Nimittäin olemaan, pakko purkaa ajatuksia, niille jotka ymmärtävät ;o )
Tänään olisi viikkoja 9 menkkojen mukaan. mutta kun en usko olevani raskaana. En tunne olevani raskaana ja pelkään yli kaiken tuulimunaa.
Ongelma on siinä, etten voi pahoin. Ja kahdessa edellisessä raskaudessa olin heti plussauksen jälkeen petipotilas, kun oksetti niin lujaa.
Muut "normaalit" raskausoireet on, ja testit näyttivät plussaa kolme viikkoa sitten.
Tämä on vaan niin erilaista kun ne muut, etten usko siellä masussa edes olevan mitään. Ymmmärtäisin itseni, jos tämä olisi ensimmäinen, mutta kun.
Eilisen itkin, kun olin varma, ettei siellä ole elämää. Ja omalla tavallaan olen nytkin.
Vauva on vaan enemmän kuin toivottu, etten tiedä, mitä tekisin, jos...
Olen yrittänyt jankuttaa itselleni, että ole nyt niin kauan onnellisesti raskaana, kunnes toisin todistetaan.
Mutta kun...
Mä en voi pahoin(pieniä tilapäisiä oksetuksia viimeksi pari viikkoa sitten parin päivän aikana, ensimmäisestä voin pahoin koko odotusajan), mulla ei mielialat heittele (tilapäisiä oli samaan aikaan pahoinvointien kanssa), ei finnejä (iho on kyllä rasvaisempi kuin ennen), enkä ole vielä hajua tai makua löytänyt, joka oksettaisi (edellissä oksetti uuden kaapin haju ja kissanruoka).
Toisaalta sitten;
Rinnat ovat arat ja turvonneet, plussat saatu, vatsa kasvaa (turpoaa), selkää särkee, vatsaa nipistelee ja jomottaa, eikä mitään vuotoa ole ollut missän vaiheessa.
En vaan saa itseäni rauhoittuun. Ens viikol on ultra, et saan kuulla sen tuomion, ettei siellä mitään näy.
Tiedän olevani negatiivinen, mutta en pysty nyt muuhunkaan...
Auttakee ;o )
Tänään olisi viikkoja 9 menkkojen mukaan. mutta kun en usko olevani raskaana. En tunne olevani raskaana ja pelkään yli kaiken tuulimunaa.
Ongelma on siinä, etten voi pahoin. Ja kahdessa edellisessä raskaudessa olin heti plussauksen jälkeen petipotilas, kun oksetti niin lujaa.
Muut "normaalit" raskausoireet on, ja testit näyttivät plussaa kolme viikkoa sitten.
Tämä on vaan niin erilaista kun ne muut, etten usko siellä masussa edes olevan mitään. Ymmmärtäisin itseni, jos tämä olisi ensimmäinen, mutta kun.
Eilisen itkin, kun olin varma, ettei siellä ole elämää. Ja omalla tavallaan olen nytkin.
Vauva on vaan enemmän kuin toivottu, etten tiedä, mitä tekisin, jos...
Olen yrittänyt jankuttaa itselleni, että ole nyt niin kauan onnellisesti raskaana, kunnes toisin todistetaan.
Mutta kun...
Mä en voi pahoin(pieniä tilapäisiä oksetuksia viimeksi pari viikkoa sitten parin päivän aikana, ensimmäisestä voin pahoin koko odotusajan), mulla ei mielialat heittele (tilapäisiä oli samaan aikaan pahoinvointien kanssa), ei finnejä (iho on kyllä rasvaisempi kuin ennen), enkä ole vielä hajua tai makua löytänyt, joka oksettaisi (edellissä oksetti uuden kaapin haju ja kissanruoka).
Toisaalta sitten;
Rinnat ovat arat ja turvonneet, plussat saatu, vatsa kasvaa (turpoaa), selkää särkee, vatsaa nipistelee ja jomottaa, eikä mitään vuotoa ole ollut missän vaiheessa.
En vaan saa itseäni rauhoittuun. Ens viikol on ultra, et saan kuulla sen tuomion, ettei siellä mitään näy.
Tiedän olevani negatiivinen, mutta en pysty nyt muuhunkaan...
Auttakee ;o )
Vastaukset 5
Vanhimmat
siltä että olet kuitenkin raskaana. Joten onnea ja iloitse siitä ettet voi pahoin!
yksilöllinen. kannattaa todellaki olla onnellinen ettet ole petipotilas :) mä odotan toista ja oon kyllä tyytyväinen ettei oo mitää pahaa oloa ollu kummallakaan kerralla
tiedät,että jokainen raskaus on erilainen.Mulla ekassa oksensin koko raskauden ja tokassa en kertaakaan.Olin vaan tosi väsynyt,jota ekassa en ollut.Onnea raskaudelle.
Tällaiset tunteet ovat varmasti hirmu yleisiä. Itekin ajattelin ja pelkäsin tätä samaa kunnes eka ultra oli. Halusin ultraan jopa aemmin kuin ois otettu juuri sen vuoksi, että saan lakata pelkäämästä ettei sikiö oisi oikeassa paikassa. Helpotus oli hirmuinen kun näin vauvan alkuni siellä missä pitikin ja kun kuulin, että siellä kohdussa kaikki oli niinkuin pitääkin.
Sullahan on se ultra jo ensiviikolla! Minä pidän sulle peukkuja! :)
Olen itse vasta 5 viikolla. Alussa oli enempi oireita ja nyt tuntuvat loppuneen melkein kokonaan. Olen aivan varma, että on väärä hälyytys, tuulimuna. Ahdistaa jo valmiiksi.
En uskalla kertoa kenellekkään (paitsi miehelle tietysti) raskaudesta. Olen niin varma, että olenkin tyhjä... Ei uskalla oikein edes iloita, jotta pettymys ei ole niin kova.
Kerro, jos pelkosi osoittautui turhaksi. Se helpottaisi kovasti. Tsemppiä.