Hei!
On tästä varmaan tällä palstalla puhuttu, mutta kysynpä vielä.miten kumppaninne suhtautui raskauteen?Onko kellään käynyt niinkuin minulla, että raskaus on suunniteltu, mutta isä ottaa etäisyyttä tähän tilanteeseen? Mulle on siis käynyt näin.Mulla on entuudestaan kaksi lasta, joiden kanssa mieheni tulee toimeen.Hänellä ei ole omia lapsia eli tämä tuleva olisi ensimmäinen.
Raskaustestin jälkeen suhteemme muuttui.Hän on ollut etäinen, viihtyy sukulaistensa luona ym.Aina on jotain tekemistä..Olen yrittänyt keskustella hänen kanssaan asiasta,silloin harvoin kun häntä tapaan.jotain olen hänestä irti saanutkin,mutta ei tunnu oikein normaalilta.Aivan kuin hän ei haluaisikaan tätä tulevaa lasta, vaikka antoi ymmärtää että haluaa elää mun kanssa loppuelämän ja lapsi saa tulla jos on tullakseen..
Asumme vielä eri osoitteissa mieheni kanssa.Hän on sanonut mulle jo kuukausi sitte,että muuttaa luoksemme asumaan, mutta ei häntä näy missään.Talon rakennus suunnitelmiakin meillä oli ennen raskautta, nyt neki on niinku unohdettu..
Eilenkin oli sukunsa kanssa saunomassa ja grillaamassa;mä (omien)lasten kanssa kotona.Mua ei enää edes kutsuta mihinkään, koska en voi juoda tms?!Onko se syy vai mikä.en tiedä.Sen vanhemmat ja sisko tietää tästä raskaudesta,ja se on ollut niille shokki.Heidän mielestä suhteessa pitää olla vuosia ennenkuin lapsia aletaan tekemään.Aivan kuin se heille kuuluisi, mutta jostain syystä heidän mielipiteensä vaikuttaa mieheeni paljon.
Onko kellään siis ollut tällaista hullunmyllyä, että mies toisinsanoen pakenee vastuuta?Yksinkö mä tämänkin joudun kasvattamaan?
On tästä varmaan tällä palstalla puhuttu, mutta kysynpä vielä.miten kumppaninne suhtautui raskauteen?Onko kellään käynyt niinkuin minulla, että raskaus on suunniteltu, mutta isä ottaa etäisyyttä tähän tilanteeseen? Mulle on siis käynyt näin.Mulla on entuudestaan kaksi lasta, joiden kanssa mieheni tulee toimeen.Hänellä ei ole omia lapsia eli tämä tuleva olisi ensimmäinen.
Raskaustestin jälkeen suhteemme muuttui.Hän on ollut etäinen, viihtyy sukulaistensa luona ym.Aina on jotain tekemistä..Olen yrittänyt keskustella hänen kanssaan asiasta,silloin harvoin kun häntä tapaan.jotain olen hänestä irti saanutkin,mutta ei tunnu oikein normaalilta.Aivan kuin hän ei haluaisikaan tätä tulevaa lasta, vaikka antoi ymmärtää että haluaa elää mun kanssa loppuelämän ja lapsi saa tulla jos on tullakseen..
Asumme vielä eri osoitteissa mieheni kanssa.Hän on sanonut mulle jo kuukausi sitte,että muuttaa luoksemme asumaan, mutta ei häntä näy missään.Talon rakennus suunnitelmiakin meillä oli ennen raskautta, nyt neki on niinku unohdettu..
Eilenkin oli sukunsa kanssa saunomassa ja grillaamassa;mä (omien)lasten kanssa kotona.Mua ei enää edes kutsuta mihinkään, koska en voi juoda tms?!Onko se syy vai mikä.en tiedä.Sen vanhemmat ja sisko tietää tästä raskaudesta,ja se on ollut niille shokki.Heidän mielestä suhteessa pitää olla vuosia ennenkuin lapsia aletaan tekemään.Aivan kuin se heille kuuluisi, mutta jostain syystä heidän mielipiteensä vaikuttaa mieheeni paljon.
Onko kellään siis ollut tällaista hullunmyllyä, että mies toisinsanoen pakenee vastuuta?Yksinkö mä tämänkin joudun kasvattamaan?
Vastaukset 1
Vanhimmat
meillä oli samanlaista..raskaus oli todella toivottu ja suunniteltu..vaikkei vielä asuttukaan yhdessä..mulla yksi lapsi ennestään ja mies tulee loistavasti toimeen hänen kanssaan..kuitenkin mieheeni iski "paniikki" kun raskaus varmistui ja eteni..hän vietti paljon aikaa kavereitten kanssa ja yhteenmuuttokin pitkittyi..lopulta hän uskaltautui avautumaan peloistaan, kuten oman elämän muuttumisesta ja itsenäisyyden menettämisen pelosta jne..hänellä kesti vaan kauemmin käsitellä asiaa ja oppia nauttimaan tulevasta vauvasta..tsemppiä sulle,meillä asiat ainkain käänti ajan kanssa parempaan, vaikka stressaavaa se oli, kun ei tiennyt, miten asiassa lopulta käy, jääkö taas yksin tms..