millä

aamulla huomasin finnin alun(punainen koholla oleva finin alku).eli tarvisin kipeästi neuvoja millä saan sen pois/kuivatettua?(niin ettei siitä kehity hirveä pallo finni,joka lopulta on pakko puristaa ja parantuminen kestää monta päivää jonka jälkeen siihen jää moneksi viikoksi punainen läiskä:/:()
5466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siis jos sulla on sellainen ihonalainen pallukka, niin älä räpellä sitä, vaan laita esim. ensi yöksi siihen päälle hydrokortisonia (apteekista ilman reseptiä). Mulla toi auttaa. Mutta tämä ei siis toimi jos siinä on jo valkoinen pää siinä finnissä.

Äänestä

tuikkaa neulalla PIENI reikä ja sitten perään vaikka vahvaa tea treeta/desinfiointi ainetta

Äänestä

teepuu on hyvä desinfioiva öljy, laita pisara pumpulipuikolla siihen kohtaan vaikka neljä kertaa päivässä mutta älä peitä sitä millään. itse tein kerran niin että kastelin laastarin teepuulla ja laitoin finnin päälle. finni kyllä lähti mutta paikalle jäi laastarin tyynyn muotoinen palojälki - onneksi oli vain olkapää eikä missään näkyvässä paikassa. tuo paloarpi häipyi sitten puolen vuoden sisään.

Äänestä

Tosiaan, älkää räpeltäkö niitä.
minulla on kolme SUURTA arpea nenässä, ja kohta vuoden ovat siinä olleet.
vähän vaalentuneet korkeintaan.
iso ei.

Äänestä
  • mullakans on yks iso "arpi" nenässä.
    itsetunto kärsii.
    nyt tuli sitte nenän päähän finni, ja sekös sai sen vuosisitten tulleen "arven" erittäin mehukkaan suureksi ja punaiseksi.
    voi jos joku osais neuvvoo kuinka sitä punotusta saisi vähennettyä.. :s

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua tarviva kirjoitti:

aamulla huomasin finnin alun(punainen koholla oleva finin alku).eli tarvisin kipeästi neuvoja millä saan sen pois/kuivatettua?(niin ettei siitä kehity hirveä pallo finni,joka lopulta on pakko puristaa ja parantuminen kestää monta päivää jonka jälkeen siihen jää moneksi viikoksi punainen läiskä:/:()

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu