vauvan

Muistan kun realniina kerroit, että vauvan tärinä johtuu siitä, että se pissii. NO neuvolantäti kyllä sanoi tänään, että se vauva hikottelee silloin, kun pitää sitä tärinää.
212288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

ennen kuin tästä alkaa mikään riita niin sanon että hikka tuntuu aivan erilaiselta kuin vauvan pissaaminen joka todellakin tuntuu hetken kestävänä tärinänä. minulla on kaksi poikaa ja molemmista tiedän miltä hikka tuntuu ja miltä tuntuu kun poikavauva pissaa.

neuvolatätisi ei ehkäpä ole ennen ollut tällaisen kysymyksen edessä sillä kyllä hikka on jotain ihan muuta kuin tärinää.

niin ja itse siis vastasin keväällä tästä aiheesta eräälle kysyjälle kun muut vastaajat olivat ehdottaneet hikkaa tärinän syyksi. ne ovat kaksi ihan eri tunnettta ja täysin erilaiset:)

tällä kysymyksellä ei kyllä mitään suurempaa merkitystä ole mutta kirjoitin vain siksi ettei tästä ala riitaa täällä.

Äänestä
  • Onko sulla tuntunut tuo tärinä loppuraskauteen asti? Minulla ei ole enää viikkoihin tuntunut, tuntui vain joitakin kertoja. Vaikka kaippa tuo vauva on useammin pissaillut :D Joku selityshän sille tärinälle on myös hermoston kehittyminen tms..

    Äänestä

  • "neuvolatätisi ei ehkäpä ole ennen ollut tällaisen kysymyksen edessä sillä kyllä hikka on jotain ihan muuta kuin tärinää."

    En kysynyt asiaa neuvolantädiltä vaan hän itse otti tuon tärinän esille, kun selitti miten vauvan liikkeitä tulee tarvittaessa laskea (siis jos vauva tuntuu liikkuvan liian vähän). Ja hän kyllä sanoi, että hikottelu tuntuu tärinänä.

    Itse asiassa kun asiaa ajattelen niin tuskinpa vain vauvan pissaaminen miltään tärinältä tuntuu... Hikan voin kyllä kuvitella tärinänä tuntuvan. Itse uskon kyllä ennemmin kokenutta neuvolan tätiä kuin odottajia, jotka olettavat jonkin asian tuntuvan joltakin. No, kysympä ensi kerralla toiselta tädiltä sitten ja voihan sen asian vielä lääkäriltäkin tarkistaa.

    Vai oletko itse kysynyt/varmistanut asian jostakin, koska ethän oikeasti voi itse tietää milloin se poikavauva pissaa eli perustuuko ajatuksesi ainoastaan omiin kokemuksiisi vain joltakin asiantuntijalta saatuun tietoon?

    Äänestä

  • täti puheeksi kirjoitti:

    "neuvolatätisi ei ehkäpä ole ennen ollut tällaisen kysymyksen edessä sillä kyllä hikka on jotain ihan muuta kuin tärinää."

    En kysynyt asiaa neuvolantädiltä vaan hän itse otti tuon tärinän esille, kun selitti miten vauvan liikkeitä tulee tarvittaessa laskea (siis jos vauva tuntuu liikkuvan liian vähän). Ja hän kyllä sanoi, että hikottelu tuntuu tärinänä.

    Itse asiassa kun asiaa ajattelen niin tuskinpa vain vauvan pissaaminen miltään tärinältä tuntuu... Hikan voin kyllä kuvitella tärinänä tuntuvan. Itse uskon kyllä ennemmin kokenutta neuvolan tätiä kuin odottajia, jotka olettavat jonkin asian tuntuvan joltakin. No, kysympä ensi kerralla toiselta tädiltä sitten ja voihan sen asian vielä lääkäriltäkin tarkistaa.

    Vai oletko itse kysynyt/varmistanut asian jostakin, koska ethän oikeasti voi itse tietää milloin se poikavauva pissaa eli perustuuko ajatuksesi ainoastaan omiin kokemuksiisi vain joltakin asiantuntijalta saatuun tietoon?

    Mietipäs vaan omalta kohdaltas, että miltä kuvittelisit tuntuvan, jos pissaisit suoraan johonkin seinään? Tuskin sentään sellaiselta,miltä hikka tuntuu normaalisti.... Vai täristätkö itse kovasti, kun hikottelet? Tuskinpa...

    Ja kun ottaa huomioon, että tuo tärinä usein on, ainakin omassa mahassa sellaista ihan pienen hetken kestävää, niin hyvin loogista on ajatella, että se on pissaamista, kuten taas hikkakin tuntuu pitempiaikaiselta sikiöllä, kuten itselläkin.

    Äänestä

  • realniina kirjoitti:

    No minulla vauva on raivotarjonnassa ja tärinä tuntuu lähinnä tuolla alhaalla. Jos se pissaamista olisi niin eiköhän sitten tuntuisi tuolla ylempänä.

    Olkoon sitten hikkaa, haukottelua, hermojen kehitystä tai mitä vain, mutta tuo pissiteoria on kyllä suoraan sanottuna tosi huvittava, siihen en usko alkuunkaan. Jos pissisin suoraan johonkin seinään niin en ainakaan tärisisi :-) Ei tällaisia vertailuja voi suoraan tehdä kohdussa olevan ja jo syntyneen ihmisen välillä. Pitää ottaa sekin huomioon, että sikiön toiminnotkin ovat aivan erilaisia kuin esim. aikuisen ihmisen. Vai lyökö sydämesi yli sata kertaa minuutissa?

    Mistä muuten olet realniina saanut tietosi tästä asiasta? Oletko siis vain loogisesti ajatellut asian? Monesti vain ihmisen logiikka pettää ja toisen mielestä jokin asia on loogista toisen mielstä epäloogista. Kuten nyt tuo pissimisteoria minusta on täysin epäuskottava selitys.

    Äänestä

  • odottaja ja äiti kirjoitti:

    Kuulostaa nyt vähän realniinan haukkumiselta koko homma. Siis hikka tuntuu samalta kun itse hikkaisit, vauva siis ikäänkuin hytkähtää kun se hikka tulee,sitten sitä tasaista hytkymistä kestää joitakin minuutteja.
    Vauvan pissaaminen taas tuntuu muutaman sekunnin jatkuvana tärinänä, ajattele siis vaikka enemmin niin että pissaisit itse veteen,miltä se tuntuu. ja tietysti on hyvä että uskot kokenutta neuvolantätiä mutta ei meissä kokeneissa odottajissakaan mitään vikaa ole:)

    Äänestä

  • väsynyt... kirjoitti:

    En ole väittänyt uskovani neuvolantätiä, en ole koskaan asiaa neuvolassa kysynyt. Mutta en myöskään usko kokeneita odottajia, joka itsekin olen nyt neljännen raskauteni myötä. Kyllähän sitä varsinkin parissa ensimmäisessä raskaudessa kuvittelee tietävänsä mistä mikäkin juttu johtuu, mutta vähitellen sitä huomaa, että sikiöt ovatkin siellä kohdussa tosi erilaisia ja liikkuvat eritavalla. Ja huomaa myös, että joskus on ajatellut jonkin asian johtuvan jostain ja sitten toteaakin, ettei se varmaan siitä johtunutkaan.

    Kuten sanoin, tärinä voi olla vaikka mitä, mutta tuohon pissimisteoriaan en jo kokemukseni pohjaltakaan usko. Kuinkas mones raskaus itselläsi on, kun niin kokenut odottaja olet? :-)

    Miksi ihmeessä haukkuisin realniinaa, vastasin vain hänen kirjoittamaansa viestiinsä. Tosin hän kyllä tuntuu aina vaativan kaikilta faktatietoa ja linkkejä mistä tieto on, mutta nyt ei ole häneltä tullut lainkaan vastausta mihin hänen tietonsa perustuu.

    Ja itselläni erityisesti tämä sikiö tekee rytmillisiä potkuja ja lyöntejä, joita aluksi ajattelin hikaksi, mutta huomasin myöhemmin, että ne todennäköisesti ovatkin hänen potkuja ja lyöntejään. Tämän ketjun perusteella näyttää siltä, ettei kenelläkään ole oikeasti tietoa, mitä tuo tärinä on, arvailuja vain. Joten toki jos vastaa jotain kannattaisi kertoa, mihin tietonsa perustaa, onko kuullut esim. lääkäriltä, lukenut jostain tietokirjasta tai keskustelupalstalta vai päätellyt itse.

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    Onko sulla tuntunut tuo tärinä loppuraskauteen asti? Minulla ei ole enää viikkoihin tuntunut, tuntui vain joitakin kertoja. Vaikka kaippa tuo vauva on useammin pissaillut :D Joku selityshän sille tärinälle on myös hermoston kehittyminen tms..

    joo eli en siis muista tuntuiko loppuun asti mutta ne mitä muistan oli 30 viikon molemmin puolin. nyt kun mietin niin ei tainnut kyllä kummastakaan tuntua tärinää enää viimeisenä kuukautena ainakaan ja toinen siis syntyi jo 36 0.

    sellainen juttu vielä kun tuossa joku tyrmää tämän pissaamisen tärinän aiheuttajaksi niin kyllä se vaan sitä on: esikoista odottaessa olin kahden viikon välein naistenklinikalla ultrassa (lapsi meinasi viikolla 23 kuristua napanuoraansa joka oli kaksi kertaa kaulan ympäri siitä loppuun asti) ja yhdellä kerralla lääkärin ultratessa ja tökkiessä masun päältä vauvaa liikkumaan sanoin että "no nyt se ainakin pissaa vaikkei liikukaan" ja lääkäri sanoi että "niin tekee". ei siitä sen enempää puhuttu mutta se oli ainakin tälle lääkärille ihan selviö mitä sanoin kun tunsin tärinän.

    tämän enempää minulla ei ole tähän todisteita ja tuskin pitää ollakaan. pääasia on se että vauvat syntyvät terveinä. ja vielä tuosta sukupuolesta: tämän esikoiseni (joka on poika) katsoi kolme eri lääkäriä tytöksi:)

    Äänestä

  • lai-ne kirjoitti:

    No joopa joo, mistäs sitä oikeasti tietää mitä se on. Turha kai tällaisestä asiasta oikeasti on väitellä, kun kellään ei taida olla oikeaa tieteellistä tietoa asiasta. Ainoastaan olettamuksia tai kokemuksia, jotka voivat olla ihan vain sattumaa.

    Varinkin kun itselläni on erilainen kokemus tärinästä ja ultrasta. Itselläni oli tärinää tasan kolme kertaa raskauden aikana ja yksi sattui juuri ultrauskerralle rv30 (verenvuodon takia ultrattiin). Olin kuullut, että tärinä johtuu pissaamisesta ja niinpä ultrassa sanoin, että nyt tärisee, pissaako se vauva. Mutta eipä se pissannutkaan. Että minulla tärinä johtui sitten jostain muusta kuin pissaamisesta. Voihan se olla sitten niinkin, että moni asia aiheuttaa tärinää. En tiedä, en ole lääkäri.

    Äänestä

  • odottaja ja äiti kirjoitti:

    En ole väittänyt uskovani neuvolantätiä, en ole koskaan asiaa neuvolassa kysynyt. Mutta en myöskään usko kokeneita odottajia, joka itsekin olen nyt neljännen raskauteni myötä. Kyllähän sitä varsinkin parissa ensimmäisessä raskaudessa kuvittelee tietävänsä mistä mikäkin juttu johtuu, mutta vähitellen sitä huomaa, että sikiöt ovatkin siellä kohdussa tosi erilaisia ja liikkuvat eritavalla. Ja huomaa myös, että joskus on ajatellut jonkin asian johtuvan jostain ja sitten toteaakin, ettei se varmaan siitä johtunutkaan.

    Kuten sanoin, tärinä voi olla vaikka mitä, mutta tuohon pissimisteoriaan en jo kokemukseni pohjaltakaan usko. Kuinkas mones raskaus itselläsi on, kun niin kokenut odottaja olet? :-)

    Miksi ihmeessä haukkuisin realniinaa, vastasin vain hänen kirjoittamaansa viestiinsä. Tosin hän kyllä tuntuu aina vaativan kaikilta faktatietoa ja linkkejä mistä tieto on, mutta nyt ei ole häneltä tullut lainkaan vastausta mihin hänen tietonsa perustuu.

    Ja itselläni erityisesti tämä sikiö tekee rytmillisiä potkuja ja lyöntejä, joita aluksi ajattelin hikaksi, mutta huomasin myöhemmin, että ne todennäköisesti ovatkin hänen potkuja ja lyöntejään. Tämän ketjun perusteella näyttää siltä, ettei kenelläkään ole oikeasti tietoa, mitä tuo tärinä on, arvailuja vain. Joten toki jos vastaa jotain kannattaisi kertoa, mihin tietonsa perustaa, onko kuullut esim. lääkäriltä, lukenut jostain tietokirjasta tai keskustelupalstalta vai päätellyt itse.

    joo,tää on tää ongelma kun kirjottelee ilman nimimerkkiä,(mihin nyt syyllistyn itsekin) että ei aina tiedä kenelle vastaa. Luulin sinua erehdyksissä sinua edellä olevaan kirjoittajaan joka sanoi uskovansa neuvolatätiä ennenkuin kokeneita odottajia. Mielestäni minä en väittänyt olevani kokenut odottaja. Toista lasta odotan ja laskettu aika olis tänään:)
    Ja kyllä sen hikan tietää kun se tulee,ei kenenkään vauva sielä masussa tee niin pitkään niin rytmikkäitä liikkeitä kun hikka kestää.

    Äänestä

Kyllä se vauva pissii silloin kun täristää...

Hikottelu on aivan erilaista......

Hikottelu kestää kerralla varmaan ainakin 5 minuuttia,( ei välttämättä), ja on sellaista noin sekunnin välein tapahtuvaa naputusta.

Kun taas pissiminen on sellaista nopeaa tärinää.

Äänestä

Ja itseasiassa neuvolassa sanottiin, että tyypillistä on tuo täristäminen tyttövauvoille, ei poikavauvoille, vaikka jostain itsekin olen saanut sellaisen käsityksen, että poikavauvojen pissaaminen tuntuu tärinältä....

Äänestä

Mun neuvolatäti taas oli ihan ihmeissään, että ai vauva tärisee??

Kyllä toi hikka ainakin täällä tuntuu ihan, ihan erilaiselta kuin tärinältä..

Äänestä

Hikka tuntuu hikalta, ei niinkään tärinältä. Se tuntuu juuri kuten hikkakin, nikottelulta. Siis tarkoitan, että kun minä nikottelen, en tärise vaan hytkyn tasaisin väliajoin. Minusta tuntuu, että kaikki hakee kyllä samaa asiaa, mutta eri termeillä. Esikoinen oli kova nikottelija, välillä ihan sääliksi kävi :D

Minä olen aina olettanut, että ne värinäkohtaukset vatsassa liittyisivät hermoston kehitykseen. Esikoisen aikana tuli ainakin huolehdittua joskus liikaakin. Terkkari vain vakuutti, että kuuluu asiaan. En ole edes sen enempää asiaa sittemmin ajatellutkaan. Mutta kyllä tuo pissaamiseenkin liittyvä asiakaan kuulosta tutulta. Joku on ainakin joskus siitä jotain maininnut. Vaan kun pää lyö tyhjää suurimman osan ajasta, niin minkäs teet.

Äänestä

hikanhan tunnustaa kyllä mutta mutta jos puhut siitä tärinästä mitä itse olen joskus ihmetellyt niin se ei kyllä ole hikkaa, meidän neuvolantäti ei ainakaan osannut sanoa mitä se tärinä mahdollisesti voi olla.

Äänestä

meidän neiti täristi useasti vielä masussa ollessaan. myös minä tunsin hikan erilaisena kuin tämän tärinän. kuulin tuolloin että poikavauvat tärisisivät pissatessaan, mutta meille tuli siis tyttö:)!

vauva muuten tärisi hetkellisesti myös parina ekana päivänä syntymänsä jälkeen ja häntä sylitellessäni tunnistin sen tärinän samaksi kuin masussa tuntuneen tärinän. tuosta syystä vauvan verensokereja mittailtiin ahkerasti ja muutamia muitakin kokeita otettiin, mutta mitään vikaa neidosta ei löytynyt ja tärinäkin on nyt hävinnyt.. ikää tytyllä 4vkoa:)

Äänestä
  • myös ja poika tuli :-)
    Nyt odotan toista viikolla 21 enkä ole tuntenu vielä kumpaakaan, en tärinää enkä hikkaa, tulee sitten kai myöhemmin.

    Äänestä

Minä myös ihmettelin lapsen tärinää masussa. Mainitsin asiasta Naistenklinikan erikoislääkärille. Hän sanoi että yhtenä vaihtoehtona on sikiön "vilunväristys" kun se virtsaa, tuntemus, jollainen voi olla aikuisellakin. Mitään varmuutta asiasta ei kuitenkaan hänen mukaansa ollut.

Kun lapsemme syntyi, huomasin muutamina kertoina että kun hän oikoi jalkaansa suoraksi hän samalla täristi sitä. Tunnistin heti tuon tärinän samaksi kuin se oli odotusaikana ollut.

Nyt tämä tapa on jäänyt pois. Kyseessä on tyttö, aikaisemmat poikamme eivät ole vastaavaa tehneet.

Äänestä
  • Itselleni tuli tänään asiaa miettiessäni sama ajatus tuosta sikiön vilunväristyksestä mieleen, tosin en ajatellut, että se mitenkään liittyisi virtsaamiseen. Mutta jotenkin tosi järkevältä kuuloistaisi, että tärinä johtuisi vilunväristyksestä. Mutta voisiko kyse olla kasvukivuista tms. sellainenkin vaihtoehto kävi mielessä.

    Äänestä

  • tänään mieleen kirjoitti:

    Itselleni tuli tänään asiaa miettiessäni sama ajatus tuosta sikiön vilunväristyksestä mieleen, tosin en ajatellut, että se mitenkään liittyisi virtsaamiseen. Mutta jotenkin tosi järkevältä kuuloistaisi, että tärinä johtuisi vilunväristyksestä. Mutta voisiko kyse olla kasvukivuista tms. sellainenkin vaihtoehto kävi mielessä.

    täristi syntymän jälkeenkin.Useimmiten silloin kun pissasi, mutta mielestäni ovat niitä vilunväristyksiä.Vanhakansa puhuu siitä että tuntee kun joku kävelee oman haudan yli....spooky!

    Äänestä

  • ja odotusaikana tunsin tärinää ylhäällä, oikealla puolella vatsaa missä lääkäri sanoi yleensä vauvan pepun olevan. Epäilin myös pissaamista. Tuntui aika hassulta. Hikka taa´s tuntui selvemmiltä nykäyksiltä ja tunsin ne alempana, lähempänä vauvan päätä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tärinä kirjoitti:

Muistan kun realniina kerroit, että vauvan tärinä johtuu siitä, että se pissii. NO neuvolantäti kyllä sanoi tänään, että se vauva hikottelee silloin, kun pitää sitä tärinää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu