Mitähän hyötyä mahtaa olla lattialämmitysputkien kovasti välttämättömiksi mainostetuista happidiffuusiosuojapinnoitteista ? Kuinka paljon happea pääsee jatkuvasti kiertoveteen putkistosta, joka on kauttaaltaan betonin ympäröimä ? Ja mitä haittaa siitä hapesta on muoviputkille ja/tai pääasiassa messingistä valmistetuille liittimille / putkenosille ?
Ettei vaan olisi taas muoviputkivalmistajien keksimää hoaxia ja hifistelyä, jotta saadaan "superhyperhightech-putkille" perusteltua kaamea metrihinta.
Miettikääpä tätä hieman kriittisesti... Muovista valmistettuja "antistaattisia" ja "allergisoimattomia" iv-putkia voisi käyttää lähimpänä vastaavana höpöhöpö-verrokkina.
Ettei vaan olisi taas muoviputkivalmistajien keksimää hoaxia ja hifistelyä, jotta saadaan "superhyperhightech-putkille" perusteltua kaamea metrihinta.
Miettikääpä tätä hieman kriittisesti... Muovista valmistettuja "antistaattisia" ja "allergisoimattomia" iv-putkia voisi käyttää lähimpänä vastaavana höpöhöpö-verrokkina.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Happi ON ongelma jos sitä on metalliosia sisältävässä putkistossa. Lämmin vesi, happi ja metalli on sellainen yhdistelmä että siitä aiheutuu ongelmia. Ainahan vedessä happea on liuenneena mutta jos järjestelmä on sellainen että sinne ei pääse uutta happea niin veden mukana suljettuun kiertoon päässyt happi kuluu pois ja metallin korroosio pysähtyy. Happimolekyyli, O2, on niin "pieni ja vikkelä" että se kyllä pääsee melkein joka paikkaan. Auton maalikalvo esim. ei ole mikään este hapelle, aina sitä siellä maalin ja pellin välissä on.
Joskus 20 v. sitten joku keksi laittaa kerrostalojen lämpöpattereiden putkistoon pätkän muoviputkea aina tietyin välein etteivät kolinat kuuluisi putkia pitkin asunnosta toiseen. Varmaan tepsikin niihin kolinoihin mutta ei mennyt montaakaan vuotta kun ne patterit olivat umpiruosteessa sisäpuolelta koska muoviputkien läpi meni jatkuvasti uutta happea järjestelmään.
Mutta totta kai myös putken valmistajalla on omat intressinsä asiassa.
...tuo happidiffuusiosuojan tarve on siis ikään kuin reliikki metallipattereiden aikakaudelta. Vesikiertoisen lattialämmityksen komponentit ovat suurelta osin muovia.
Metallia löytyy tietysti kattilasta, kiertovesipumpusta, jakotukeista ja muista liitososista. Mutta ei niitäkään enää kai raudasta värkätä, rosterista ja messingistä kylläkin.
Happibarrieri on tarpeen, koska esim. lämmänvaihdin esim. kaukolämpö- tai lämpöpumppujärjestelmissä on metallia. Suorassa sähkössä vastukset voidaan tehdä haponkestävästä, mutta käytetäänkö niitä vesikiertoisissa lattialämpöjärjestelmissä.
Lattialämitysputket tehdään ristisilloitetusta polyeteenistä, joka läpäisee happea vauhdilla. Pintakerroksena niihin laitetaan polyamidikerros, jolla hapen läpäisy on murto-osa polyeteenistä. Kosteutta polyamidi sen sijaan läpäisee hyvin.
Jos rakentaminen on kiinni lattialämitysputkien ja tavallisten putkien hinnanerosta, niin unohda koko juttu. Putkien vaihtaminen on niin työlästä, että ei niistä kannata säästää. Lämmitysjärjestelmän pitäisi kestää sentään kymmeniä vuosia. Säästä sen sijaan tapeteissa tai lattiapinnoitteissa, ne on helppo uusia myöhemmin.
Samasta syystä elintarvikepakkauksissa käytetään monikerroskalvoja, osa muoveista suojaa hapelta, osa kosteudelta ja jotkin aromeilta. Jos ne eivät olisi tarpeen, tuskin kauppamies käyttäisi kalliita kalvoja.
15 vuotta vanhat lattialämmitysputket meni tukkoon.syynä putkistoon kerääntynyt ruoste,kun ei ollut happisuojattua vaikka asennettaessa putkimies niin väittikin.asennuta putkistoihin varmuuden vuoksi sulkijat ja sellaiset liittimet,että voit huuhdella putket jos on tarvetta.
Ihmetyttää mallikkoa hapen pääseminen lattialämmitysputkistoon. Putkiston sisällä on painetta n. 1 bar, eli kaiken käytettävissä olevan järjen mukaan kaasut työntyvät putkistosta ulos eikä päinvastoin. Happi on lämmitysjärjestelmässä haitallinen aine korroosian kannalta mutta kai se häviää ajan saatossa pois ja uutta ei voi päästä tilalle.
Ihan sama tilanne kai jos lämpö johtuisi matalasta kuumempaan. Markkinointi kikkako?
Putkiston paine ei vaikuta ainakaan merkittävästi. Kyse on hapen osapaineesta. Ilmassa se on jotain ja jotain se on myös putkistossa. Veden paineesta huolimatta se ei voi olla nolla siellä putkistossa.
Sen tiedän, että ns. suojakaasulaitteistoissa, joissa käsitellään hapen kanssa regoivia yhdisteitä, ei ylipaineisesta astiasta tiivisteestä vuotava suojakaasu riitä niitä suojaamaan. Tiivisteiden pitää olla kunnossa ja ulostulossa diffuusiolukko (pulputus öljyn lävitse tms.). Ja monta metriä pitkä ohut poistoputki sellaisenaan ei riitä, happi diffuntoituu vastavirtaa normaalia huuhtelunopeutta nopeammin.
Kuten totesin, paljon lyhytikaisemmissä muovituotteissa, esim. mikroaterioissa. on sen lautasen päällä oleva kalvo monikerroskalvoa, jossa on happidifuusiosuojakerros. Tuskin niin halvoissa tuotteissa sitä käytettäisiin, jos se ei olisi tarpeen. Kysymys on siitä, että polyeteenin lävitse happi kulkee vauhdikkaasti, ja betoni ei ole mikään este. Polyamidi on hyvä happibarrieri ja jos haluaa esim. muovisen vetybarrierin, niin silloin käytetään tiettyjä selluloosamuoveja.
Ja mikä sen hapen sieltä putkistosta haihduttaa?
Metallien korrosion lisäksi kaikki ylimääräinen happi korotetussa läpötilassa haurastuttaa myös muoveja, varsinkin niin tehokkaan liuottimen, kuin vesi, läsnäollessa (kemian käsikirjojen mukaan vesi kuuluu neljän tehokkaimman liuottimen ryhmään). Lisätekijä on se, että muovit on suojattu korkean lämpötilan hapettumista vastaa stabilointiaineilla, jotka ovat kuluvaa tavaraa. Lämmönvaihtimen ja liittimien lisäksi myös muovi kärsii hapettumisesta.
Koko potista säästö moisesta on niin pieni, että ei se kannata, koska uusiminen on niin työlästä.