoja kohtauksia, ja lääkitystäni on nostettu viimeksi 26.6. Tämäkin nykyinen lääkitykseni on volyymissaan pelkästään kliinisten kuvausten ja johtopäätösten perusteella. Lääkityksenalainen EEG ei näyttänyt poikkeavaa. Tosin jo 12.4 pikkuaivoissani havaittiin verisuonten epämuodostuma. Silloin vain lähetettiin kotiin ja "taputettiin pepulle".
Uikuti, uikuti minä!! Osittain käytän teitä nyt voimavaranani, jotta sitten elokuun viimonen päivä muistan uikauttaa kaiken neurologilleni!!!!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vai käytät voimavarana voimattomia. Minulla ainakin voimat loppu.
Luin viestisi ja en muista siitä oikeastaan mitään. Mikä siis oli tarkoituksesi... käsitin, että lääkärit eivät tutustu papereihin ennen käyntiäsi. Hmm... no niinhän se taitaa olla, että ei heidän aika riitä kaikkeen. Auttasko jankuttaminen? Kirjoitat itsellesi ensin muistiin kysymykset, lähetät kysymykset lääkärille sähköpostitse etukäteen, keräät kaikki potilastietosi eri lääkäreiltä itsellesi, että voit etukäteen niihin tutustua.
Itse en nyt väsyneenä saa mieleen, että mikä tuo kliininen kuvaus.. puhdas joku?
Verisuonten epämuodostuma... aiheuttaako se kohtauksia? Ainakin verisuonia voi leikata ja joskus on pakko, kun se puhkeaa aivoihin.
Onpas sulla ollut vitsikkäitä lääkäreitä, kun taputtavat pepulle... ehkä eivät voineet vastustaa kiusausta. Käytät muuten sellaista kieltä, että minä en meinaa ymmärtää tai nyt tämä menee minun väsymyksen piikkiin
*Vielä yksi huono vinkki... soita lääkärisi vastaajaan etukäteen viesti ja kerro siihen nopeasti kaikki uikutuksesi, voi olla, että lääkäri muistaa sitten osan siitä*.
Puhu nopeasti lääkärikäynnillä ja anna vaikka tekemästäsi lapusta kopio lääkärille, jotta hänen on helpompi sanella tiedot jälkikäteen koneelle... toivottavasti neuvoista hyötyä... vaikka en itse tohtisi näitä käyttää.
Menestyksekästä lääkärissäkäyntiä!
Kiitos palautteesta. Tarkoittaako tämä nyt sitten, että olet luonut uuden kielenkäyttöstandardivaatimuksen???? Olen pahoillani (samoin kuin ovat useat ystäväni ja sukulaiseni) siitä, että ammattini on tehnyt minusta jo varhain tällaisen kielenkäyttäjän.
Mitä tulee voimavarojen hakemiseen, sitähän täällä tekevät useimmat...
Toivottavasti tokenet voimattomuudestasi:-).
Ei mitään standardeja, väsyneitä jorinoita nuo oli. Mitäs freelanceeraat?
Joo, menen nukkumaan, jotta saan voimia.
*Viimeinkin yksin*.
Väsyneitä olemme varmasti kaikki aina silloin tällöin, jotkut(niin kuin meses. minä) aika usein.
Olen "freenä" kielenkääntäjä!! Apua! Eihän kukaan puhu kanssani!!!!!!!!!!!!!!!! ;))))))))))))))
No, ihan oikeasti, ylitse tämän palstan varsinaisen aiheen, pikkusiskoni teki minulle kyllä tuossa -96 - 97 selväksi, että puheeni on ihan liian "semmoista". Jep jep, opin puhumaan lapsuuteni kieltä, mutta valitettavasti kirjallinen tyylini on TYLSÄ.
Opettelen edelleen, moniakin asioita (näyttää siltä, että opeteltavat asiat enenevät aina vaan) tässä elämässä :))))) Saas nähdä...
AAAppprosen pooo, se "kliininen" = lääkärin havannointiin perustuva :-)) Enhän miekään raukka saanut muuta kuin tällä kyseisellä sanalla perustellun mikälieanalyysin...
"Kuullaan taas" :)))))
oli sellainen joka naisen mieleen sopiva taputtelija:)))))
Asiaakin kirjoittelen -eli kysy ja taas kysy meiltä ammattilaisilta, sillä tyhmää kysymystä EI OLE.
Autamme, jos voimme ja kuitenkin "ehkä" Sinulle sopimattomista asioista saat kuitenkin jonkun ahaa-elämyksen joka on pakko kysyä neurolta.
kohdallani aloitettiin heti diagnoosin jälkeen, mutta mulla olikin ollut kohtauksia jo vaikka kuinka kauan, itseasiassa koko elämäni ajan eli varmasti satoja/tuhansia kohtauksia.
Koita pärjätä, :)