henkilökuntaa mielisairaaloihin ja mielenterveystoimistoihin?
Totuus on, että sairaaloihin potilaita metsästävät psykiatrit eivät välitä monestikkaan tuon taivaallista hoitoon toimittamisen edellytyksitä ja kriteereistä. Pakkohoitolähete monesti tehdään kokonaan muista syistä kuin todellisista sairaudenepäilyistä ( lääkärin raivostuminen,sairaiden elämysten hankinta, kovan vallan käytön halut jne.)
Itse epäilin korkeata virkamiestä väärinkäytöksistä ja johan alkoi rapisemaan paranoidiseksi luokittelua aluksi mtt:n sairaanhoitajan taholta ja sittemmin tk:n lääkäriltä ja lopulta sairaalassa psykiatrilta. Kuitenkin olin vain epäillyt asiaa, kun taas psykoosin edellytys on harhojen vallassa oleminen tai tosin sanottuna todellisuudentajun karkea vääristyminen. Epäily ei ole riittävä peruste M1 lähetteelle eikä pakkohoidolle.
Sairaalassa kohtelu oli törkeätä. Mitään selvitystä ei juurikaan tehty. Mainitsin, että epäilen erästä virkamiestä väärinkäytöksistä ja myös siitä, että hän ei ole yksin vaan on jonkinlaisen suosikkijärjestelmän perustanut ja saa kannatusta asialleen. Millään lailla ei tutkittu sitä, että olisinko harhojen vallasssa tai yleensäkään onko koko olettamukseni mahdoton tai osoittako se todellisuudentajun karkeaa vääristymistä. Epäilin ko. virkamiestä pakotusrikoksesta. Pakkohoidolle tuntuu olevan yksi peruste yli muiden: Virkamiehen vastustaminen tai epäily asemansa väärinkäytöstä.
Todisteet pelkästä epäilystä olivat kiistattomat, sillä olin kuvannut asiaa eräässä kirjeessä ja muissakin kirjeissäni. Niistä näkyy selvästi, että minä vain epäilin asiaa ja sanoin myös, että en usko niin tapahtuneen. Lääkärit eivät piitanneet mitään kirjeistäni vaan leimasivat ne epäasiallisiksi. Kuitenkaan he eivät edes lukeneet kirjeitäni. Ainoastaan yksi lääkäri luki yhden kirjeen ja mielivaltaisesti väitti sen olevan psykoottisuutta osoittava, vaikka siinä asiaa käsiteltiin juuri niin kuin edellä sanoin: Ilmoitin etten usko moisia rikoksia tehdyn. Sanoin sairaalassa sen että olin pohtinut asiaa ja olin tutkinut asiaa kun minulla oli syytä epäillä rikoksia tehdyn. Kirjeeni sitä osaa tekstistä, jossa sanon, että en usko mitään sellaista tapahtuneen ei ilmeisesti ole luettu lainkaan vaan on ilmeisesti jätetty koko kirje muutaman rivin lukemiseen ja silloin ei kirjettä voi ymmärtää oikein.
Nyt on kulunut jo noista tapahtumista 13 vuotta ja olen sairaseläkkeellä. Olin sairaalaan joutuessani 36 vuotias ja kovasti olin perhettä perustamassa ja työpaikkaa etsimässä ( olen koulutukseltani DI ). Nyt olen ollut työelämästä ulkona noin 13,5 vuotta ja en koskaan enää saa töitä vaikka paranisinkin. Enkä liioin voi saada puolisoa koska kukaan ei ole paranoidisesta kiinnostunut ja tämänhän jokainen tietää.
En tahtoisi tyrmätä koko mielisairaalalaitosta mutta kyllä siellä tapaa hyvin törkeitä hoitajia ja lääkäreitä. Heidän asenteensa on:Turpa kiinni sinä olet hullu koska me päätämme niin ja olet vaikka lopun ikääsi täällä jos et ole meille mieleen. Sairaaksi väitetyn pitäisi jatkuvasti ylistää lääkäreitä ja hoitajia, jotta välttyisi pitkältä "auttamiselta".
Perusvaatimus olisi se, että lain vatimat tutkimukset todella tehtäisiin ja mitään yhteiskunnalista asemaa ei saisi olla vääristämässä tutkimuksia. Neuvostoliitossa saattoi joutua mielisairaalaan kun vastusti yhteiskunnan päättäjiä. Suomessa näkyy olevan samat sävelet vielä senkin jälkeen kun Neuvostoliitto hajosi.
TEO:n pitäisi valvoa mielisairaaloita ja toimistoja, mutta kun sinne kantelin niin todettiin vain että mitään väärää ei ole tehty, vaikka kirjeeni josta edellä puhuin oli heillä siellä ja selostin mitä siinä sanotaan. Siis ilmiselvästä todisteesta ei piitattu tuon taivaallista. Ei voi välttyä ajatukselta TEO:n suhteen että se on tehnyt jotakin sellaista jota muissa viranomaisissa ei hyväksyttäisi koskaan. Kyllä minä luotan kaikkiin muihin viranomaisiin mutta en mielenterveysviranomaiseen enää luota.
Nyt olen yksinäinen 48 vuotias mies ja nappeja otan ahdistukseen,joka alkoi sairaalaan jouduttuani.Lisäksi otan neurolepteja. Onneksi ei ole enää mitään seksuaalisia haluja(neuroleptit ovat vieneet halut ja kyvyn kai pysyvästi )sillä jos olisi samanlaiset halut kuin nuorena eikä olisi mahdollista hankkia puolisoa niin kyllä se olisi kestämätön tilanne.
Totuus on, että sairaaloihin potilaita metsästävät psykiatrit eivät välitä monestikkaan tuon taivaallista hoitoon toimittamisen edellytyksitä ja kriteereistä. Pakkohoitolähete monesti tehdään kokonaan muista syistä kuin todellisista sairaudenepäilyistä ( lääkärin raivostuminen,sairaiden elämysten hankinta, kovan vallan käytön halut jne.)
Itse epäilin korkeata virkamiestä väärinkäytöksistä ja johan alkoi rapisemaan paranoidiseksi luokittelua aluksi mtt:n sairaanhoitajan taholta ja sittemmin tk:n lääkäriltä ja lopulta sairaalassa psykiatrilta. Kuitenkin olin vain epäillyt asiaa, kun taas psykoosin edellytys on harhojen vallassa oleminen tai tosin sanottuna todellisuudentajun karkea vääristyminen. Epäily ei ole riittävä peruste M1 lähetteelle eikä pakkohoidolle.
Sairaalassa kohtelu oli törkeätä. Mitään selvitystä ei juurikaan tehty. Mainitsin, että epäilen erästä virkamiestä väärinkäytöksistä ja myös siitä, että hän ei ole yksin vaan on jonkinlaisen suosikkijärjestelmän perustanut ja saa kannatusta asialleen. Millään lailla ei tutkittu sitä, että olisinko harhojen vallasssa tai yleensäkään onko koko olettamukseni mahdoton tai osoittako se todellisuudentajun karkeaa vääristymistä. Epäilin ko. virkamiestä pakotusrikoksesta. Pakkohoidolle tuntuu olevan yksi peruste yli muiden: Virkamiehen vastustaminen tai epäily asemansa väärinkäytöstä.
Todisteet pelkästä epäilystä olivat kiistattomat, sillä olin kuvannut asiaa eräässä kirjeessä ja muissakin kirjeissäni. Niistä näkyy selvästi, että minä vain epäilin asiaa ja sanoin myös, että en usko niin tapahtuneen. Lääkärit eivät piitanneet mitään kirjeistäni vaan leimasivat ne epäasiallisiksi. Kuitenkaan he eivät edes lukeneet kirjeitäni. Ainoastaan yksi lääkäri luki yhden kirjeen ja mielivaltaisesti väitti sen olevan psykoottisuutta osoittava, vaikka siinä asiaa käsiteltiin juuri niin kuin edellä sanoin: Ilmoitin etten usko moisia rikoksia tehdyn. Sanoin sairaalassa sen että olin pohtinut asiaa ja olin tutkinut asiaa kun minulla oli syytä epäillä rikoksia tehdyn. Kirjeeni sitä osaa tekstistä, jossa sanon, että en usko mitään sellaista tapahtuneen ei ilmeisesti ole luettu lainkaan vaan on ilmeisesti jätetty koko kirje muutaman rivin lukemiseen ja silloin ei kirjettä voi ymmärtää oikein.
Nyt on kulunut jo noista tapahtumista 13 vuotta ja olen sairaseläkkeellä. Olin sairaalaan joutuessani 36 vuotias ja kovasti olin perhettä perustamassa ja työpaikkaa etsimässä ( olen koulutukseltani DI ). Nyt olen ollut työelämästä ulkona noin 13,5 vuotta ja en koskaan enää saa töitä vaikka paranisinkin. Enkä liioin voi saada puolisoa koska kukaan ei ole paranoidisesta kiinnostunut ja tämänhän jokainen tietää.
En tahtoisi tyrmätä koko mielisairaalalaitosta mutta kyllä siellä tapaa hyvin törkeitä hoitajia ja lääkäreitä. Heidän asenteensa on:Turpa kiinni sinä olet hullu koska me päätämme niin ja olet vaikka lopun ikääsi täällä jos et ole meille mieleen. Sairaaksi väitetyn pitäisi jatkuvasti ylistää lääkäreitä ja hoitajia, jotta välttyisi pitkältä "auttamiselta".
Perusvaatimus olisi se, että lain vatimat tutkimukset todella tehtäisiin ja mitään yhteiskunnalista asemaa ei saisi olla vääristämässä tutkimuksia. Neuvostoliitossa saattoi joutua mielisairaalaan kun vastusti yhteiskunnan päättäjiä. Suomessa näkyy olevan samat sävelet vielä senkin jälkeen kun Neuvostoliitto hajosi.
TEO:n pitäisi valvoa mielisairaaloita ja toimistoja, mutta kun sinne kantelin niin todettiin vain että mitään väärää ei ole tehty, vaikka kirjeeni josta edellä puhuin oli heillä siellä ja selostin mitä siinä sanotaan. Siis ilmiselvästä todisteesta ei piitattu tuon taivaallista. Ei voi välttyä ajatukselta TEO:n suhteen että se on tehnyt jotakin sellaista jota muissa viranomaisissa ei hyväksyttäisi koskaan. Kyllä minä luotan kaikkiin muihin viranomaisiin mutta en mielenterveysviranomaiseen enää luota.
Nyt olen yksinäinen 48 vuotias mies ja nappeja otan ahdistukseen,joka alkoi sairaalaan jouduttuani.Lisäksi otan neurolepteja. Onneksi ei ole enää mitään seksuaalisia haluja(neuroleptit ovat vieneet halut ja kyvyn kai pysyvästi )sillä jos olisi samanlaiset halut kuin nuorena eikä olisi mahdollista hankkia puolisoa niin kyllä se olisi kestämätön tilanne.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kyllä ole itse työssä sairaaloissa ollut ja nähnyt miten mielivaltaisesti juuri psyykepotilaisiin suhtaudutaan! Hoitajat paljolti vain keskittyvät keskenään keskustelemaan ja nauramaan sairaiden ihmisten "töppäyksille". Minusta se osoittaa, että vääränlaiset motiivit on hoitohenkilökunnalla ja koulutusta pitäisi lisätä, jotta keskittyminen sairaan hoitoon ja myötätunto, todellinen auttaminen pitäisi olla pääasia? Eikös sairaaloihin mennä parantumaan, eikä olemaan vuosikausiksi? Tosi monet eivät ehkä koskaan kykene elämään omatoimisesti, mutta ois sitten jonkinlaisisia kodinomaisia, pieniä hoitolaitoksia. Silloin voitaisiin paremmin valvoakin myös hoitajia, kun nähtäisiin miten nopeasati sairas ihminen kuntoutuu ja ehkä jossain vaiheesa pääsee itsenäisestikin elämään! Mielivaltaa voi todella mielensairauksien hoidossa käyttää näkemäni perusteella rajattomasti! Omaisten pitäisi huolehtia ja käydä sairastuneen luona useammin! Ikävä tosi-asia. että juuri lähi-omaisetkaan ei tiedä tai halua pitää kiinte'ää yhteyttä sairastuneeseen, silloinpa ihminen juuri joutuukin huonosti kohdelluksi. Kaikki tämä on raakaa tosi-asiaa valtiossa nimeltä Suomi. Itsemurha tilastot lukujen perusteella näyttää, että vähenemässä, niin tosiasiassa moni käyttää onnettomuksia/tapaturmia keinona päästä tästä elämästä pois. Niitä kun ei aina osata itsemurhaksi todistaa! Huonosti on tämä mielenterveys ongelmaisten ja sairaiden asia vielä 2000-luvullakin hallinnassa. Aloittajalle toivon Valoisampaa tulevaisuutta, menneisyyttäsi et voi muuksi muuttaa. Elä nyt tätä päivää ja ole osaltasi parantamassa läheistesi elämää vain niin voit parhaiten vaikuttaa asioihin.
Ja kuinkahan kauan olit osastolla töissä???
ja sitten määräaikaisia sijaisuuksia muilla osatoilla, siis keskus-sairaalassa. Kaikkiaan n. 7v. Lopulta sain vakituisen työpaikan ihan toiselta alalta, mutta kyllä tuo kaksi vuotta oli ihan riittävä kokemus minulle. Enkä ole mikään "äiti Teresa"-tyyppi. Vastauksesi osoittaa, että mielipiteen ilmaisu ja nähdyt/kuullut asiat saavat heti hyökkäys-asemiin. Jokaisella oikeus omaan mielipiteeseen, -eikö vain? Omaiset usein hylkäävät psyykesairaan lähimmäisen. Olin myös n.3kk päihdeongelmaisten kuntoutuskodissa töissä, eikä niillä siellä omaisia näkynyt. Vaikka alkoholismikin määritellään sairaudeksi, niin kait ihmiset vieläkin pitävät sitä itse aiheuttetuna ongelmana. Kuitenkin juominen varmaan monelle tapa purkaa ahdistusta, yksinäisyyttä tms, pahaa oloa. Jaksamista vain Sinulle tavallinen ihminen ja sairaanhoitaja! Ehkä Sinä ja tietysti monet muut olette tunnollisia työntekijöitä ja potilaista välittäviä. Minun paikkakunnalla nyt vaan tilanne näin. Ehkä nyt n.10v. myöhemmin asiat/hoitotyyli muuttunut?
on täysin päin peetä ainakin kunnallisella puolella,lyödään neurolepti purkki kouraan ja sillä siisti,sitten kun lääkkeet loppuu ja tulee karseat vieroituoireet ja yrittää saada lääkäriä puhelimeen neuvoa kysyäkseen,töykeä vastaus¨lääkäri ei ehdi puhelimeen,ja luuri korvaan,en ymmärrä miksi pitää olla niin töykeitä,vaikka asiallisesti kysyt,enkä ymmärrä sitäkään miksi neuroleptejä määrätään joka sairauteen,minullakin alkoi jalkasärystä,ja nyt olen jäänyt riippuvaiseksi masennuslääkkeestä,eikä ne edes jalkakipuun auta.
Luota lääkäriin. Jos et, etsi toinen, kolmas, neljäs, viides, kuudes, seitsemäs, kehdeksas ja yhdeksäs. Heidän diagnoosiensa pohjalta voit sitten ainakin arvioida % mahdollisuuden oliko ensimmäinen oikeassa.
Mielenterveys ja muutkin "ilmaiset" terveyspalvelut ovat huonolla rahoituksella ja siitä johtuen henkilökuntaa liian vähän ja huonot työolot ja työkaverit jotka loppuun kuluneita, selän takana mm. työkavereistaan pahaa puhuvia ym. ym. Joten koittakaa nyt tajuta että ei se hoitajan työkään mitään helppoa ole, todellakaan! Meidänkin sietokyky on jatkuvasti hyvinkin äärirajoilla, vaikka ns. "terveen" kirjoihin kuulumme.
ollut aiheena montakin kertaa tapahtuva aiheeton pakkohoito? Tavallinen sh voi olla kiireellinen, mutta mt-hoitajaa eivät kyllä työt paina. On se nähty.
Paljon olisi kerrottavaa sanojen suuhun laittamisesta, sepitetyistä "havainnoista",jotka titenkin osoittavat vakavaa mielisairautta etenkin silloin kun vähänkin vastustaa jumaluutta hipovaa osastonlääkäriä. Yllättävän usein pakkohoidoissa on kyse julmuudesta joita soveltavat lääkärit ja hoitajat, jotka haluavat saada elämyksiä kovan vallankäytön toimista. Kosto on yleistä pienimmästäkin vastustuksesta ja se tarkoittaa sitä, että sairaskertomuksiin vääristetään potilaan puheita tai tilaa ja sitten uhkaillaan vuosia kestävillä hoidoilla.
Hoitajien keskuudessa osastonlääkärin mielistely on yleistä. Se tapahtuu niin, että kun on diagnosoitu jokin mielisairaus, niin hoitajat kiiruhtavat tekemään "havaintoja", jotka tukevat sairaustulkintaa, mutta nämä "havainnot" usein ovat täysin sepitettyjä.
Sitten halutaan asiantuntijana olemisen elämyksiä. Elämys saadaan kun "havaitaan" sairautta osoittava piirre potilaassa. Tuo oire on kyllä kuitenkin sepitetty sairaskertomukseen, mutta se ei estä hoitajaa saamasta elämystään.
Lääkärit puolestaan usein haluvat olla huippuguruja ja suoltavat teoriaa potilaan tilasta suoranaisesti ollen täysin mielikuvitusmaailmassa olematta mitenkään loogisessa yhteydessä potilaan terveydentilaan
Sitten kun joku on pakolla sairaalaan viety ja diagnosoitu mielisairaaksi, niin oppikijojen edellyttämällä tavalla sairaus käsitellään hoidossa katsoen oppikirjasta kuinka kauan kuluu kun lääkitys "parantaa" ja niinpä sitten kukin henkiökunnasta haluaa näyttää osaamistaan ja toteaa potilaan terveeksi täysin riippumatta siitä mitä potilas sanoo tai ei sano mitään.
Oma lukunsa on se, että hoitajat ja lääkärit haluvat osoittautua huippuammattilaisiksi. Niinpä joka päivä on sanottava ja kirjoitettava jotakin "huippuanalyysiä". Tämä merkitsee sitä, että potilas saa huomata kirjoitetun vakvaia oireita täysin paikkansapitämättömästi. Yleensä hoitajat haluavat joka päivä tehdä joitan sairaudenhoitomaista ja taas kirjoitetaan "terävää analyysiä", jota vain "ammattilaiset" osaavat. Ainut vaan että usein on kyse puhtaasta valheesta ja vääristelystä.
Minut sairaala ajoi itsemurhan partaalle vuonna 1995. Olin hyvin epätoivoinen täysin tunteettoman ja kylmän kovan linjan psykiatrin käsissä ja häntä säesti koko hoitajalauma, koska uskalsin vastustaa täysin vastoin säännöksiä tehtyjä diagnooseja ( ks. alkup. kirjoitukseni ).Psykiatri oli kuin jostain natsien kuolemanleiriltä kotoisin oleva leirin komendantti. Oli hyvin helppo havaita että hän vihaa ihmisiä ja nauttii tuskan tuottamisesta "alamaisilleen" eli kansalaisille. Häntä säesti mm. hoitaja, joka oli hyvin lähellä henkisessä kehityksessään ns. lapsenmielistä. Hän yksinkertaisesti kuvittelee että sairaala on yhdistetty tuomioistuin- ja rangaistuslaitos ja sairaalaan jotuneet ovat rikkoneet yhteiskunnan pelisääntöjä vastaan ja ovat suorittamassa rangaistustaan.
Pääsin sairaalasta pois kun äitini kuoli ja lopussa suoritetussa tapahtumassa oli mukana psykologi, joka suorastaan raivosi minulle. Jos olisin suuttunut moisesta täysin aiheettomasta raivoamisesta niin olisi tullut "kakkua" taas lisää epämääräisen ajan.
Suru äitini kuolemasta oli suuri, mutta en ole käsitellyt sitä asiaa vasta kuin nyt 11 vuotta äitini kuoleman jälkeen ja suren hänen kuolemaansa nyt kun pakkohoidon aiheuttama shokki on lantunut vain normaaliksi ahdistuneisuudeksi. Sairaalasta pois päästyäni saman vuoden syksyllä tuska oli hirvittävä jatkuen vuodesta 1995 vuoteen 1998 marraskuuhun, sitten tapahtui käänne ja pakokauhu laantui...se on kokonaan eri tarinansa miksi niin tapahtui.
Avohoidossa taas oli pari hoitajaa, jotka suhtatuivat minuun täysin asiallisesti ja ystävällisesti. Ilmeisesti he pitivät minua jopa ihmisenä, jota sairaalassa ei kylläkään tehty.
Matka jatkui terveyskeskukseen, jossa kohtelu oli kaikinpuolin ystävällistä ja asiallista. Huomasi selvästi, että terv.keskuksen ja avohoidon henkilökunnan henkinen taso ylittää selvästi sairaallan henkilökunnan henkisen tason.Tosin alunperin ongelmani alkoivat avohoidosta kun ylilääkäri ja hoitaja elivät täysin mielikuvitusmaailmassaan ( ks. alkup. kirjoitukseni ).
Kyllä mielenterveystyössä ollaan paikoin vakavasti uhkaamassa kansalaisia vakavalla vaaralla.
Kirjoita sinä sh mitä kirjoitat mutta totuus on toinen.