mua ei oikee kiinnosta mikään.
en saa mitää aikaseks ja ei jaksas lähtee ikinä mihinkää.
väsyttää koko aja eikä tää väsymys lähe nukkumallakaa pois.
päätä särkee usein ja pyörryttää..
kun yritän nukkua en nukahda moneen tuntiin vaan pyörin sängyssä kauan aikaa ennen kun nukahdan.
heräilen tosi usein yöllä… mutta kyllä mä suunnilleen saan nukuttua loppujen lopuksi ihan tarpeeksi.. 3-6 tuntia..
en pidä itteeni kauniina ja haluttavana.
vihaan mun kehoa..
en kelpaa kenellekkään..
oon alipainonen ja paino indeksi on jotai 16-17 ku normaalisti sen itäs olla 20-23
kauheat paineet ku kaikki sanoo et tykkää pyöreistä tytöistä ja pitää olla jotain mistä ottaa kiinni.. en enää tiedä mitä pitäis syödä.. syön itseni aina niin täyteen kun pystyn..
vihaan niitä kommentteja ihmiten suusta kun ”syö enemmän” jne
en kehtaa mennä rannalle ku oon liian laiha.mua hävettää..
enkä mä muutenkaan vois menä rannalle kun viiltelen ja en haua että kukaan huomaa sitä..
tiedän olevani itsetuhoinen,mutta en haluaisi olla..
fyysinen kipu auttaa todella unohtamaan henkisen kivun.. ihmiset sanoo vaan tähänkin tietty että "teiniangstia” ”viillelläänpäs hieman" tai "älä kerjää huomiota".
se tuntuu pahalta
jos ei itse ole kokenut masennusta, ei tiedä miltä toisesta tuntuu
koulussakin on jotenki vaikee keskittyä..
en jaksais aina lähtee kouluun.
haluaisin vaan jäädä kotiin..
siellä puhutaan musta seläntakana paskaa ja virnuillaan että ei tunnu kauhean mukavalta.
lukeminen on nii vaikeeta vaikka luokka ei meluaisikaan..en vaa pysyty keskittyy kunnolla..
ihanaa kun on lomaa niin ei tarvii mennä kouluun mut nyt taas ei ole mitään tekemistä kun ei ole kavereita..
istun vaan joka päivä kotona tekemättä mitään.
ei sitä yksin kehtaa mihinkään lähteä. (äiti aina kyselee et mikse t ikinä lähe mihinkää ulos tai rannalle tai kavereitten luo)
musta tuntuu et kaikki vihaa mua.
mulla ei oo koskaan ollu kun kaks kaveria joita nytkin näen vaan kerran kuussa eikä ne ole edes saman ikäisiä. ne on niin suosittuja omassa kaveriporukassaan että ne ei ehi tapaamaan mua.
tunnen ne koska asuin pienestä asti niitten naapurissa ja oon tuntenu ne yli 12 vuotta..
ne on kolme ja kaks vuotta nuorempia.
ois kiva saaha samaa ikäluokkaa olevii kavereita.
17 vuotiaana voi olla vähän vaikea saa kavereita..
yleensä ne kaverit hankitaan lapsena ja niitten kanssa kaveerataan sitten koko loppu elämä.. mutta ei mulla niitä ollut lapsena. joten ei nytkään.
Niillä mun nuoremmilla ”kavereilla” on niin erilaiset jutut eikä niitten seura aina jaksas kiinnostaa..
mut ei oo ketään muutakaan…
kun oon niitten kanssa tuntuu etten kuulu joukkoon edes..
eräs ”kaveri” laitto just keväällä välit poikki…
se ei kylläkään ollut mikään hyvä kaveri enkä luottanut siihen että sama kai tuo minulle. olen mieluummin yksin.
mutta en halua olla yksin.. oon hirmu yksinäinen.
mut kukapa hauaa tällasen pessimistin kaveri ollakkaa. ehkä musta tuli pessimisti siks koska mulla on niin huono itsetunto.. en vaan pysty enää ajattelemaan mitään positiivisesti.
kai sitä pitää kohta alkaa juttelemaan vaikka seinille kun on niin vaikea ystäviä löytää..´
Netin kautta ei voi kehenkään tutustua (?)kun ei kukaan halua loppujen lopuksi tavata ollenkaan.. se on turhaa sekin
poikiin mä en luota. koska ne kiusas mua eniten peruskoulun aikana.
en ole koskaan seurustellut..ei musta kukaan pidä.
mua on kiusattu päiväkodista peruskouluun...
kaikki vaan sanoo että kiusaaminen loppuu kun ei välitä siitä..mutta ei se loppunut..
olen ollut välittämättä siitä jo liian monta vuotta enkä ole sanonut kiusaajille asiasta mitään..
ihmiset on vaa nii ilkeitä mulle..
mulle nauretaan..
miks kaikki on niin pinnallisia..
JOS joku joskus sattuu sanomaan jotain hyvää musta se on todella outoa
mulle tulee heti ekana mieleen et ”vittuileeks toi” koska peruskoulussa se olis vielä ollu vittuilua.. kukaan ei sanonut mulle mitään kehuja.. haukuttiin vaan.. ja ylä asteella katottiin nenänvartta pitkin kun jotain täytettyä sorsaa..
jos on ruma ni on emmä tälle mitää voi..(pidin itseäni enne kauniina) rumista vanhemmista syntyy ruma lapsi..
mun itsetunto on menny kokonaa...
itsetunto kuitenkin luodaan jo lapsena ja jos on koulukiusattu se tuskin on kovin hyvä. kuitenkin huono itsetunto vaikuttaa elämään koko loppuiän.
mun velikin aina haukkuu huoraksi ja ties mikskä ja arvostelee mua.
mun isää en oo nähny ku kahesti tänä vuonna..se ei haluu nähä mua.se vaa soittelee mun veljelle ja tapailee sitä.
mut ihan sama en mä varmaan edes halua tavata sitä..se on väkivaltanen ja hakkas mua aina pienenä..
(johtuu varmaan siitä et se vihaa lapsia kun ei se enää hakkaa)
se ärsyyntyy niin helposti ettei sille mitää ukalla sanoo ku saa pelätä sitä koko ajan.
mun vanhemmat on eronnu.
asun äidin luona..
äiti huutaa mulle joka päivä ja määräilee mua koko ajan..mun veljen se antaa huidella missä lystää ja antaa sen tehä mitä vaan eikä se ees huolehdi kotitöistä.
me ollaan aika köyhä "perhe" eikä meillä ole varaa harrastaa mitään..
(joten pyydän harrastuksiin rahaa eräältä sukulaiselta..
ei vaan enää edes jaksa harrastaa.. ei jaksa nousta ylös sängystä ja lähteä ulos..)
hyvä et ruokaa saahaan..toimeentulotukea ei heru
mä itken tosi usein..joskus itken itteni uneen..(varmaan se auttaa)
ei voi ajatella mitään kun ajatukset siirtyvät kumminkin masentaviin asioihin
kuullema herkät, ja joilla ei ole paljoa kavereita, on ehkä enemmän masennuksessa, kun sellaset, joilla on paljon kavereita
mua ärsyttää tosi paljon ihmiset, jotka vähättelevät toisten masennusta.
mun serkku sano mulle kun yritin puhuu sille et ei sulla mitää masennusta oo ja jatkoi omia juttujaan..
puhuminen saattaa joskus auttaa, ei kuitenkaan aina, sillä joskus se vain pahentaa asiaa jos puhuu siitä väärälle ihmiselle.
enkä tunnista väärää oikeasta joten en puhu kenellekkään..
en uskalla enkä halua..
musta tuntuu ettei mua kukaan edes ymmärtäis.
masentaa entisestään, että tietää olevansa masentunut
en jaksa enää elää..en jaksa.en halua..en välitä..
eihän toista sais pakottaa elämään,jos ei halua elää
Sanonta ”aika parantaa haavat” ei ole vielä pitänyt paikkaansa..
Ei mun kohdalla. viime vuonna kun pääsin peruskoulusta pois mulla tuli kesällä masennus..
tänä vuonna kun pääsin amiksesta (olin opiskellu siellä vuoden) masennus paheni… viiltely tuli kuvioihin vasta nyt kesällä.. en tehnyt sitä ennen..
”aika pahentaa haavat” näin se musta menee..mun elämässä ei ole mitään mielenkiintoista… mulla ei ole elämää..
en saa mitää aikaseks ja ei jaksas lähtee ikinä mihinkää.
väsyttää koko aja eikä tää väsymys lähe nukkumallakaa pois.
päätä särkee usein ja pyörryttää..
kun yritän nukkua en nukahda moneen tuntiin vaan pyörin sängyssä kauan aikaa ennen kun nukahdan.
heräilen tosi usein yöllä… mutta kyllä mä suunnilleen saan nukuttua loppujen lopuksi ihan tarpeeksi.. 3-6 tuntia..
en pidä itteeni kauniina ja haluttavana.
vihaan mun kehoa..
en kelpaa kenellekkään..
oon alipainonen ja paino indeksi on jotai 16-17 ku normaalisti sen itäs olla 20-23
kauheat paineet ku kaikki sanoo et tykkää pyöreistä tytöistä ja pitää olla jotain mistä ottaa kiinni.. en enää tiedä mitä pitäis syödä.. syön itseni aina niin täyteen kun pystyn..
vihaan niitä kommentteja ihmiten suusta kun ”syö enemmän” jne
en kehtaa mennä rannalle ku oon liian laiha.mua hävettää..
enkä mä muutenkaan vois menä rannalle kun viiltelen ja en haua että kukaan huomaa sitä..
tiedän olevani itsetuhoinen,mutta en haluaisi olla..
fyysinen kipu auttaa todella unohtamaan henkisen kivun.. ihmiset sanoo vaan tähänkin tietty että "teiniangstia” ”viillelläänpäs hieman" tai "älä kerjää huomiota".
se tuntuu pahalta
jos ei itse ole kokenut masennusta, ei tiedä miltä toisesta tuntuu
koulussakin on jotenki vaikee keskittyä..
en jaksais aina lähtee kouluun.
haluaisin vaan jäädä kotiin..
siellä puhutaan musta seläntakana paskaa ja virnuillaan että ei tunnu kauhean mukavalta.
lukeminen on nii vaikeeta vaikka luokka ei meluaisikaan..en vaa pysyty keskittyy kunnolla..
ihanaa kun on lomaa niin ei tarvii mennä kouluun mut nyt taas ei ole mitään tekemistä kun ei ole kavereita..
istun vaan joka päivä kotona tekemättä mitään.
ei sitä yksin kehtaa mihinkään lähteä. (äiti aina kyselee et mikse t ikinä lähe mihinkää ulos tai rannalle tai kavereitten luo)
musta tuntuu et kaikki vihaa mua.
mulla ei oo koskaan ollu kun kaks kaveria joita nytkin näen vaan kerran kuussa eikä ne ole edes saman ikäisiä. ne on niin suosittuja omassa kaveriporukassaan että ne ei ehi tapaamaan mua.
tunnen ne koska asuin pienestä asti niitten naapurissa ja oon tuntenu ne yli 12 vuotta..
ne on kolme ja kaks vuotta nuorempia.
ois kiva saaha samaa ikäluokkaa olevii kavereita.
17 vuotiaana voi olla vähän vaikea saa kavereita..
yleensä ne kaverit hankitaan lapsena ja niitten kanssa kaveerataan sitten koko loppu elämä.. mutta ei mulla niitä ollut lapsena. joten ei nytkään.
Niillä mun nuoremmilla ”kavereilla” on niin erilaiset jutut eikä niitten seura aina jaksas kiinnostaa..
mut ei oo ketään muutakaan…
kun oon niitten kanssa tuntuu etten kuulu joukkoon edes..
eräs ”kaveri” laitto just keväällä välit poikki…
se ei kylläkään ollut mikään hyvä kaveri enkä luottanut siihen että sama kai tuo minulle. olen mieluummin yksin.
mutta en halua olla yksin.. oon hirmu yksinäinen.
mut kukapa hauaa tällasen pessimistin kaveri ollakkaa. ehkä musta tuli pessimisti siks koska mulla on niin huono itsetunto.. en vaan pysty enää ajattelemaan mitään positiivisesti.
kai sitä pitää kohta alkaa juttelemaan vaikka seinille kun on niin vaikea ystäviä löytää..´
Netin kautta ei voi kehenkään tutustua (?)kun ei kukaan halua loppujen lopuksi tavata ollenkaan.. se on turhaa sekin
poikiin mä en luota. koska ne kiusas mua eniten peruskoulun aikana.
en ole koskaan seurustellut..ei musta kukaan pidä.
mua on kiusattu päiväkodista peruskouluun...
kaikki vaan sanoo että kiusaaminen loppuu kun ei välitä siitä..mutta ei se loppunut..
olen ollut välittämättä siitä jo liian monta vuotta enkä ole sanonut kiusaajille asiasta mitään..
ihmiset on vaa nii ilkeitä mulle..
mulle nauretaan..
miks kaikki on niin pinnallisia..
JOS joku joskus sattuu sanomaan jotain hyvää musta se on todella outoa
mulle tulee heti ekana mieleen et ”vittuileeks toi” koska peruskoulussa se olis vielä ollu vittuilua.. kukaan ei sanonut mulle mitään kehuja.. haukuttiin vaan.. ja ylä asteella katottiin nenänvartta pitkin kun jotain täytettyä sorsaa..
jos on ruma ni on emmä tälle mitää voi..(pidin itseäni enne kauniina) rumista vanhemmista syntyy ruma lapsi..
mun itsetunto on menny kokonaa...
itsetunto kuitenkin luodaan jo lapsena ja jos on koulukiusattu se tuskin on kovin hyvä. kuitenkin huono itsetunto vaikuttaa elämään koko loppuiän.
mun velikin aina haukkuu huoraksi ja ties mikskä ja arvostelee mua.
mun isää en oo nähny ku kahesti tänä vuonna..se ei haluu nähä mua.se vaa soittelee mun veljelle ja tapailee sitä.
mut ihan sama en mä varmaan edes halua tavata sitä..se on väkivaltanen ja hakkas mua aina pienenä..
(johtuu varmaan siitä et se vihaa lapsia kun ei se enää hakkaa)
se ärsyyntyy niin helposti ettei sille mitää ukalla sanoo ku saa pelätä sitä koko ajan.
mun vanhemmat on eronnu.
asun äidin luona..
äiti huutaa mulle joka päivä ja määräilee mua koko ajan..mun veljen se antaa huidella missä lystää ja antaa sen tehä mitä vaan eikä se ees huolehdi kotitöistä.
me ollaan aika köyhä "perhe" eikä meillä ole varaa harrastaa mitään..
(joten pyydän harrastuksiin rahaa eräältä sukulaiselta..
ei vaan enää edes jaksa harrastaa.. ei jaksa nousta ylös sängystä ja lähteä ulos..)
hyvä et ruokaa saahaan..toimeentulotukea ei heru
mä itken tosi usein..joskus itken itteni uneen..(varmaan se auttaa)
ei voi ajatella mitään kun ajatukset siirtyvät kumminkin masentaviin asioihin
kuullema herkät, ja joilla ei ole paljoa kavereita, on ehkä enemmän masennuksessa, kun sellaset, joilla on paljon kavereita
mua ärsyttää tosi paljon ihmiset, jotka vähättelevät toisten masennusta.
mun serkku sano mulle kun yritin puhuu sille et ei sulla mitää masennusta oo ja jatkoi omia juttujaan..
puhuminen saattaa joskus auttaa, ei kuitenkaan aina, sillä joskus se vain pahentaa asiaa jos puhuu siitä väärälle ihmiselle.
enkä tunnista väärää oikeasta joten en puhu kenellekkään..
en uskalla enkä halua..
musta tuntuu ettei mua kukaan edes ymmärtäis.
masentaa entisestään, että tietää olevansa masentunut
en jaksa enää elää..en jaksa.en halua..en välitä..
eihän toista sais pakottaa elämään,jos ei halua elää
Sanonta ”aika parantaa haavat” ei ole vielä pitänyt paikkaansa..
Ei mun kohdalla. viime vuonna kun pääsin peruskoulusta pois mulla tuli kesällä masennus..
tänä vuonna kun pääsin amiksesta (olin opiskellu siellä vuoden) masennus paheni… viiltely tuli kuvioihin vasta nyt kesällä.. en tehnyt sitä ennen..
”aika pahentaa haavat” näin se musta menee..mun elämässä ei ole mitään mielenkiintoista… mulla ei ole elämää..
Vastaukset 24
Vanhimmat
näppiksestä, mutta turhaan viiltelet
pessimismi on realismia
todellisuus on julma
"itsetunto kuitenkin luodaan jo lapsena ja jos on koulukiusattu se tuskin on kovin hyvä. kuitenkin huono itsetunto vaikuttaa elämään koko loppuiän."
eikö olekin järkyttävää miten pienestä kaikki on kiinni? 70 vuotta pilalla ensimmäisten 18 takia
aika mädättää haavat, tulehdus leviää ja lopulta seuraa kuolio
tiedätkö miltä tuntuu kun mieli mätänee?
-m21
Kuuleppas, kuulosti kovin tutulta ja se vie sinutkin vielä kohta syvemmin.
Älä odota enää, että tulisi joku joka välittäisi, tai kaikki muuttuisi itsestään paremmaksi.
Ota yhteytta terveydenhuoltoon, sairaalaan, mielenterveysjärjestöön tai koulusi terveydenhoitajaa. Siellä kuunnellaan ja ne ihmiset parantavat ammatikseen ihmisten mieltä. Siihen tarvitaan voimia,
Etsi apua, aika ei itse paranna.
Tiesi tyttö joka määrättiin pakkohoitoon, josta myöhemmin tuli tosi onnellinen.
Jos haluat itsellesi elämän, hae apua! Jos et jaksa enää kärsiä, hae apua! Vain sillä voit saada paremman elämän. Usko minua, kokemusta on. Olen ollut melkein täsmälleen sinun tilanteessasi ja päässyt uuden elämän alkuun hakemalla apua muilta ihmisiltä. Vaikeaa, mutta muutakaan tietä ei ole.
sinusta heikon
tunnustat tarvitsevasi apua
alennut heidän tasolleen
NÖYRRYT
he sanovat: "katsokaa, hän on sittenkin vain ihminen"
pudotus jumaluudesta ihmiseksi on liian kova, niska murtuu
-jumala hyönteisten keskellä :)
Olen eri mieltä, sillä minusta heikko on se, joka ei hae apua. Avun hakeminen vaatii rohkeutta ja voimaa. Oma haavoittuvuus ja heikkous ei ole helppo myöntää, edes itselle. Sanoisin, että OLET VAHVA kun/jos haet apua.
yksin kuin selviän laumassa
haavoittuvuudet ja heikkoudet tiedostetaan itse, sen takia ne osataankin mahdollisimman hyvin peittää ja suojata vihollisen iskuilta
ei niistä eroonkaan pääse mutta ne voi piilottaa helvetin hyvin
ne kun paljastat niin niihin isketään välittömästi ja LUJAA
Ettet ole paranoidi?
heikkouksien myöntäminen ja avun pyytäminen vastaavat paineesta murtumista. muut katsovat vierestä että kauankohan se jaksaa. jos jaksaa kuolemaansa saakka niin voi todeta että siinä oli vahva yksilö.
eivät ole puolellani
vaiheessa ei ole ketään enää katsomassa vierestä.
olisi saada ihmiset puolelleen?
miellyttää
kaikkien kaveri ei ole kenenkään kaveri
kaiken merkitys lakkaa
on kuitenkin matkaa viholliseksi
on yhtä kuin vastaan
Sveitsi et voi olla
mustavalkoinen. Suurinta osaa ihmisistä ei kiinnosta varmaan pätkääkään
alottakaa ihmiset oma keskustelu jos huvittaa mut tarvii tänne tulla hillumaan...loppujen lopuksi tohon mun keskusteluun ei ole vastannut kuin kaksi
Ei ollut tarkoitus sekaantua, kiinnostuin vain selvittelemään tuon toisen aivoituksia.
Mielestäni tarvitsisit ystävän, joka kuuntelee sinua. Jolle voit kertoa huolesi. Johon luotat.
Joskus hoitoon hakeutuminen on epämiellyttävää ja ei välttämättä ole edes hyväksi.
Tarvitset hyvän ystävän, minäkin tarvitsen.
ystävä? mikä se sellainen on? kaikki pitää muakuitenkin ihan typeränä ja sanoo ettei mulla mikää oo tai jotai..enkä mä mihinkään terveyskeskukseen uskalla mennä
Se on kyllä ihme, kuinka vaikeaa sitä on löytää sellaista ystävää, johon luottaisi ja jonka kanssa keskustella vaikeistakin asioista. Mistäpäin te yksinäiset masentuneet kirjoittelette?
Hyvä ystävä on ihminen, joka kuuntelee toisen surut ja murheet. Hyvä ystävä auttaa aina vaikeina hetkinä.
Minä voin olla sinun ystävä. Jos haluat jutella kanssani, minä kuuntelen. Mailini on [email protected] , saat tarvittaessa sitä kautta minun meseosoitteeni.
Olen itsekkin masentunut, joten olisi erittäin mahtavaa saada ystäviä vaikka mesessä, joilla on samoja ongelmia. Myös muut masentuneet voivat mailia pistää
ei jaksa elää
joo musta tuntuu elämä tällä hetkellä aika samalta.mikään ei kiinnosta,paitsi sali ja se onkin ainoa plussa, mikä mun elämässä tällä hetkellä on.ihmiset on niin mukavia ja kavereita kun niiden kanssa "juttelee" mut selän takana puhutaan paskaa...ja kokemusta on.vanhemmatkin aina ihmettelee miksi en käy missään, mut eihän mulla oo mitään prk kavereita kenen luo mennä.isäkin aina sanoo, et se on hyvä, et sä et käy paljoo missään ni et pilaa elämääs viinalla...ei helvetti ei sekään paljoo mistään tajuu.mut yritetään jaksaa, kai tää joskus helpotaa..2 viikon päästä alkaa opiskelut eli yks helvetin murhe lisää.nyt nukkumaan ei mulla muutakaan oo, vaikka kaikki ns. normaalit on ulkona tai jotain la iltana, mut en minä