Onkohan b:n sairastajilla jotain yhteisiä persoonallisuuden piirteitä, jotka voisivat selitää sairauden?
Tai muokkaako b persoonallisuutta johonkin tiettyyn suuntaan, oletteko ajatelleet?
Tai muokkaako b persoonallisuutta johonkin tiettyyn suuntaan, oletteko ajatelleet?
Vastaukset 5
Vanhimmat
en tunne muita bulimikkoja nii vaikee sanoo, ite oon kuitenki kontrollifriikki ja teen itelleni listoja ja sääntöjä kaikista asioista...haluan aina pystyä hallitseen tilanteen ja olla ite vastuussa itestäni...ja sit pyörittelen mielessä toisten ihmisten ongelmia ja ajatuksia, sit ahistun, ku en pysty hallitseen niitä tai tekeen mitään...
kerran luin et bulimia tekee ainaki entistä epävarmemmaks ja varmaan myös aika masentuneeks tai vihaseks...kyllähän bulimikolla aina se oma terveys tai ruoka ja minäkuva on tarkkailun alla nii voi se olla aika stressaavaa...
näin mä ajattelen asian, mut eihan kaikil kai näinkään oo...
minä uskon että bulimian sairastumiseen vaikutti se että olen niin ujo ja hiljainen.
minun on vaikea olla ihmisten kanssa, joten voin jäädä kotiin ahmimaan ja oksentamaan.
se on paljon helpompi vaihtoehto.
en tosin haluaisi käyttäytyä näin, mutta en vain pysty menemään ihmisten ilmoille se on kamalan vaikeaa. ahdistaa vain entistä enemmän ja nolaan itseni.
ekaa kertaa tällä sivustolla bulimiasta luen. Tietyllä tavalla tietää sairastavansa, mut joteskin vaikee sanoo edes itselleen (saati sitten muille) että "sairastan bulimiaa".
En tiedä persoonallisuudellesista yhteyksistä.. en mulla oo tarvetta kontrolloida kaikkea tai mitään semmosta. Itse aloiti jotenkin kaiken seurauksena.. mua on kiusattu koulus mun painosta, vaik en ollut edes kuin normaalipainon ylärajoilla, (nyt ymmärrän senkin). Huomauttelu kotona ja koulussa, ilmaan heitetyt "vitsit" ym. ovat saaneet mun inhoon sitä mitä näen peilistä. Oon laihduttanut terveellisesti, mm. jättämällä kaikki herkut pois, itseasiassa kaikki välipalat, ja noudattamalla tarkkoja ruoka-aikoja. olen laihtunutkin niin, mutta se tuntuu/tuntu niin hitaalta..
(sori nyt eksyy asian viereen, mut kerrompahan lyhyesti tarinani)
Sit kun oli "paha masennus kausi", tuntu et kaikki meni päin v.. niin aloin oksentaan pahaa oloani pois, siitä se siirtyi uudeksi laihdutus keinokseni. Huomasin että sain syödä miten paljon halusin, kunhan sitten oksensin vain kaiken pois. Ensin oksensin muutaman kerran, sitten useammin, pikku hiljaa se muuttui lähes säännölliseksi. En vieläkään oksenna päivittäin.. vain kun ahmimista/norm. syömistä seuraava morkkis käy liian kovaksi.
no tässäpä hieman minusta.. kertokaa muutkin omia tarinoitanne..
mullaki...mun painosta huomauteltiin, tosin olin vähän ylipainonen, sit laihutin terveellisesti ja just alko tuntuun nii hitaalta....mullaki tuli masennuskausi se kesti varmaan puolivuotta sit ajattelin vaan et ihan sama ei millään oo välii enää...oisin halunnu kuolla..sit vaan söin ja oksensin...itsekurri ei enää riittänu terveeseen laihuttamiseen...
vihaan vaan yksinkertasesti mun ulkonäköö tai oikeestaan vaan vartaloo ja luonnetta sitä millanen oon...se on varmaan syy tähän...
mä oksennan melkeen päivittäin ja hampaat on ihan pilalla...no buranaa vaan...
tottakai yritän edelleen lopettaa ja eilen ku kävelin sairaalan ohi, ajattelin et vielä joskus mä haen apua...
juu...täs oli mun juttu...
Musta tuntuu, että anorektikot on paljon enemmän kontrollifriikkejä ja perfektionistejä kuin bulimikot. Mulla ainakin on sitä, että oksennan siksi, että en pysty hallitsemaan syömistäni, ja pystyn hyvittämään rötöstelyni oksentamalla ahmimiseni pois. Mulla on maailman surkein itsekuri
Joku puhui siitä, että bulimikot olisivat ehkä vähän normaalia ujompia. Itse ainakin olen kovin seurallinen ja puhelias ja mulla on paljon kavereita. Olen sellainen ilopilleri, joka rakastaa uusiin ihmisiin tutustumista ja yleensäkin kaikenlaista yhdessäoloa muiden kanssa. En koe olevani yksinäinen.
Masennuksesta on myös puhuttu. Itsekin olen oikeastaan ollut jo varmaan vuoden aika masentunut, mutta se ei näy musta mitenkään ulospäin, koska olen aina niin iloinen muiden seurassa. En esutä iloista, oon vaan iloinen, kun muita on paikalla. Mutta sitten kun oon yksin, oon ahdistunut ja itkuisa. Mun masennukseni johtuu mun ulkonäöstä, koska olen liian ruma ja lihava (oikeasti ylipainoinen, 163/70). Luulenpa, että jos olisin laihempi, en olisi enää masentunut. Mulla on kuitenkin kaikki muut asiat hyvin, mutta niin älyttömältä kuin se kuulostaakin, olen ollut jo vuoden masentunut lihavuudestani, enkä silti ole saanut tehtyä asialle mitään. Olen itse asiassa vain lihonut lisää, sillä masentuneena syön enemmän kuin normaalisti.
Luulenpa, että jos pitäisi löytää jotain bulimikkoja yhdistäviä luonteenpiirteitä, niin itse en sopisi kovinkaan moneen niihin. Toisaalta, en ole mikään paha bulimikko, koska olen vielä niin lihavakin.