Prinsessat

Jossain ketjussa todettiin (oma mukaelma), että ne, jotka ovat eläneet turvattua ns prinsessan elämään, ja saaneet tehdä mitä haluavat, päätyvät helpommin aborttiin. Kun taas ne, jotka ovat joutuneet elämään ...hmmm...miten sen sanoisin, raaempaa (?) elämää, pitävät lapsensa.

Onko näin? Mitä olette mieltä?

Itse ajattelen juuri päinvastoin. Tai ainakin osittain. Ne, joilla on ollut raaka lapsuus, perusturvallisuus puuttuu, itse on kuin rikkinäinen astia, päätyvät aborttiin. Koska tietävät miten julmaa elämä voi olla ja ymmärtävät ehkä oman rajallisuutensa. Ymmärtävät ehkä valheellisestikin, eli käsitys omasta itsestä on niin huono, että halutaan kieltää itseltä äitiys - "lapsi tulisi kärsimään niin suuresti tällaisen tyypin ollessa vanhempi, ettei se voi muuta kuin kasvaa kieroon ja kärsiä."

Suomessa esim alkoholismi on niin kansantauti, että maillä on varmasti paljon rikkinäisiä astioita, jotka eivät ole (vielä) elämäänsä eheyttä löytäneet.
8683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

liian helpolla päässeet tavoittelevat aina (yleensä) sitä helppoa ja mukavaa elämää, johon ovat tottuneet, mutta "vaikeamman kaavan kautta kasvaneet" osaavat arvostaa eri asioita, taistella raskaampienkin asioiden kanssa ja kantaa eritavalla vastuuta kuin nuo prinsessan elämää eläneet.

Äänestä

En ole kuvaamasi prinsessa, joka on saanut tehdä kaiken oman mielensä mukaan, mutta kuitenkin enemmän tuonne prinsessan puolelle. Ja minun on helppo ymmärtää, että kaltaiseni tekevät abortin. Syy on yksinkertainen; tietää omasta kokemuksesta mitä on onnellinen lapsuus, täydellinen lapsuus ja tahtoo sellaisen tarjota omalle lapselleenkin, eikä yhtään vähempää.

Toisaalta ymmärrän hyvin rikkinäisemmistäkin taustoista tulevien abortin syyt. Joten ei kai taustoilla niin hirveästi ole merkitystä. Monet muut prinsessat valitsevat varmasti toisin kuin minä, joten kai se on enemmän yksilöllinen juttu kuin sosiaalinen.

Äänestä
  • sen verran pilalle passatun kakaran tekstiä.

    Äänestä

  • On nääs... kirjoitti:

    sen verran pilalle passatun kakaran tekstiä.

    Näinkö on? Minusta tuntuu kuitenkin, että -luojan kiitos- minut sentään on kasvatettu, kasvatettu kunnioittamaan toisia ja joitakin perusjuttuja muutenkin. Kun tämä aloitus antaa jakaa ihmiset kahteen ryhmään; kuninkaallisiin ja rikkinäisen kodin/ongelma perheiden lapsiin, eikä välille jätetä ketään ns. normaalia ryhmää, ei ole vaikea kuvitella mistä sinä olet lähtöisin.. (vai onko se oma herne juuri se joka nyt korpeaa? Noh, ei todella, sen verran halveksuvasti suhtaudut ehjiin perheolosuhteisiin...)

    Joskus käy niin, että vanhemmilla ei riitä voimavaroja panostaa lapseensa juuri noiden ongelmien takia. Mutta ei se mitään. Kasvaessaan ihminen voi myös itse kehittää itseään. Eli et ole vielä menetetty tapaus, elinikäinen oppiminen on nyt pop-juttu... Kun kotiolosi eivät tue sinua kasvamaan, niin yhteiskunnaltamme löytyy monia tahoja, jotka ovat valmiita tukemaan. Kotia myös tuetaan ja on tuettu varmasti sinunkin lapsuudessasi, joten etköhän sinäkin omaa jonkinlaiset kehittymisen mahdollisuudet. (olet ainakin oppinut kirjoittamaan, siitä voi olettaa, että sinuunkin jotain kasvatustoimia on tehty.) Ala vain käyttämään mahdollisuuksiasi hyväksi rohkeammin, voit nousta myös kuninkaallisten joukkoon!

    Äänestä

ainakin kun katsoo teiniäitejä niin ne jotka tunnen ovat kaikki jollakin tapaa tunneköyhästä kodista. Lapsi on antanut heille jotakin jota ilman he ovat jääneet itse ja ovat haluten hankittuja varta vasten ei vahinkoja.

Eiköhän prinsessa mene siitä mistä aita on matalin? Luulisin niin sillä tuollaiset ihmiset kasvattavat ne lapsensa aikalailla panostamatta siihen itse juurikaan.. Helppoon kun on totuttu! Myös tuleville isovanhemmille on varmasti suurempi järkytys tällaisen lapsen ylläriraskaua. Muutenkin kaiken saaneen itsekkyys lienee yksi syy aborttiiin?

Toisaalta prinsessan itsetunnolla lapsen teko ei varmaan ole temppu eikä mikään? Taitaa porhaltaa läpi koko hoidon tosta vaan ollen aina oikeassa ja pystyen vaikka mihin?

Ne taas joita on kaltoin kohdeltu omassa lapsuudessaan todella tahtovat lapselleen parempaa ja pyrkivät olemaan aivan toisenlaisia kuin omat vanhemmat. Osa onnistuu isa ei joistakin tulee pahempia kuin omat, toimintamallit siirtyy ongelmisssa jne. Toisaalta kun elämä on ollut aina hankalaa ei lapsen yllättävä tulo hankaloita sitä oleellisesti lisää vaan siihen on helpompi sopeutua.

Lopputulos; on se edelleen ihan siitä ihmisestä itsestään kiinni miten suhtautuu elämäänsä! Toinen ottaa samasta asiasta parhaat puolet ja toinen huomaa vain ne huonot. Omalla taustalla ei vielä voi päätellä mitään..

Vielä tuosta omasta huonosta lapsuudesta; jos on jäänyt itse paitsi paljosta ja kokenut sen isona puutteena alkaen vaikka muotihousuista ja balettitunneista niin sellainen ihminen luultavasti haluaa ne lapselleen joten aikanaan joko taistelee saadakseen ne tekemällä vaikka mitä tai sitten hankkii sen lapsen vasta kun ne pystyy antamaan. Edelleen on omasta luonteesta kíinni kumpaan ratkaisuun päätyy?

Äänestä
  • monet teiniäidit tekevät lapsensa siitä syystä että halutaan antaa lapselleen jotain mitä itsellä ei ollut.. Tai kuten eräs nyt 20v ystäväni jolla 3v tyttö (etsi 13-vuotiaasta asti ensin miestä joka tekisi lapsen hänen kanssaan, tämä on totta! Ja hankkiutui sitten kahden keskenmenon kautta raskaaksi 16:nä.. ei väliä sillä millainen mies on, saa olla pettävä kusipää, kunhan elättää, eikä jätä) totesi että halusi lapsen koska: "Että on ees joku joka rakastaa mua ja vain mua täysin ehdoitta".

    Eli eli.. Jos ei kotona ole sitä hyväksymistä, rakkautta, hoitoa saatu..

    Äänestä

joilla on raaka lapsuushistoria, haluamme ehkä tehdä asiat toisin ja "lapsellisesti" kokea oman lapsen kautta se itseltä väliin jäänyt hyvä lapsuus?

Rankkaa se kuitenkin on, tarjota omalle lapselle hyvä elämä ja oikeat puitteet, etenkin silloin kun lapsi on veemäinen: puree, sylkee, mätkii, huutaa. mutta ihanampaa ei olekaan kuin nelivuotias silloin, kun sille päälle sattuu :)

Äänestä

Ei elämä ja sen eteen heittämät asiat koskaan ole mustavalkoisia ja yksinkertaisia. Eli ei voi sanoa että "prinsessat" päätyvät aborttiin ja kovan kokeneet pitämään lapsen.

Me kun olemme yksilöitä ja kaikilla on omat syynsä toimia niin kuin toimivat. Ketään ei voi syyttää liian helposta elämästä(en ainakaan minä toivo elämää jota olen elänyt kenenkään toisen kannettavaksi tai vielä pahempaa. En ole elänyt prinsessan elämää, vaan haavoittunut liian monta kertaa).

Ei ole kenenkään oikeus tuomita tai kannattaa aborttia. Mielestäni se on yksilön oma valinta ja jokainen kantaa sitä niin kuin kantaa. Toisten ei tarvitse tuomita sitä, eikä ainakaan sanoa kuka ja millainen ihminen tekee abortin.

Minulla on aika rankka tausta ja elän vieläkin vaihetta että koitan eheytyä. Minä tein ensimmäisen lapsen miehelle joka pahoinpiteli minua. Olin 16. En pystynyt kantamaan vastuuta niin kuin minusta jokainen lapsi ansaitsee saada, vaan minun vanhempani on kasvattanut lastani näihin päiviin saakka ja vasta nyt alan pikkuhiljaa olla kypsä äidiksi. Tosin en koskaan anna anteeksi että tein lapselleni tämän. Etten ole kasvattanut häntä vauvasta asti. Toisen kerran tulin raskaaksi parinkymmenen kieppeillä ja tein raskain mielin abortin, jota kannan sisälläni koko elämäni ajan raskaana taakkana.

En valita siitä enkä kaipaa sääliä.Kerron vain miten sen koen. Tulin raskaaksi vaikka minulla ei ollut ollut kuukautisia vuoteen ja harrastin seksiä yhden kerran pitkän tauon jälkeen ja käytin jälkiehkäisyä, tajutessani että kumi puuttui. Silti tulin raskaaksi.

Elämässäni on ollut väkivaltaa, niin henkistä kuin fyysistä ja raiskaus, syömähäiriö, huumeita ja melkein kuolemaan johtavia asioita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neiti x kirjoitti:

Jossain ketjussa todettiin (oma mukaelma), että ne, jotka ovat eläneet turvattua ns prinsessan elämään, ja saaneet tehdä mitä haluavat, päätyvät helpommin aborttiin. Kun taas ne, jotka ovat joutuneet elämään ...hmmm...miten sen sanoisin, raaempaa (?) elämää, pitävät lapsensa.

Onko näin? Mitä olette mieltä?

Itse ajattelen juuri päinvastoin. Tai ainakin osittain. Ne, joilla on ollut raaka lapsuus, perusturvallisuus puuttuu, itse on kuin rikkinäinen astia, päätyvät aborttiin. Koska tietävät miten julmaa elämä voi olla ja ymmärtävät ehkä oman rajallisuutensa. Ymmärtävät ehkä valheellisestikin, eli käsitys omasta itsestä on niin huono, että halutaan kieltää itseltä äitiys - "lapsi tulisi kärsimään niin suuresti tällaisen tyypin ollessa vanhempi, ettei se voi muuta kuin kasvaa kieroon ja kärsiä."

Suomessa esim alkoholismi on niin kansantauti, että maillä on varmasti paljon rikkinäisiä astioita, jotka eivät ole (vielä) elämäänsä eheyttä löytäneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu