Minulla on kainaloissa noin 5 senttiä halkaisijaltaan olevat vaaleat läntit, toisen vieressä myös pienempi läntti. Myös nivusessa häpykarvoituksen alueella on n. 3x5 cm läntti, jonka alueella myös karvoitus on vaaleaa. Nyt näkyy olevan nilkassakin vähän muuta ihoa vaaleampi läntti. Voiko vitiligo alkaa myös tuolta karvaisemmilta alueilta, kun yleensä olen kuullut sen alkavat kasvoista tai käsistä?
Leviääkö vitiligo aina ajan myötä vai voiko se jäädä tällaiseksi?
Leviääkö vitiligo aina ajan myötä vai voiko se jäädä tällaiseksi?
Vastaukset 2
Vanhimmat
vitiligo voi alkaa mistä tahansa. itselläni huomasin ekan vaalean läntin ristiselässä. tiedän ihmisiä, joilla vitiligoa on vain juuri hiuksissa pieni läntti. voi olla, että vitiligo leviää aina silloin tällöin esim. stressin yhteydessä tai sitten voi olla ettei leviä enää koskaan. itselläni vitiligoa on useammissa kohdin. se tässä onkin inhottavaa, kun ei yhtään voi ennustaa, että mitä tulee tapahtumaan ja kun stressata ei saisi, kun pahentaa vaan tilannetta.
Itselläni on kolme läikkää kasvoissa, onneksi eivät ole lisääntyneet kymmeneen vuoteen. Eli eivät välttämättä lisäänny.