HP & Uusi kilta

Yavanna

Usva leijui talojen ympärillä ja sen kosteat lonkerot kietoutuivat Harryn ympärille. Hän asteli pitkin Kalmanhankujaa ja mietti kaikkea tapahtunutta. Melkein kuin huomaamatta hän oli saapunut Kalmanhanaukio kahdentoista eteen.
Harry nousi ylös nuhjuiset porrasaskeleet ja avasi oven. Heti eteisen täytti vanhan naisen ääni, joka syyti solvauksia Harrylle.
”Äh, olin unohtanut tuon.” Hän mutisi astuessaan pieneen synkkään eteiseen.
”Vaiennu.” Harry sanoi ja osoitti sauvallaan vanhaa naista esittävää taulua, joka ihme kyllä vaikeni.
Talo tuntui tyhjältä ja hiljaiselta. Jokainen tavara ja huone toi Harryn mieleen muistoja, jotka saivat palan nousemaan hänen kurkkuunsa. Kaikkein kipeimmin häneen koski, kun hän jäi katsomaan huonetta, jossa Sirius oli asustanut vapaan elämänsä viimeiset päivät Hiinokan kanssa. Nyt huone oli tyhjä, lukuun ottamatta kanan luita ja muutamia harmaita höyheniä lukuun ottamatta.
Sirius oli poissa, eikä hän palaisi koskaan, sen Harry tiesi. Hiinokka taas oli Hagridin hoivissa. ’No Hagrid ainakin oli tyytyväinen.’ Harry ajatteli ja naurahti hiljaa.
Hän kääntyi huoneen ovelta ja sulki oven perässään ja asteli keittiöön, missä hän istahti pöydän ääreen.
Pöydällä oli vanhoja lehtiä ja joitakin papereita, jotka olivat kiltalaisilta jääneet, kun olivat kiireessä lähteneet ministeriöön.
’Niin, Kilta.’ Harry ajatteli. ’ Toivottavasti he tulevat.’
Hän oli ennen lähtöään Likusteritieltä lähettänyt viestit killan jäsenille, sekä uskollisimmille AK:n jäsenille ja kutsunut heidät kokoukseen.
Ginnykin tulisi, vaikka Harry toivoi, että tämä olisi jäänyt kotiin. Harrya hymyilytti kirje, jonka Possu oli tuonut Ginnyltä.

Rakas Harry

Minä tulen killan kokoukseen, halusit tai et. Minun on päästävä pois kotoa, sillä Liman häähössötys käy pahasti hermoilleni. Jos en pääse edes vähäksi aikaa eroon Limasta, niin minä vielä noidun hänet ja siitä taas äiti ei pitäisi. Äiti ei pääse tulemaan kokoukseen ja lähettää sinulle terveisiä.
Pääsisihän äiti, jos hänen ei tarvitsisi auttaa Fleuria.
Minulla on ollut kauhea ikävä sinua, nähdään pian. En malttaisi odottaa luoksesi pääsyä.
Rakkaudella, Ginny.

Niinpä niin, sellainen Ginny oli, päättäväinen ja leiskui kuin tuli, kunnes sai tahtonsa lävitse. Se kai sai Harryn rakastumaan, tuohon punapäiseen nuoreen neitoon. Harrya hymyilytti hänen ajatellessaan Ginnyä kaiken sen häähössötyksen keskellä ja noitumassa Fleuria rupisammakoksi.
’Tosiaan Bill ja Fleur menisivät naimisiin, mikä on hyvä sillä näinä aikoina on hyvä saada jotakin iloisempaakin ajateltavaa.’ Harry ajatteli ja hätkähti, kun ovelta kuului kolkutus, joka sai muotokuvat taas huutamaan.
”Ole hiljaa.” Harry sähähti muotokuvalle mennessään avaamaan ovea. Muotokuva vaikeni ja Harry avasi oven.
Rappusilla seisoivat Ginny, Luna, Neville, Fred, George, Ron ja Hermione.


*********

Jatkanko? Asiallista kommenttia/palautetta kiitos.
Häiriköt pysyköön poissa...

9

1003

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OpettajaLordi

      Pilasit päiväni tällä lapsellisella kirjoituksella.

    • hyvä hyvä

      jatka vvan se oli ihan hauska.. hieman huumoria:)

    • ---

      Jatka vain. Hyvä oli. :) Hyvinkirjoitettu koko tarinan alku.

    • black_fan

      ..jatka vaan. Ei se mikään kamala ollut.

    • ginnyW

      mutta jätä toi rowlingille.. aika.. tekstiä..

    • mrs snape 94

      Ihuna! repesin tälle: "Harry nousi ylös nuhjuiset porrasaskeleet ja avasi oven. Heti eteisen täytti vanhan naisen ääni, joka syyti solvauksia Harrylle.
      ”Äh, olin unohtanut tuon.” Hän mutisi astuessaan pieneen synkkään eteiseen.
      ”Vaiennu.” Harry sanoi ja osoitti sauvallaan vanhaa naista esittävää taulua, joka ihme kyllä vaikeni. *hahahhah* Jatkoa ehdottomasti!

    • ...

      mikä juoni? en tajunnu, kirjotatko killan teekutsuista vai? ois voinu olla vähä enemmän kerrontaa jo heti aluksi. en tykänny.

    • taranee2

      Jatka vaan, tosi hyvin kirjoitettu tarina.

    • Nimetön

      jatka jatka! Sit GinnyW:llä on ilisää valittamista... :) Ei pahalla!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      137
      3546
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      55
      3121
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2584
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      115
      2141
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      171
      1786
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      31
      1346
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      54
      1172
    8. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      953
    9. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      110
      923
    10. Polvinen hylkäsi Persut

      Polvinen teki ratkaisun, lähti Persujen paraati paikalta. Moni on jättänyt puolueen tavallisten kansalaisten joukosta.
      Kajaani
      158
      922
    Aihe