Nyt täällä

Olin siellä ja täällä, nyt palasin taas hetkiseksi. Reissussani olin puhelin kädessä, painelin näppäimiä ja pistin puhelimen pöydälle. Otin sen taas käteen ja sitten taas tuumailin. Enempään en pystynyt.

Syynkin tähän voin kertoa. En tiedä, pyysitkö sinä minua soittamaan. Olen haksahtanut menneissä kahdesti jo siihen, että koetin onneani jonkun vinkin vuoksi. Nyt olen tullut siihen pisteeseen, etten tähän leikkiin enää ryhdy. Tätä olen noudattanut ja lopullisen päätöksen tein reissussani, kun minulla oli aikaa miettiä asiaa. En aio vaivata sinua sanallakaan, koska en voi tietää varmaksi!

Jos se et ollut sinä, niin asiasta ei tarvitse keskustella sen enempää. Mutta jos se olit sinä, ehdotan seuraavaa: tehdään sittenkin ne treffit ja koetetaan saattaa ne kunnialla käytäntöön. Sitten on ehkä sitä luottamusta vähän enemmän ja voidaan "keskustella" jatkoista (nähdessämme taikka sen jälkeen muualla, ei liikaa paineita!). Tänne en voi enää pitkäksi aikaa jäädä. Kaikkea kamalaa on tässä kuluneen viikon aikana tapahtunut! (Ei omassa elossa, mutta liippaa liian liki)

Ikävöin sinua (m) tavallani ja muisto katseestasi antaa voimia vaikeilla hetkillä. Olet siis tärkeä vieläkin. =)

Nyt kerro sinä. Minä odotan. Olemme laulaneet sitä samaa laulua jo jonkin aikaa, mutta soinnut ovat olleet kovin riitaisia. Löytyisikö se yhteinen sävel kenties? ;-)
211714
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Oletko siis m vai n?

Äänestä

tai laita viesti.Tiedät että odotan sitä.Itse yritin tapaamista aiemmin,muistat kyllä jos olet HÄN.Siksi en uskalla nyt enää lähestyä sinua kuin ajatuksissani.Ole sinä nyt se rohkeampi,et kadu.

Äänestä
  • unohtui.Tehdään ne treffit,joita jo sinulle olen varovasti tarjonnut,pyytänyt sinua.Unohda kaikki järjen "höpinät",ja anna tunteen viedä tällä kertaa.Kaipaan.

    Äänestä

  • tiedän, hyvinkin. Ja tunnenkin sen. Mutta on IHAN pakko kysyä, että milloin ollaan nähty viimeksi? Ei ole ihan helppoa tämä, kuules, koska... ja tiedät kyllä syynkin! Olen pitänyt pyynnön ja nyt se pitäisi rikkoa. Viilaan pilkkua, olen täsmällinen. Laskettakoon se nyt vaikka paheeksi; välillä se on hyve, välillä pahe. Siksi kanssani täytyy olla sanojensa mittainen... (minkäs sitä tiikeri raidoilleen) ;-)

    Anteeksi, en tarkoita olla vaikeasti saavutettava, tämä ottaa ihan oikeasti aika koville! :-/

    Äänestä

  • Tonderoinen kirjoitti:

    tiedän, hyvinkin. Ja tunnenkin sen. Mutta on IHAN pakko kysyä, että milloin ollaan nähty viimeksi? Ei ole ihan helppoa tämä, kuules, koska... ja tiedät kyllä syynkin! Olen pitänyt pyynnön ja nyt se pitäisi rikkoa. Viilaan pilkkua, olen täsmällinen. Laskettakoon se nyt vaikka paheeksi; välillä se on hyve, välillä pahe. Siksi kanssani täytyy olla sanojensa mittainen... (minkäs sitä tiikeri raidoilleen) ;-)

    Anteeksi, en tarkoita olla vaikeasti saavutettava, tämä ottaa ihan oikeasti aika koville! :-/

    muistan se oli toukokuussa.Tiikeri minäkin olen kiinalaisen horoskoopin mukaan,niinpä mihinkä sitä viiruiltaan.

    Äänestä

  • kaivan... kirjoitti:

    muistan se oli toukokuussa.Tiikeri minäkin olen kiinalaisen horoskoopin mukaan,niinpä mihinkä sitä viiruiltaan.

    ei täsmää. Tästä syystä juuri en voinut sitä viestiä kirjoittaa, olisin taas tehnyt elämäni virheen. Pidän siis edelleen sen, mitä minulta on pyydetty!

    Kiitos, kantamus keveni! =)

    Äänestä

  • kaivan... kirjoitti:

    muistan se oli toukokuussa.Tiikeri minäkin olen kiinalaisen horoskoopin mukaan,niinpä mihinkä sitä viiruiltaan.

    se on unohtaakaan. En ole ap, mutta olisin melkein voinut olla... siis saanko ottaa yhteyttä? (odottaa ja toivoo)

    Äänestä

Minäkin voin sanoutua irti keskustelusta,tod.näköisesti.Eikö 26.7.nappaa?Jos näkemisestä on kysymys niin en tarkalleen muista, joskus alkukuusta.

Äänestä
  • ei ollut sekään. Olin 26.7. sellaisessa paikassa, etten nähnyt kuin kärpäsiä.

    Mutta sanottakoon, että tämä oli vain eräänlainen tarkastus, eli en todellakaan pahoita mieltäni, jos tämä juttu ei ota onkeensa. Varmistelen vain. ;-)

    Äänestä

  • Tonderoinen kirjoitti:

    ei ollut sekään. Olin 26.7. sellaisessa paikassa, etten nähnyt kuin kärpäsiä.

    Mutta sanottakoon, että tämä oli vain eräänlainen tarkastus, eli en todellakaan pahoita mieltäni, jos tämä juttu ei ota onkeensa. Varmistelen vain. ;-)

    tärppää. Sanon 30.6 tähän kohtaan, että sillon nähtiin viimotteks.

    Äänestä

  • koittaa jos kirjoitti:

    tärppää. Sanon 30.6 tähän kohtaan, että sillon nähtiin viimotteks.

    Ei ol't sekään! Arvotaan seuraava päivämäärä... heh!

    Kiitos, toivottavasti jollekin kolahtaisi nämä päivämäärät! ;-)

    Äänestä

  • koittaa jos kirjoitti:

    tärppää. Sanon 30.6 tähän kohtaan, että sillon nähtiin viimotteks.

    .. tuona päivänä minä näin viimeksi rakkaimpani.. voisitko olla..
    Sydämeni on sinun vieläkin, ikävöin niin. En ole koskaan rakastanut näin! En tahdo ahdistaa sinua ja karkoittaa pois..soittaisit?

    Äänestä

Olemmeko nähneet viimeksi kunnolla tammikuussa? Siitä on tolkuttoman piiitkä aika. =/

Äänestä
  • ei osunut sekään.

    En heitä itse mitään päivämääriä. Joku vaan sanoi jossain toisaalla, että voisin soittaa, jos minulla on vielä numero. Ei ole, mutta senhän saisi, oletan. Nyt vaan mietin, että kuka se oikein oli. Voisin tietty viestiä, mutta koska olen tarkka tässä asiassa, en aio tehdä hutilyöntejä! Tällä tiikerillä on edelleen ne raitansa. =)

    -Havaittavissa vieläkin riitasointuja?

    Äänestä

ainakin enemmän kuin kuukausi? Kuukausi ja yksi viikko?

Äänestä
  • ja syvä huokaus...

    Ihan tässä kuussa se oli. Kohtahan se jo loppuukin.

    Äänestä

  • Tonderoinen kirjoitti:

    ja syvä huokaus...

    Ihan tässä kuussa se oli. Kohtahan se jo loppuukin.

    paljastaa, että koska se nyt sit oikeasti oli? Ei jaksais jännittää. Oot sit heinäkuussa nähny, mut koska ja missä?

    Äänestä

  • vois jo kirjoitti:

    paljastaa, että koska se nyt sit oikeasti oli? Ei jaksais jännittää. Oot sit heinäkuussa nähny, mut koska ja missä?

    koska kysymys kuului: oliko se kyselijä hän ja jos ei ollut, niin koko jutun voip unohtaa. Jos olisin itse pyytänyt häntä soittamaan, heittäisin tänne varmaan vaikka mitä informaatiota. Se pyytäjä en ollut minä...

    Ja todellakin, kyselyn kohde on mies, kuten varmaan suurimmalla osalla täällä.

    Äänestä

Tämä on jo varmaan selvä. Olen kuopannut nyt tämän kaiken ja en palaa näille paikoin. Minut tavoittaa vain henkilökohtaisesti, en enää virtuoi anonyymina!

On ollut helpottavaa kirjoitella, mutta on ihanaa todeta, että täältä pääsee pois. Kaipuu on enää rauhallista huminaa, ei pauhaa myrskynä ympärillä! Sukulaissieluja taitaa sittenkin olla olemassa, levottomuus on taakse jäänyttä aikaa....

Hyvää jatkoa kaikille! =)

Äänestä
  • Hyvä vain,että jatkat etsimistä oikeassa elämässä,sieltä hän todellkin taas löytyy.Onnea.

    Äänestä

  • sukulaissielu jollekkin kirjoitti:

    Hyvä vain,että jatkat etsimistä oikeassa elämässä,sieltä hän todellkin taas löytyy.Onnea.

    Nyt alkoi pelottaa!! Jos osuisit kohdalle taas samoissa merkeissä.... *tärisee valmiiksi*

    (Löytyikö selitys tällekin, miksi piti tänne vielä kerran kurkata ...)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tonderoinen kirjoitti:

Olin siellä ja täällä, nyt palasin taas hetkiseksi. Reissussani olin puhelin kädessä, painelin näppäimiä ja pistin puhelimen pöydälle. Otin sen taas käteen ja sitten taas tuumailin. Enempään en pystynyt.

Syynkin tähän voin kertoa. En tiedä, pyysitkö sinä minua soittamaan. Olen haksahtanut menneissä kahdesti jo siihen, että koetin onneani jonkun vinkin vuoksi. Nyt olen tullut siihen pisteeseen, etten tähän leikkiin enää ryhdy. Tätä olen noudattanut ja lopullisen päätöksen tein reissussani, kun minulla oli aikaa miettiä asiaa. En aio vaivata sinua sanallakaan, koska en voi tietää varmaksi!

Jos se et ollut sinä, niin asiasta ei tarvitse keskustella sen enempää. Mutta jos se olit sinä, ehdotan seuraavaa: tehdään sittenkin ne treffit ja koetetaan saattaa ne kunnialla käytäntöön. Sitten on ehkä sitä luottamusta vähän enemmän ja voidaan "keskustella" jatkoista (nähdessämme taikka sen jälkeen muualla, ei liikaa paineita!). Tänne en voi enää pitkäksi aikaa jäädä. Kaikkea kamalaa on tässä kuluneen viikon aikana tapahtunut! (Ei omassa elossa, mutta liippaa liian liki)

Ikävöin sinua (m) tavallani ja muisto katseestasi antaa voimia vaikeilla hetkillä. Olet siis tärkeä vieläkin. =)

Nyt kerro sinä. Minä odotan. Olemme laulaneet sitä samaa laulua jo jonkin aikaa, mutta soinnut ovat olleet kovin riitaisia. Löytyisikö se yhteinen sävel kenties? ;-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu