Nuorempi lapseni huusi oikeasti ensimmäiset puoli vuotta järkyttävän paljon. Nukuin 2-4h yössä, syötin yötä päivää tunnin välein. Ei auttanut maitomerkkien vaihdot, vyöhyketerapia tms. Hän vain huusi ja huusi. Pimeimpinä hetkinä ajattelin, että otan hengiltä itseni ja lapset, en jaksa enempää. Neuvolasta sanottiin, että saataisiin kotiapua. Mies ei halunnut "kyllä minä valvon välillä". Paskat se mitään valvoi. Itse hoidin aina ja totesinkin, että yksinhuoltajuus helpompaa; ero. Nyt poika 9kk ja aivan eri ihminen. Hymyilee, nauraa.. Vaikka välillä oli toivotonta, nyt kadun pahoja ajatuksiani, jumaloin lapsiani.
koliikkia yli tilastojen
nyt onnellinen
1716
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä sitä vaan pahaa tahtomattaankin tulee niitä kamalia ajatuksia, kun huutaa ja huutaa. Pyörii sängyssä, herää taas huutamaan! Sanotaan, että unettomuus on eräs kidutusmuodoista, ja tottahan se on.
Kamalinta on se kierre, johon joutuu kun ei saa nukutua vaikka olisi tilaisuuskin.
Ja todella, siitä miehen itsekkyydestä ei ole silloin paljoa apua!! jatkoja!