Mikään ei auta

Täytin keväällä 30. Ja naama, olkapäät, rinta ja selkä on samassa kunnossa kuin teini-iässä :( Söin teininä useamman kuurin roaccutania akneen (ja sitä ennen kaikki antibiootit ja muut humpuukituotteet..) No, akne helpotti hieman, ei tullut enää isoja patteja, vain "normaaleja finnejä". Aloitin sitten Diane Novat, ja söin niitä monta vuotta putkeen. Iho oli suht koht hyvässä kunnossa. ei tosin mikään persikkaiho silloinkaan. Finnejä tuli lähinnä kuukautisten aikaan. Paino vain nousi tuona aikana hieman, ja sivuvaikutuksena ei ollut muuta kuin hieman saamaton olo ja "uskaluksen puute" asiaan kuin asiaan. Lopetin sitten E-pillerit, ja muutaman kuukauden päästä alkoi iho huononemaan. Jaksoin uskoa parempaan, mutta parin vuoden jälkeen oli jälleen lähdettävä lääkäriin. Patit olivat tulleet takaisin -ja entistä syvempinä :( No, söin sitten taas roaccutania ja tällä kertaa yasminia. Tällä toisella kertaa ei roasta näyttänytkään olevan enää niin suurta apua kuin nuorena :( Suurimmat patit hellittivät onneksi hieman, mutta selvä akne jäi vielä. Lisäksi Yasmin ei sopinut ollenkaan, vaan mielialat vaihtelivat todella pahasti. Niiden ottaminen olikin lopetettava vajaan vuoden käytön jälkeen. Nyt viimeisestä Roasta on aikaa reilu vuosi ja ehkäisyn lopetuksesta melkein sama aika. Kukkaroa on taudin eteen kevennetty, mutta näppyjä vaan riittää. Taas näyttää siltä että isot tunkevat takaisin :( Ja tulevaisuus ei varmaan ole yhtään ruusuisempi -äidillä (56v) tulee myös edelleen näppylöitä silloin tällöin. Eikä hänellä koskaan ole ollut näin pahaa aknea kuin minulla. Uuden roaccutan kuurinkin eteen pitäisi nyt tehdä huomattavan paljon työtä. Sitä kun ei enää saa kuin kuukaudeksi kerrallaan, ja joka kuu pitää teettää raskaustesti laboratoriossa -kalliiksi tulee :( Enkä kyllä usko että se edes auttaa sen enempää kuin ennenkään.. Nyyh..
175407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

kirjasta et jos on akne ni pitäs syödä enemmän e- ja a-vitamiinia.. no ite sit kekkasin yks päivä ostaa kalanmaksaöljyy ja siin on just noit molempii hyvin.. iho on kyl alkanu näyttää paremmalt sen jälkee ja hiukset kans! =)

ostin collet-nimistä kalanmaksaöljyä s-marketist ja makso n. 7 e.. ei mitää kovin hyvän makust mut ainaki sen arvost.. :P kokeile!?

Äänestä
  • et kuulostaaks toi sulle et tuskin tost on apuu mut yleensä just iho-ongelmat johtuu ainaki a-vitamiinin puutteest tai sit tietenki jos hormonitasapaino vaihtelee ym.. mut mul toi on ainaki auttanu. tuskin mitään menetät jos laitat 7 euroo tohon ja kokeilet =) sit toinen mikä kannattaa ostaa on sebamed pesupala apteekista.. maksaa n. 5 euroo...

    Äänestä

haluaisin auttaa mutta on vaikeata kun en sua tunne joten ehkä saat vaan verenpaineen ylös kun luet tän... sori, se ei tietenkään ole tarkoitus. ensinnäkin, oletko käynyt kosmetologilla puhdistamassa ihoa? mun kokemuksen mukaan kosmetologi tuntee jutut paremmin kuin ihotautilääkäri, niin takapajuisesti meikä ajattelee, mutta sieltä minä sain avun enkä mistään lääkärin määräämästä kalliista myrkystä. toiseksi, oletko huomannut että jokin ruoka-aine aiheuttaisi oireita? auttaisiko esim tuo ehdotettu monivitamiinitabu, siis mitä jos sun kropasta puuttuu jotain hivenainetta..? ja sitten minkälaista puhdistus-sarjaa käytät? tässäkin olisi se kosmetolgi avuksi, hän voisi ehdottaa/myydä jonkin sinulle sopivan. ehkä se mitä käytät on liian voimakas ja ihosi reagoi siksi..? no, tämä nyt on vain arvailua. olen itse 27vee ja mulla oli nuorempana tosi paha akne - olen käynyt koko rumban lävitse ja mulle autto toi (siis kun olin siellä ensin käynyt monta kertaa - kaveri tosiaan tunsi meikän ihon kaikkina vuodenaikoina!) maidon poisjättäminen. sen jälkeen vasta alkoi iho parantua ja nyt se on jo suht normaali. enää vain kuukautisten aikoina tulee jotain punoitusta ja valkopää. mutta tosiaankin, mulla oli tosi kurja iho ja ihan ala-asteikäisestä saakka. lisäksi tollanen kalsisrtong-monivitamiini tabu kahdesti päivässä ettei tässä mitään luuvaloa saa kalsiumin puutteessa...

Äänestä
  • voiko maito muka aiheuttaa aknea?? Jätitkö pois vain maidon vai myös kaikki muut maitotuotteet? Voiko olla mahdollista että sun iho parani kun ikää tuli lisää eikä maidon poisjättämisen jälkeen?:)

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    voiko maito muka aiheuttaa aknea?? Jätitkö pois vain maidon vai myös kaikki muut maitotuotteet? Voiko olla mahdollista että sun iho parani kun ikää tuli lisää eikä maidon poisjättämisen jälkeen?:)

    Itse jätin maitotuotteiden nauttimisen vähemmälle (aiemmin noin 2 litraa päivässä) ja iho melkein huononi, mutta nyt kun aloitin taas ahkeramman juonnin yli 1 litra päivässä iho tuntui hetken aikaa paremmalta. Tosin se voi johtua osittain siitäkin että samaan aikaan lopetin n.6kk syömäni E-epa kalaöljykapselit ja muutaman viikon syömäni sinkkitabletit. Ja ai niin, kosteutin ihoa samalla vielä aiempaa tehokkaammin kevyellä voiteella kun tuntui että iho kerrankin nyt sen kestää eikä muutu kosteusvoiteen jälkeen nahkean ilkeäksi ja mene heti siitä huonoon kuntoon.

    No siis aika monta eri asiaa minulla kuitenkin, mutta luulen ettei maito tätä asiaa aiheuta vaan kokonaan muut asiat. Olinhan jonkun aikaa vähemmällä maidolla eikä minulla tapahtunut mitään muutosta parempaan.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    voiko maito muka aiheuttaa aknea?? Jätitkö pois vain maidon vai myös kaikki muut maitotuotteet? Voiko olla mahdollista että sun iho parani kun ikää tuli lisää eikä maidon poisjättämisen jälkeen?:)

    Ainakin mulle aiheuttaa, samoin kaikki maitotuotteet, juustot, jugurtti ym. Myös ns. kovetettu kasvirasva on pahasta, mm.kaikenlaiset keksit. Vitamiinit _pahentaa_ selvästi, ainakin monivitamiinit. Sokeri ja muut hiilarit paljon nautittuina on todella pahasta. Parhaan avun sain maitotuotteiden poisjättämisestä, VHH-ruokavaliosta ja ihon pesemisen _vähentämisestä_.

    Äänestä

  • ainakin minulle kirjoitti:

    elämä oli melkosta helvettiä ennen kun kosmetologi ehdotti tuon maidon pois jättämisen. mitkään lääkkeet tai voiteet ei auttanu. iho oli todella kauhea. sitten kun olin käynyt tällä samalla kosmetologilla jo jonkin aikaa hän ehdotti maidon poisjättämisen - ja noin kuukauden kuluttua iho alkoi parantua ihan kaikkialla kropassa ei pelkästään pärstä. en olis ikinä kuuna päivänä tälläistä osannut itse tuumia että ehkä pitäisi... eikä lääkäri sanonut ruokavaliosta halaistua sanaa, päinvastoin vaihtoi kiukkuisena puheenaihetta kun yritin asiaa tiedustella. minä siis pysyn erossa kaikista maitotuotteista, heti jos on saanut maitoa kroppaan niin kyllä tuntuu ja näkyy - iho muuttuu punaiseksi ja kutiavaksi ja tulee finnejä.

    Äänestä

kokeillut b-vitamiinia? Apteekista osaavat ehkä neuvoa tarkemmin. Olen kuullut, että heti viikon jälkeen alkaa kasvoista hävitä finnit. Minä syön beetä pään sumuisuuteen. Nyt on ajatus kirkas. Yksineläjän ruoka on mitä sattuu, niin purkista on paras täydentää silloin tällöin.

Äänestä

On tullu käytyä kosmetologilla ihon puhdistuksessa, ja erilaisia puhdistusaineita ja linimenttejä ym. vuosien varrelle on sopinut niin monia, että purkeilla perustaisi jo pienen kaupan. Erilaisia vitamiini "kuurejakin" on jokeiltu :( Sinkki-kuuri, magnesium, b.. mut en usko niihin enää. Jossain vaiheessa syytin jo lisäaineitakin.. Kait se on vaan kärsittävä :( Ehkä tähän löytyy syy joskus viidenkymmenen vuoden päästä...

Äänestä
  • ummetus ongelmat on usein syynä huonoon ihoon.. (kuona-aineet)eli joku paksusuolen huuhteluki vois parantaa ihoo.. mut ei kyl kuulosta kovin houkuttelevalta ainakaan mulle =)

    Äänestä

  • piik kirjoitti:

    ummetus ongelmat on usein syynä huonoon ihoon.. (kuona-aineet)eli joku paksusuolen huuhteluki vois parantaa ihoo.. mut ei kyl kuulosta kovin houkuttelevalta ainakaan mulle =)

    löysin tuolt tällasen jutun:

    "Kuppauksella hoidetaan aknea. Eräällä luontaishoitolan vastaanotolla asiakas alkoi ylistämään minulle maasta taivaaseen kuinka kuppaus parantaa aknen hetkessä. Eräs ex kuppari jonka nuorempana tunsin, mainitsi hänkin usein siitä kuinka akne oli parantunut. "

    http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=35247

    en kyl oikeen saa tuolt selvää et mitä toi kuppaus sit oikeestaan on..

    No en kyllä ole tuota kokeillut, mut luulen et jää kyllä väliin ;) Ja eikös se vähän ole kuppausta jos menee itse näppyjään puhkomaan ja puristelemaan. ei siitäkään ole paljon apua ollut ;)) No, ummetuksestakaan en ole koskaan kärsinyt, joten jätän suolen räpelöimisenkin kyllä muille. Heh, menee vielä ja tulehtuu sekin.. ;)))

    Äänestä

  • 30v kirjoitti:

    Paastoa? olen lukenut melko monesta lähteestä että siitä vois olla hyötyä. Tosin neljän päivän paasto tuskin on vielä riittävän tehokas. Myös maksan puhdistus ja hiivan poisto kuurit ovat kuuluneet joitakin auttaneen. Eräs vannoi herukansydän & tyrni kapseleiden nimeen. Toivosta ei kannata luopua! Ja itelläni yksittäiset finnit kuivattaa tehokkaasti 100% teepuuöljy.

    Äänestä

  • 30v kirjoitti:

    No en kyllä ole tuota kokeillut, mut luulen et jää kyllä väliin ;) Ja eikös se vähän ole kuppausta jos menee itse näppyjään puhkomaan ja puristelemaan. ei siitäkään ole paljon apua ollut ;)) No, ummetuksestakaan en ole koskaan kärsinyt, joten jätän suolen räpelöimisenkin kyllä muille. Heh, menee vielä ja tulehtuu sekin.. ;)))

    Siitä kuppauksesta sen verran, että ostin itelleni luonnonkumia olevat kuppauskupit, joilla oon imutellu peppua ja takareisiä. Parantavat aineenvaihduntaa ja ovat muuten silottaneet selluliittini lähes täysin. Ja koska vaikuttavat aineenvaihduntaa, voisin kuvitella ettei niistä ainakaan haittaa aknetaistossakaan ole!

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    mistä tollasii saa ja paljonko maksaa? =)

    Äänestä

  • piik kirjoitti:

    mistä tollasii saa ja paljonko maksaa? =)

    hyvinvoinnintavaratalosta (nettikauppa) taisivat maksaa reilut 30 euroa, tosin sillon olivat alennuksessa. Jos kiinnostuit, niin kannattaa käydä tsekkaamassa muoti & kauneus palstan selluliitti osio. Siellä on jo montakin ketjua kuivakuppauksesta. En kyllä usko kuppauksen nassuuni ainakaan paljoa vaikuttaneen, mutta sellut on silinny aikasen hyvin eikä siitä siis varmasti ainakaan haittaa ole aknen hoidossakaan :) Suosittelen lämpimästi!

    Äänestä

Verratkaa kalanmaksaöljyjen-Lysi,Collett.-tuoteselosteita Omega-3 valmisteiden vastaaviin ja hämmästykää, kalanmaksaöljyssä samat määrät-siis oikein annosteltuna-Omega-3:sta. Maultaan karsein Möller, Lysi jo parempaa ja Collett sekä mauttomin että halvin. Virallinen D-vitamiinin (itse asiassa hormoni)saantisuositus jotain 7.5 mikrog, yli 60 v 10 mikroa, mutta annoksen voi turvallisesti tuplata, koska vasta todettu että nykyssuositukset liian pienet, n 80 % pohjoisen pallonpuoliskon väestöstä karsii D-vitamiinin vajauksesta. Katsokaa lisätietoa esim lehdestä Apteekin hyllyltä talvi 08.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

30v kirjoitti:

Täytin keväällä 30. Ja naama, olkapäät, rinta ja selkä on samassa kunnossa kuin teini-iässä :( Söin teininä useamman kuurin roaccutania akneen (ja sitä ennen kaikki antibiootit ja muut humpuukituotteet..) No, akne helpotti hieman, ei tullut enää isoja patteja, vain "normaaleja finnejä". Aloitin sitten Diane Novat, ja söin niitä monta vuotta putkeen. Iho oli suht koht hyvässä kunnossa. ei tosin mikään persikkaiho silloinkaan. Finnejä tuli lähinnä kuukautisten aikaan. Paino vain nousi tuona aikana hieman, ja sivuvaikutuksena ei ollut muuta kuin hieman saamaton olo ja "uskaluksen puute" asiaan kuin asiaan. Lopetin sitten E-pillerit, ja muutaman kuukauden päästä alkoi iho huononemaan. Jaksoin uskoa parempaan, mutta parin vuoden jälkeen oli jälleen lähdettävä lääkäriin. Patit olivat tulleet takaisin -ja entistä syvempinä :( No, söin sitten taas roaccutania ja tällä kertaa yasminia. Tällä toisella kertaa ei roasta näyttänytkään olevan enää niin suurta apua kuin nuorena :( Suurimmat patit hellittivät onneksi hieman, mutta selvä akne jäi vielä. Lisäksi Yasmin ei sopinut ollenkaan, vaan mielialat vaihtelivat todella pahasti. Niiden ottaminen olikin lopetettava vajaan vuoden käytön jälkeen. Nyt viimeisestä Roasta on aikaa reilu vuosi ja ehkäisyn lopetuksesta melkein sama aika. Kukkaroa on taudin eteen kevennetty, mutta näppyjä vaan riittää. Taas näyttää siltä että isot tunkevat takaisin :( Ja tulevaisuus ei varmaan ole yhtään ruusuisempi -äidillä (56v) tulee myös edelleen näppylöitä silloin tällöin. Eikä hänellä koskaan ole ollut näin pahaa aknea kuin minulla. Uuden roaccutan kuurinkin eteen pitäisi nyt tehdä huomattavan paljon työtä. Sitä kun ei enää saa kuin kuukaudeksi kerrallaan, ja joka kuu pitää teettää raskaustesti laboratoriossa -kalliiksi tulee :( Enkä kyllä usko että se edes auttaa sen enempää kuin ennenkään.. Nyyh..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu