että lapsenlapset eivät ole muistaneet merkkipäivääsi? Olin kyllä matkoilla, tiesivät syntymäpäiväni, mutta eivät edes onnitelleet. Olipa tosi loukkaavaa, varsinkin kun näitä samaisia lapsia olemme puolisoni kanssa hoitaneet, vaatettaneet ja kouluttaneet (isänsä oli alkoholisti) vuosia, vuosia...
Kommentoikaa... Kiitos!
Taidan vain olla katkeroitunut vanhus, ja nuoruus se jyllää, kun on saanut kaiken...
Kommentoikaa... Kiitos!
Taidan vain olla katkeroitunut vanhus, ja nuoruus se jyllää, kun on saanut kaiken...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Asettelehan nuorille tuollaisia muistamisvaatimuksia, niin alkavat karttaa sinua oikein tosissaan. Loppuelämä on tietysti sitten hiljaisempaa.
Olen hyvin pahoillani puolestasi Pohjankukka
Olen kuulluut liian paljon tarinoita,joissa lapset,tai lapsenlapset eivät muista enää vanhusta tavallisesssa arjessa,saatika merkkipäiviä. En ymmärrä heidän ajatusmaailmaansa. Toivon,että jaksat arjessa ja ettet kanna suurta kaunaa heitä kohtaan,vaikka olet itse aikoinasi heitä auttanut ja hoitanut.
Katkeruus vie loputkin voimat,kuten varmasti tiedät. TOIVON SINULLE VOIMIA JOKAISEEN PÄIVÄÄSI JA MUISTA,MEITÄ KOHTALONTOVEREITA PIISAA!!!IKÄVÄ KYLLÄ.
Lapsetkaan ei muista saati lalsenlapset! Minulla on onnekseni ystäviä ei montaa,mutta kuitenkin! Me vanhat naiset keskenämme muistamme toistemme juhlapäivät (juomme teetä ja syömme leivokset),sillä itse sitä itselleen juhlan tekee.
vastauksesta! Koetetaan vaan ymmärtää nuoriamme. Laritsa M:lle: Eihän liene vaatimusten esittämistä, jos mielessään odottelee onnitteluja näiltä "omiltaan" varsinkin, kun sähkeitä ja kortteja tuli paljon muilta sukulaisilta ja ystäviltä. Pahoitin kyllä mieleni kovasti lastenlasteni (2) käytöksestä.
Onneksi jaksan vielä harrastaa liikuntaa ym. ja ystäviäkin ja sitä omaa elämää vielä on. Ja sehän on selvää, että "kruunua" emme tekemisistämme saa - minä en ole sellaista odottanutkaan, pientä kohteliasta elettä vain. "Onnea, mummo" -- olisi hyvin riittänyt!
Sisarpuoleni ja hänen kaksi tytärtään laiminlyvät rakkaan läheisensä melkein tyystin. He olivat olevinaan huolehtivaisia silloin kun mummun omaisuus oli vielä jakamatta, mutta kun saivat rahat ja muuta omaisuutta, niin jo muuttui ääni kellossa.
Ellemme me veli ja siskopuolet kävisi tervehtimässä ja kutsuisi häntä luoksemme, hän olisi sukulaistensa taholta kuin syrjään sysätty, uhohdettu.
Laritsa on heitellyt noita kommenttejaan ja tule tekemään, niin kauan kuin palstoille kirjittelee.
Älä välitä! Meitä ymmärtäjiä on enemmän kun tuomareita ja "lyödyn mieltä lyöviä."
Voimia Sinulle!
En muista edes itse syntymäpäivääni, saatikka sitten toisten syntymäpäiviä, enkä todellakaan odota että joku muistaisi minua.
Olen kieltäytynyt esim. äitienpäivän vietosta.
Äitienpäivä on aina kun poika tulee moikkaamaan, eikä silloin kun sen näkee almanakasta ja aiheuttaa huonoa omaatuntoa niille, joitten päivyriin on unohtunut tehdä merkintö tuosta tärkeästä päivästä.
Mielestäni spontaanit muistamiset tuntuvat aidommilta kuin velvollisuudesta tehdyt muistamiset.
Mutta asioitahan voi nähdä ja tuntea niin monelta kantilta.
Olen myös sillä tavoin poistunut kuvioista ettei minua tarvitse ajatella. Minä ajattelen ja muistan lapsia ja lasteni lapsia monin eri tavoin.
Lellinkö heitä liikaa? Ei heidän minua tarvitse muistaa, vaan minun heitä.
Totta on kun sanot, että asioita voi nähdä ja tuntea monin tavoin. Mutta minäpä teen tuon saman kun sinäkin, että lopetan tuon äitienpäivän vieton - kiitos ideasta. Aina olen tuntenut olevani jotenkin vaivautunut tuosta juhlasta. Olen äiti ja mamma siinä kylliksi. Minä ajttelen jälkeläisiäni ja rukoilen heidän puolestaan. Eläkööt he elämäänsä. Minä olen heille aina ollut. Joskus he tulevat minut muistamaan syvemmin ja muistelemaan. Lapseni käyvät ja soitellaan. Lastenlapset vastaavat sp-viesteihini, joita silloin tällöin lähetän heille (en turhan usein). Tokko lapsenlapseni tietävät edes syntymäpäivääni (17 ja 18v). Mammapa muistaa heidän synttärinsä. Sitten joskus, Luoja tietää, he käyvät jouluaattona ja äitienpäivänä haudallani jossa lepään papan vierellä.
Minäkin olen lopettanut äitienpäivän vieton jo aikaa sitten. Minusta se on korkeintaan nuorten perheitten juttu, jos sitä haluavat, minä tunsin itseni vain kiusaantuneeksi.
En juhli muitakaan merkkipäiviäni, joskus leikillään juodaan nimpparikahvit ystävien kesken, jos muutenkin tavataan.
Miehelleni olen järjestänyt juhlat, kun täytti pyöreitä vuosia ja niin halusi.
Lapset ja lapsenlapset muistavat, kun heille sopii. Sähköposti usein riittää.
He ovat ehkä vain unohtaneet eikä sen kummenpaa. Riippuu aika tavalla perheestä ja suvusta, miten paljon syntymäpäiviä muistetaan.
Minä olen aika yllättynyt, jos joku muistaa syntymäpäiväni. Yleensä joku muistaa, mutta eivät läheskään kaikki. En minäkään muista toisten syntymäpäiviä, vaikka merkitsen niitä kalenteriin. Sitten vain huomaan, etten olekaan katsonut kalenteria.
Älä turhaan pahoita mieltäsi tällaisesta asiasta. Niin voi käydä kenelle tahansa.
Eri asia on, jos lapsenlapsesi muuten ovat osoittaneet mieltään. Toivottavasti ei. - Voithan kutsua heidät "myöhästyneille syntymäpäiväkahveille", ja ladata sillä vähän paineita heidän päälleen.
Jos on kysymyksessä pyöreä vuosi, niin sitten asia on kyllä vähän eri näköinen. (Minua nolottaa vieläkin se, että toistakymmentä vuotta sitten onnittelin erästä henkilöä 75-vuotispäivästä, kun itse asiassa hän täytti 76.)
Ei tuo ole mitään ihmeellistä.
En ole vielä saanut omilta pojiltani onnittelua, en jouluna, en äitienpäivänä enkä syntymäpäivinä.
Yksi pojantytär muistaa aina, muut ei koskaan. Olisiko miniöillä sormet pelisssä??????