"
Mulle kerran sattui, että ihan aikuisen näköinen mies räjäytti ilotulitusraketin - eikä tasan ollut uusivuosi edes suunilleen - yleisellä kentällä, vaikka näki mun tulevan koiran kanssa.
Pakko tunnustaa, että mulla oli äärimmäisen huono päivä, sakuni säikähti sen verran että "kysyi toimintaohjeet", eli otti tietynlaisen katsekontaktin.
No minä johtajana "ratkaisin ongelman" ja käskytin "pistää ukkoon vähän vauhtia". Ja hörötin ääneen, kun koira tosiaan pisti ukkoon vauhtia, harvoin näkee kaljamahaisen äijän pinkovan niin kovaa karkuun. No koira saavutti ja tönäisi äijän maahan, kiinni ei käynyt kun ei nähnyt ukolla suojahihaa. Yhä höröttäen kutsuin koiran pois, ukko ei uskaltanut edes suutaan avata..
Tuomitkaa vapaasti, mutta hetkeäkään en ole katunut.
Tärkein unohtui: koiralle ei tasan jäänyt traumaa, säikähdys "kuitattiin" toiminnalla. Monta kertaa jälkikäteen koira oli ihan intona menossa samalle kentälle, jospa siellä olisi taas ollut ukko, jota vähän vauhdittaa
-paha, paha minä -

Vastaukset 4
Vanhimmat
http://www.lemmikkipalstat.net/foorumit/Forum20/HTML/140703.html
Katsokaapas itse. Tämän tyypin osanotto löytyy lähempää keskustelun loppupäätä.
"
"Ei vaan oikea tapa olisi jatkaa matkaa kuten ennenkin. Koirahan katsoi suhun kysyen että mitäs nyt. "
No on ihan varmasti myöhäistä leikkiä, ettei pelästynyt, kun on jo hypännyt ilmaan. Koiraa ei voi huijata, kyllä se huomaa ihmisen säikähdyksen.
Ja vielä älyttömämpää on jättää koira tekemään omia ratkaisuja, kun sitä pelottaa - näin ne pelkopurijat syntyy. Koiralla on oikeus kysyä toimintaohjeet "ylempää" tilanteessa joka on uusi ja pelottava, ja koiran on myös voitava luottaa siihen, että johtaja vastaa ja tietää, mitä tehdään. Sillä jos ohjeita ei tule, ihan turha syyttää koiraa jos se reagoikin väärin - kuten puremalla, tai räkyttämällä jatkossa kaikissa vähänkin samanlaisissa tilanteissa.
Ja kun joku ehdoin tahdoin maaliskuussa pamauttaa raketin tahallaan kun näkee koiran olevan tulossa muutaman metrin päässä, niin sitä saa mitä tilaa.
"
Valitettavasti kertomasi kuulosti pelkältä fantasialta ja toivottavasti se sitä olikin.
Kukaan suojelua lajina harrastava ei laita koiraansa ketään säikyttelemään.
Kyllä vaikutti siltä, että ei tuossa mitään fantasiaa ole. Luki ko. ihmisen vastaukset linkin ketjuun, niin vaikutti ihan tositapaukselta. Aivan uskomatonta toimintaa ja erittäin valitettavaa.