Hurmaava Tapani !

Annika.

Tapani Kansa oli ihana Nokian Pirkkalaistorilla eilen aamupäivällä.
Kun hän tuli lavalle niin tervehti yleisöä ensin sanomalla "Hei,hei", mutta korjasi sitten ,että: " MORO!", kun kerran Tampereenseudulla oltiin Tapsa arvuutteli ihmisiltä ,että tietävätkö nämä, minkä biisin hän aikoo nyt laulaa ( kaikki ehdokkaat lauloivat yhden biisin). Ihmiset arvasivat "Delilaa", mutt Tapsa sanoi ,että se kuullaan illalla. Sitten joku arvasi oikei, eli R.A.K.A.S oli esitettävä biisi.
Tunnelma kohosi heti sen R.A.K.A.S:n aikana ja Lopuksi Tapsa vilkutti yleisölle ja sanoi ennen kuin poistui ,että " Se on MORON, MORO !".


Paula Koivuniemi piti paljon imelämpää yleisön kosiskelua. Höpötti mm. jotain ,että kaikille torilla oleville pitäisi antaa ilalla järjestettävään konserttiin liput, kun Tapsan tahdeilla on mennyt taloudellisesti niin hyvin viimevuosina. Siitäkös mummot riemastuivat ja riensivät kirjoittamaan Paulan nimeä äänestyslipukkeeseen ( siellä sai osallistua yleisöäänestykseen äänestyslipukkeilla).

20

1041

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kusgi

      Ajan työkseni autoa ja minulla on radio autossa päällä koko ajan, paitsi jos sieltä tulee Tapani Kansan laulua. Jos Kansa laulaa suljen radion vähäksi aikaa, että kappale on varmasti ohi. En kerta kaikkiaan kestä hänen iljettävää ääntänsä.

    • musa-fani.

      Tapsa on briljantti esiintyjä ja aivan uskomattoman upeaääninen ! Jos ääni tuosta vielä paranee, se on pilalla.

      • Ääninäyte

        Kansan ääni on pilalla kun se tulee ulos.
        KAAMEETA KUUNNELTAVAA!!!


      • Amppari
        Ääninäyte kirjoitti:

        Kansan ääni on pilalla kun se tulee ulos.
        KAAMEETA KUUNNELTAVAA!!!

        Terve taas Tapsan ykkösvihaaja :" Oujee".

        Tapsa on mahtava laulaja. Hänen laulajanlaatunsa erottuu massasta. Lauluopiskelu näkyy ja kuuluu.


      • mutta..
        Amppari kirjoitti:

        Terve taas Tapsan ykkösvihaaja :" Oujee".

        Tapsa on mahtava laulaja. Hänen laulajanlaatunsa erottuu massasta. Lauluopiskelu näkyy ja kuuluu.

        Et ole tainnut paljon laulua opiskella kun tuollaisia puhut.


      • Amppari
        mutta.. kirjoitti:

        Et ole tainnut paljon laulua opiskella kun tuollaisia puhut.

        Ainakin enemmän, kuin sinä.


    • Fanitar

      Tapsa on ihana, mutta kuten täälä on monasti aiemmin todettu, ei täälä voi, eikä saa ketään artistia kehua, ilman ettei heti saisi räksyttäjiä niskaansa.

      • Joo, ei kannata käydä kehumaan, kun siitä saa aina joku hepulin.


      • r.moore
        Justiinax kirjoitti:

        Joo, ei kannata käydä kehumaan, kun siitä saa aina joku hepulin.

        Olet totisesti oikeassa mitä kirjoitat näistä sivuista. Mutta se on näköjään kaikkialla keskustelupalstoilla samaa kun saa nimimerkin takaa huutaa. Joten älä sinä huoli Justiinax nuori vaan anna heitin ola. Ja odotetaan me sitä Kansan tulevaa uutta CD:tä!

        Asiaksi asti minulla on kuitenkin tämä: saako kaupasta vielä ihan ostamalla Tapanin 60-70-lukujen hittejä CD:nä? Scandia-levy-yhtiön aikaisia läpimurtohittejä ja muuta varhaisempaa? On minulla Tapsan alkuaikojen levyt muovisina vinyyleinä tietenkin, myös tuo Scandian aikainen "Parhaat"-kokoelma sinkuista, mutta siis miten on CD? NettiAnttilakaan ei anna ladata just noita, myöhäisempää tuotantoa kylläkin. Haluaisin mukaani nuo lenkille ja vinyylien kautta en vielä kaikkia piuhoja/välineitä omista jolla biisit saisi talletettua.


      • mutta
        Justiinax kirjoitti:

        Joo, ei kannata käydä kehumaan, kun siitä saa aina joku hepulin.

        Katsoppas nyt peiliin.Niin teet itsekin.Uskomatonta tekopyhyyttä.


      • r.moore kirjoitti:

        Olet totisesti oikeassa mitä kirjoitat näistä sivuista. Mutta se on näköjään kaikkialla keskustelupalstoilla samaa kun saa nimimerkin takaa huutaa. Joten älä sinä huoli Justiinax nuori vaan anna heitin ola. Ja odotetaan me sitä Kansan tulevaa uutta CD:tä!

        Asiaksi asti minulla on kuitenkin tämä: saako kaupasta vielä ihan ostamalla Tapanin 60-70-lukujen hittejä CD:nä? Scandia-levy-yhtiön aikaisia läpimurtohittejä ja muuta varhaisempaa? On minulla Tapsan alkuaikojen levyt muovisina vinyyleinä tietenkin, myös tuo Scandian aikainen "Parhaat"-kokoelma sinkuista, mutta siis miten on CD? NettiAnttilakaan ei anna ladata just noita, myöhäisempää tuotantoa kylläkin. Haluaisin mukaani nuo lenkille ja vinyylien kautta en vielä kaikkia piuhoja/välineitä omista jolla biisit saisi talletettua.

        Joo, varmasti hienoja biisejä sillä uudella CD:llä. Mukava, kun on nyt jotain odottamisen arvoista luvassa :)

        Tosi vaikean kysymyksen esitit. Ainakin "20-suosikit"- kokoelma CD-levyillähän on noita Tapsan 60-ja 70- luvun biisejä koottu, mutta en usko ,että niistä Tapsan alkuaikojen vinyylilevyistä on kokonaisuudessaan tehty CD-levyversioita.
        Mulla on sellanen kolmen CD-levyn kokoelmapaketti, jossa on myös aika paljon Tapsan lauluja just 60-ja 70-luvultakin. Tilasin sen valituilta paloilta kerran, mutta en tiedä onko niitä sieltä enää saatavissa.


      • mutta kirjoitti:

        Katsoppas nyt peiliin.Niin teet itsekin.Uskomatonta tekopyhyyttä.

        Täälä tuntuu niitä tekopyhiä olevan enemmänkin.


      • r.moore
        Justiinax kirjoitti:

        Joo, varmasti hienoja biisejä sillä uudella CD:llä. Mukava, kun on nyt jotain odottamisen arvoista luvassa :)

        Tosi vaikean kysymyksen esitit. Ainakin "20-suosikit"- kokoelma CD-levyillähän on noita Tapsan 60-ja 70- luvun biisejä koottu, mutta en usko ,että niistä Tapsan alkuaikojen vinyylilevyistä on kokonaisuudessaan tehty CD-levyversioita.
        Mulla on sellanen kolmen CD-levyn kokoelmapaketti, jossa on myös aika paljon Tapsan lauluja just 60-ja 70-luvultakin. Tilasin sen valituilta paloilta kerran, mutta en tiedä onko niitä sieltä enää saatavissa.

        Kiitos vastauksesta. Yritän käydä sellaisissa kaupoissa joista voisi onnistua. Siis oikeassa levykaupassa, ei marketeissa. Ja kirjasto on täälläpäin se toinen. ;=)


    • gimma

      Katselin eilen , kun tuo Iskelmä- Finlandia tuli telkkarista uusintana ja Tapsa kuulutettiin lavalle laulamaan Delilah. Minusta se mies on tosi karismaattinen. Siinä kun se asteli siihen lavalle, niin siinä oli sellaista jotain hohtoa. vähän niinkuin matador kävelisi areenalle yleisön eteen. Ihan eri fiilis, kuin niiden muiden esiintyjien tullessa lavalle.

    • Hellevi
      • jaa

        Myös tuo valkotakkinen herra taustalla on erittäin tyylikäs ja ansioitunut.Minä olisin mieluusti nähnyt hänet pokaali kädessä.Koivuniemi todella on teennäinen.


    • Hemuli Immelman

      Tapsa on kyllä hieno laulaja, mutta liiasta nöyryydestä häntä ei voi syyttää .
      Olin kerran Tapsan konsertissa ja ennen viimeistä laulua karjaisi Tapsa mikrofoniin ,että "YLÖS !"
      Niinpä siinä sitten yhteislauluna yleisö lauloi seisaaltaan "Satumaan " :)

    • Salmesaunikki

      JA MIKÄ KARISMAATTINEN laulaja.Vinde Monille nuorille oppi-isä

      • Yira

        Onhan hän mahtavaääninen artisti. Karismaakin on paljon. Rönnillä olin tanssimassa kun, Tapsa siellä tässä taannoin esiintyi. Mukavan luonteva ja rento tapa esiintyä, ei liian imelä.
        Bändi ei mielestäni ollut ihan samalla tasolla.


    • Jee, jee

      Mahtava tulkinta Delilahista Iskelmä-Finlandia konsertissa!
      Puhdikas, karismaattinen, upeaääninen. Kertakaikkiaan hyvä laulaja, kuten Fredikin sanoi.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      208
      2485
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      40
      1634
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      141
      1286
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      293
      1086
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      314
      1036
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      1012
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      22
      975
    8. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      926
    9. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      19
      814
    10. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      783
    Aihe