Outoa touhua

ihmeissäni

Miksi sopoolaiset haluaisivat pitää kiinni sellaisesta, jota eivät käytä?
Useimmmat sipoolaiset käyvät työssä Helsingissä. Useat vielä menevät autolla vaikkapa Itäkeskukseen ja jatkavat siitä eteenpäin Helsingin julkisilla liikennevälineillä, vaikkapa metrolla. Ja vielä useammat tekevät ostoksensa Helsingissa, Keravalla tai vaikka Porvoossa. Uimahalliin tahtoessaan menevät naapurikaupunkeihin. Kouluihin peruskoulun jälkeen myös ympäristö kutsuu.

Joten on aivan sama, millä nimellä sitä asuinpaikkaa kutsutaan, kun kaiken muun paitsi nukkumisen tekee jo muualla.
Minä ainakin mielelläni ottaisin yhden uimahallin tännekin. Julkinen liikenne tuntuu Helsingissä toimivan, joten sen lisääminen tännekin olisi tosi hienoa. Säästäisin ympäristöä kun jokaista ostosta ei tarvitsisi autolla lähteä hakemaan.
Kun kerran Sipoo ei kunnan asukkaiden tarpeisiin pysty vastaamaan, hyödynnetään naapurikuntaa, ja liitytään siihen. Ehkä silloin saataisiin pienemmillekin teille valaistus ja lapset saataisiin kouluihin järkevien matkojen päähän. Ehkä saataisiin joskus vietyä jotain asiaa eteenpäin, eikä aina jahkailtaisi ja valitettaisi asioista varmuuden vuoksi.

3

729

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • realisti Porvoosta

      Ja olikos tosiaan niin, että Sipoo torjui aikoinaan Heli-radan? Jos näin, niin käsittämätöntä toimintaa. Ei edistänyt muuta kuin Itä-Uudenmaan näivettymistä ja lisäsi raskaan liikenteen määrää ja päästöjä Sipoonkin alueella.

    • Nimimerkki

      Hyvä ihmeissäsi,

      Muuta hyve "mies# Epsooseen ja kulje bemarilla stadiin ja junista viis...

      Me olemme Sibbossa kulkeneet jalan , hevosella, veneellä (monenlaisilla veneillä) sekä pyörällä ja bussilla. Hyvin paljon bussilla...

      Kuten sanottua...muuta länteen ja rakenna metro kun on jo sitä porukkaa siellä ja Tapiola on hyttyskaupunki.

      Have a veri verinen dei in the pu$hkas ja terveisiä ykälle!

    • Äiti sipoosta

      Sinä sen kirjoitit.
      Öljytien varrella asuvina joudumme lapsemme kuljettamaan autolla harrastuksiin koska tie on hengenvaarallinen. Harrastuksista isoin osa on muualla kuin Sipoossa.
      Työssä käymme helsingissä ja ostokset tulee tehtyä työistä palatessa sielä missä on palveluja tarjolla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      954
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      830
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      728
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      25
      624
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      64
      606
    Aihe