Punainen pikseli

MdK-MdK

Huh-huh, kun oli kuuma päivä eilen! Ei ainoastaan sään puolesta, vaan muutenkin.

Olimme sopineet poikani kanssa että viemme nyt molempien kierrätyskeskukseen menevät roinat kaupungin kierrätyspisteeseen. Oli ruohonleikkuria, vanhoja lämpöpattereita ym. pienemmän kaman lisäksi.
Menimme sitten ostamaan mustepatruunoita tulostimiin ja alettiin siinä katsella litteitä näyttöjä, jollaista olin ajatellut omaan tietokoneeseeni. Ostaa sähäytin 19" näytön ja
poikani alkoi laittaa sitä paikoilleen heti kun päästiin kotiin.
Osoittautui, että särmin keskellä oli punainen pikseli, todella häiritsevä, sehän "palaa" siinä koko ajan. Poika alkoi kiroilla ja sanoi että se on sellainen vika jota ei voi korjata, se on valmistusvika.
Ei muuta, kuin näyttö takaisin laatikkoon ja takaisin kaupunkiin 80 km:n päähän siinä helteessä.
Siinä matkalla arvailimme, minkälaisen vastaanoton saisimme siinä liikkeessä joka on ollut monen arvostelun kohteena jopa kuluttaja-TV:ssä, alkaisivatko jauhaa vanhaa virttä että särmi lähetetään takuuhuoltoon/korjaukseen.

Olimme melkein hämmästyneitä, kun saimme ilman murinoita uuden näytön ja pyysimme saada testata sen jo liikkeessä ollaksemme varmat ettei siinä ole samaa vikaa.

Tämä vaan vihjeenä, jos satutte saman ongelman eteen, että jos uudessa näytössä on tällainen vika niin se on valmistusvika, eikä sitä voi korjata millään. Ei muuta kuin uusi tilalle!

5

687

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pikkelsi

      ja innolla katoin, mistä punasta pikkelsii tehään.

    • Noissa näytöissä kuulemma saa olla tietty promillemäärä toimimattomia pikseleitä ilman että se olisi sekundaa. Sammuneita ei huomaa, mutta kirkkaana palavat alkavat ärsyttää.

      Valkealla pohjallahan se kirkas pikseli ei näy, mutta jos pimeydestä loistaa "paha silmä", alkaa se vähitellen ottaa päähän.

      Onneksi liikkeet vaihtavat nuo "kirkassilmät" suuremmitta mutinoitta.

    • Mitkä ominaisuudet litteässä näytössä tekee siitä suositeltavamman. Kompuutterini näyttö on kuin tykin ohjus, siis vanha "surureunat" näkyvät joka puolella näyttöä.

      Hinta-laatu suhde on ilmeisesti kohdallaan litteässä. Harkitsen näytön uusimista. Mieluusti ostaisin läppärin, mutta kun keskusyksikön vaihto tapahtui 1 vuosi sitten osaksi vakuutuksen piikkiin pitänee tyytyä tähän.

      • Entisessä 17" näytössä ei ollut muuta vikaa kuin että se oli tilaa vievä ja painava.
        Litteitten näyttöjen hinta on laskenut rajusti.
        Acerin 17" maksoi 1.990 SEK. 19" 2.500-3000 SEK (1.400-2.100 mummon markkaa).

        Minulla on myös vanha läppäri ja eron näihin uusiin näyttöihin huomaa mm katselukulmasta, joissa vanhoihin näyttöihin verrattuna on paljon eroa. Tässä uudessa se on 170 astetta. Läppärissä saan kääntää näyttöä niin että se tulee sopivaan katselukulmaan.


      • ii-li

        Se on kätevämpi siirtää, ei vie niin paljon tilaa ja on kevyempi. Minulla on 19 tuuman lituska näyttö, ja ole siihen varsin tyytväinen.

        Se ei kuumene eikä kerää pölyjä yhtä paljon kuin vanha, mutta kuvapinta on pehmeä, joten sitä täytyy varoa.

        En tiedä, mitä siinä on teknisesti hienompaa, varmaankin jotakin, mutta käytössä sitä ei huomaa.

        Surureunat saa kyllä säädöillä pois tai pienemmiksi. Näytön reunassa on näppäimiä, joita räpläämällä kuvan paikkaa ja kokoa voi muuttaa. Ne ovat joka mallissa erilaiset, joten täytyy joko vain kokeilla tai kaivaa ohjekirja esiin. Ei se vaikeaa ole.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 153
      2016
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      355
      1472
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      176
      1034
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      279
      744
    5. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      271
      639
    6. Eikö sen tyhmäkin tajua,että rakastan...

      😘
      Ikävä
      33
      631
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      621
    8. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      573
    9. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      21
      534
    10. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      42
      512
    Aihe