Täysikuu ja susi

Täysikuu paistoi pilvettömältä tähti taivaalta. Oli talvi ja aivan älyttömän kova pakkanen kun tarvoin läpi lumihangen. Olin päättänyt ottaa oikotien ison pellon läpi joka oli tietty polviin asti täynnä puuterilunta . Kuu paistoi kirkkaana joten näin oikein hyvin, kun hengitykseni lämmin höyry katosi ilmoihin. Kaaduin äkkiä lumeen, sillä jalkani takertui johnkin. Aloin kaivamaan jalkaani irti hangesta, kun näin pienen varjon laskeutuvan hankeen korkealta kukkulalta. Kukkulan päällä seisoi hopeinen susi joka katsoi alas mäkeä suoraan silmiini. Sen turkki heijastui kuun valoon kun se päästi ilmoille surullisen ulvahduksensa. Olin niin lumoissani hopeisesta sudesta etten ollut huomannut, että iso lauma muita susia ilmestyi ympärilleni metsästä. Olin saarroksissa niiden keskellä ei ollut mitään paikkaa minne paeta. Nousin seisomaan, kun ssudet rupesivat lähenemään, olin varma, että se olisi loppuni. Mutta äkkiä hopeinen susi ilmestyi metsän siimeksestä ja kaikki muut sudet istahtivat hankeen jääden katsomaan minua. Hopeinen eläin lähestyi minua. En uskaltanut liikkua, joten eäin vain lähestyi minua. Se tuli hyökkäys etäisyydelle ja minä vain suljin silmäni toivoen, että se olisi pian ohi. Ei tapahtunut mitään joten avasin silmäni. Susi seisoi askeleen päästä minua. Hengitykseni oli kiivas mutta rauhoittui pian, kun tiesin ettei se tekisi pahaa. Susi Katsoi minua silmiini ja niistä heijastui outo hohde kuten kaksi kirkasta tähteä. Ojensi käteni tajuamatta mitä tein. Eläin ei liikahtanut vaan antoi kätni lipua pitkin sen hopeista päätä. Se ojensi minulle tassunsa ja otin sen käteeni. Pian huomasin minun valkoisen lapasen muuttuneen punaiseksi, se oli satuttanut tassunsa. Käänsin tassua varoen, mutta se ulahti silti kivusta. Susi rinki ympärillä rävähti heti pystyyn ja lähti tulemaan kohti hampaat esillä. Susi urahti uudemman kerran ja lauma perääntyi paikoilleen korvat silti tarkkana. Tassuun oli jäänut iso lasin sirpale, joten kiskaisin sen pois äkkiä ettei sesattuisi pitkään. Susi päästi ilmoille verta hyytävän huudon, joka loppui samantien. Taskussani oli onneksi puhdas liina, joten kiepaisin sen tassun ympärille pitäen yhä lasia kädessäni. Susi katsoi minua pitkän tovin silmiini, nuhkaisi kättäni ja lähti kohti metsän rajaa. Puitten yläpulella olevalla mäellä näkyi pian hopeisen suden hahmo joka päästi ilmoille saman kutsun ja kaikki muutkin sudet katosivat yksitellen takaisin metsään. Viimeisenä katosi hopea. Hiljaisuus laskeutui metsän kun mitään ei olisi tapahtunut, mutta ainoastaan jäljet ja lasin sirpale sekä pieni läikkä verta todisti muuta. Avasin nyrkkini, lasinsiru oli poissa tilalla oli hopeinen sudenhammas mihin oli kaivertunut lumihiutale. En tiennyt mitä ajatella, kun jatkaa vain matkaa. Täysikuun taikaa, ajattelin. Olin varma siitä että törmäisin vielä joskus tähän hopeiseen suteen ja laumaa,mutta se jäisi mysteeriksi milloin tai miten..........